Liivifanin avautumisia 05 May, May 2015 - 04:00
Liivi vai hihaton takki? Oli kumpi tahansa, niin kevät paineltu menemään kyseisen vaatekappaleen kuvat silmissä (sovitaan, että liivi). Liivitilityksiltäni säästynyttä korvaparia tuskin lähipiiristäni edes löytyy. Jokaiselle oli päivän selvää, millainen vaatekappale minun piti kevään aikana löytää (pahoitteluni).
Pari viikkoa takaperin sopivan version lopulta kelpuutin. Auki = toimii minkä tahansa kanssa, kiinni = mekko. Kuulostaa jälleen kerran oudolta, suoraan kategoriaan “kynä, mutta samalla myös leima ja tiimalasi”, mutta uskokaa tai älkää, liivin kohdalla monitoimisuus testattu toimivaksi.
Kaikki eivät täysin tähän liivifanitukseeni yhdy. Uusi vaatekappale on saanut kotona nimen “tylypahka” ja myönnetään nyt vielä, että eräänä päivänä eteisen peilistä vilkaistessani tajusin siinä käsissä roikkuvine avainnauhoineni ja nutturoineni näyttäväni aivan vanhalta maikaltani 😀
Mitenkäs liivitrendi teihin uppoaa? Tervetullut ilmiö vai lukiomaikka?
vest Cos / shirts Gina Tricot* / socks Adidas / shoes Nilson / sunnies Ray Ban, sunglassesshop.com* (*=gifted)
The perfect black vest is finally here! Oh I’ve been looking for you since the beginning of the year.
Pictures: Janni / Just My Imagination
T. Sara
anskuu
Posted at 06:10h, 05 MayKyllähän toi(kin) nyt sulla menee! Omalla kohalla oisin … mikä lie 😀 Mutta hyvältä näyttää! 🙂
saratickle
Posted at 14:13h, 05 Mayhaha kiitti 😀
anniinanir
Posted at 08:06h, 05 Mayhahah, mullakin on noita tylypahkavaatteita 😀 eli kaikki vaatteet jotka on poikaystävän mielestä outoja 😀
saratickle
Posted at 14:13h, 05 Mayhah 😀 Siipi irti um lentiusa!!!!
Siri
Posted at 08:37h, 05 MayHyvältä näyttää! 🙂
Mulla taas on sellanen (omasta mielestä) ihana pitkä ja löysä neule, joka on poikaystävän sanojen mukaan vanhan velhon viitta… 😀
saratickle
Posted at 14:14h, 05 May😀 Joo nää nilkkapituiset neuleet menee kuulemma myös kategoriaan “tylypahka”
minttumaaria78
Posted at 08:44h, 05 MaySinulle sopii mikä vaate vaan mutta ei minun hipiälleni liiviä!
saratickle
Posted at 14:15h, 05 Mayheh kiitti!
Nellieen
Posted at 10:34h, 05 MayAivan järkyttävän näköinen asukokonaisuus.. 🙁
saratickle
Posted at 14:12h, 05 May🙁
Onski
Posted at 19:39h, 05 MayMä oon kans ihan tykästyny liiveihin ja tää sun asu on super kiva! Pitäis löytää omaan vaatekaappiinki saman tyylinen liivi (: