Ikimuistoiset aamiaiset – kuusi aamupalamuistoa

DSC_0323.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Segafredo

 

Olen aaiaisfani. Henkeen ja vereen aamiaisfani. Lapsena olisin voinut syödä paahtoleipää, jogurttia ja tuoremehua vaikka jokaisella ateriallani. Ja jos minulla nyt olisi ravintola, se tarjoaisi aamiaista kellon ympäri. 

Ikimuistoisimmat aamiaiset olen syönyt lähes poikkeuksetta oman ruokapöytäni ulkopuolella: sängyssä, laiturilla, saaressa, metsässä, lentokentällä tai kylässä. Yleensä aamiaisella on tapana maistua parhaimmalta kun se kannetaan johonkin muualle. 

Eilen aamiaista sängyssä nauttiessani aloin muistelemaan aamiaishetkiä. Niitä on 28 vuoteen mahtunut aika monta. Mieleeni palasi monta hauskaa ja ikimuistoista aamiaistilannetta, joista ajattelin nyt jakaa teidän kanssanne kuusi!

 

DSC_0288-side.jpg

 

… kun viime keväänä rakennettiin keskelle olkkarin lattiaa maja. Leffamaja! Oli valoja, tyynyjä, katto, eväät ja kaikki! Innostuttiin majasta niin paljon, että päätettiin nukkua siellä yö. Ja juoda vielä seuraavana aamuna kahvitkin siellä! En olisi millään halunnut luopua olkkarin majasta 😀 Edelleen riipaisee se purkuhetki.

… lapsuudenkodin lauantaiaamiaiset. Isä kävi hakemassa joka lauantai torilta tuoretta leipää ja kotkalaisia munkkipossoja sillä välin kun me muut (yleensä äiti…) hääräsimme keittiössä vihanneksia pilkkoen ja kahvia keittäen. Talviaikaan aamiaispöytään sytytettiin kynttilöitä ja aamiaisen taustalla soi yleensä Whitney Houstonin puhkikulutettu klassikkolevy. Veikka söi aina kaksi possoa.

… aamiaiset mökkinaapurillamme. Vietettiin lapsena iso osa kesästä mökillä. Ja iso osa kesäaamuista syötiin aamiaista mökkinaapureillamme, isoäidin siskolla. Ruispuuro ja tuoreet marjat maistuivat kylässä aina miljoona kertaa paremmilta kuin kotona. Muistan kun eräänä kertana juhistettiin meidän nimipäiviä erikoisaamiaisella. Meille oli varattu pahviset juhlahatutkin!

 

DSC_0285-2.jpg

DSC_0289.jpg

 

… ensimmäinen aamusurffin jäkeinen aamiainen Balilla. Lopeteltiin parin tunnin surffit lähirannalla kasin pintaan. Keho oli melomisesta ja suolavedestä uupunut. Edellisestä surffista oli kulunut puoli vuotta ja se näkyi. Kävällessäni lauta kainalossa leiriä kohti aloin kuvittelemaan mitä valitsisin aamiaislautaselleni. Ananasta, vesimelonia, papaijaa, limeä, omeletin, bagelin, mangomehua ja ison kahvin. Aamiainen maistui tuona päivänä järjettömän hyvältä ja koko kolmen viikon surffireissu oli vasta alussa.

… Kun päätettiin toissa kesänä mennä ystäväni Lauran kanssa nauttimaan mökkiaamiaisesta laiturille. Vaikka elettiin jo heinäkuuta ei tänä kesänä oltu koettu yhtä ainutta hellepäivää. Päinvastoin. Aamu oli aurinkoinen, mutta aikaisempien tapaan hyytävän kylmä ja tuulinen. Päädyttiinkin pukemaan jalkaan villasukat ja rakennettiin laiturille parista aurinkotuolista ja isosta päiväpeitosta tyylikäs “tuulensuoja”. Kyyhötettiin laiturilla tuulelta suojassa (tosin tuuli puski kyllä läpi tästä alkeellisesta viritelmästä) ja pidettiin aamiaislautasista kaksin käsin kiinni. Muutaman kerran päiväpeitto lähti kovassa tuulessa lentoon ja sitä kiinniteltiin sitten aina uudelleen 😀

… aamiainen ennen ensimmäistä maratoniani. Kaurapuuroa, vadelmahilloa ja kahvia yksiöni lattialla ystäväni kanssa. En muista miksi istuttiin lattialla, mutta muistan, että jännitti pirusti. Sydän hakkasi ja vatsaa väänsi kun lusikoin puuron jämiä. Juoksun starttiin ei ollut enää kuin muutama hassu tunti. Kaikki meni juoksulla loppujen lopuksi hyvin. Itse asiassa niinkin kivuttomasti, että maratonille piti päästä vielä (monta kertaa) uudestaan.

 

DSC_0331-3.jpg

Pictures: Kaisa Turunen // edit by me

 

xx Sara

8 Comments
  • Minnapa
    Posted at 08:57h, 25 February

    Ööö munkkiPOSSO? Se on possU!!! 😀 onkohan tässä joku alueellinen ero tai puhutaanko eri asiasta? T. Oululainen

    • saratickle
      Posted at 15:03h, 25 February

      hahaa, murrejuttuja, posso Kotkassa! 😀

  • Lape
    Posted at 15:42h, 25 February

    ?Tuulensuojaan tuulensuojaan?

    • saratickle
      Posted at 17:37h, 26 February

      😀 <3

  • NiiinaS
    Posted at 16:58h, 25 February

    Ihania muistoja! Musta on niin parasta kun arjesta tehään aina välillä vähän luksusta pienillä jutuilla 🙂 Meillä parhaat aamiaiset on aina äitienpäivänä! Aamulla äiti leikkii nukkuvansa ja me haetaan valkovuokot pöytään koristeeksi ja aamiaisella syödään kaikkea mahollista useempi tunti 🙂

    • saratickle
      Posted at 17:38h, 26 February

      Mä oon niin samaa mieltä sun kanssa! <3 Oi, ihania muistoja!

  • Riikka / KYH
    Posted at 17:38h, 25 February

    Ihana postaus! Aamiainen on mun päivän lemppari ateria. Ihan tekisi mieli kopioida tämä postausidea, kun heti tuli ihania aamiaishetkiä mieleen 🙂

    • saratickle
      Posted at 17:37h, 26 February

      Ihana kuulla! 🙂 Ja hei, kopioi ihmeessä!