Kulttuurien törmäys lentokoneessa 13 May, May 2018 - 19:20

Terkkuja lentokoneesta. Täällä on tilanne päällä.

Espanjalainen pariskunta yritti auttaa japanilaista vanhaa rouvaa ja ilmeisesti rouva häiriintyi espanjalaisten liian läheisestä tuttavuudesta niin, että hälyytti henkilökunnan paikalle. Pariskunta otti itseensä ja nyt järjestettiin kunnon kohtaus. Ensitöiksi laskettiin istuimet niin matalalle, että seuraavan rivin kaksimetriset hollantilaismiehet ovat ahdingossa. Tuoleja ei kuulemma suostuta nostamaan.

Espanjalaisten kädet heiluvat, ja suu käy. Paikalle kerääntyy myös koneen etuosassa istuvat sukulaiset lapsineen. Kukaan asianosaisista ei hollantilaisia lukuunottamatta puhu englantia.

Tämä kohtalaisen huvittava kohtaus sai minut miettimään kulttuurieroja. Miten erilaisista kulttuureista olemmekaan kotoisin ja mikä rikkaus se oikeasti on. Ja toisaalta taas, millaisiin tilanteisiin ja konflikteihin kulttuurierot ovat meitä ajaneet. Ja kuinka hurjan paljon väärintulkintoja niihin liittyykään.

Japaniin matkustaminen on joka kerta kulttuurishokki. Asiat vain toimivat niin hyvin eri lailla kotosuomeen tai Eurooppaan verrattuna. Aina aakkosista lähtien.

Tunnen itseni Tokiossa täysjuntiksi. Joudun välillä pyytämään vessanpöntön vetämiseen apua paikallisilta enkä ymmärrä hölkäsen pöläystä ravintolan ruokalistasta (näitä ei läheskään aina ole käännetty englanniksi).

Innostun minulle oudoista (ja japanilaisille hyvin tavallisista) asioista, kuten Totoron muotoisista kasvonaamioista, jalkapallon kokoisista avaimenperistä ja karaokehuoneista, joissa saa pukeutua rooliasuihin. Osoittelen kadulla ja tavarataloissa sinne tänne innostuneena samalla kun paikalliset kummastelevat vieressä toimintaani.

Muistuu mieleen monta tilannetta Helsingistä, kun aasialaisturistit ovat villiintyneet. Milloin Töölönlahden hanhista, milloin unikkokuosista ja milloin korvapuustista. Silloin ryhmää ohittaessani olen saattanut miettiä, että miten ihmeessä he jaksavat aina vaan innostua noin tavallisista jutuista.

Vaikka eroavaisuuksia löytyy, on japanilaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa paljon samaakin.

Shinjukun rautatieaseman maanalaista väylää perjantaiaamuna kävellessä on olo kuin metsäretriitillä: hiiren hiljaista. Ei siis pihahdustakaan. Vaikka jengiä on mustavalkoisessa ihmismeressä niin paljon että askelkin väärään suuntaan voisi olla kohtalokas.

Small talk ei tule kysymykseenkään. Ainakaan aamulla. 

14 tuntia myöhemmin kun kävellään samaa reittiä hotellille, on ilmapiiri täysin eri. Perjantai-iltana jengiä on 50% vähemmän mutta meteliä riittää. Pukumiesten nauru raikaa ja käsiä taputetaan innostuksesta yhteen vähän väliä. Salkut ovat kädessä edelleen, mutta toiseen kainaloon on saattanut ilmestyä pelikoneesta voitettu jättimäinen Pikachu-pehmolelu.

Lentokoneen draamanäytös alkaa olla ohitse.

Japanilainen ujo rouva tosin on edelleen häkeltynyt ja shokissa. Espanjalaispariskunta sen sijaan leikkii lapsenlapsensa kanssa, kierrättää skidiä jokaisen penkkirivin luona ja juttelee iloisesti muille matkustajille.

xx Sara