Valo on kauneimmillaan kodissamme illalla. Kellon lähestyessä seitsemää porottaa aurinko sekä makkarin, että olohuoneen ikkunoista. Ilta-aurinko värjää koko asunnon keltaiseksi. Kotona on aina hurjan tunnelmallista tähän aikaan päivästä, tosin aika harvoin ollaan tätä todistamassa. No nyt olin, ja oli pakko napata muutama kuva!

Sunnuntaina meille tuli kylään ystäviemme uusi perheenjäsen Onni. Kun menin avaamaan ovea ja näin ensimmäisenä Onnin äidinsä sylissä, purskahdin nauruun. Se oli hämmentävä reaktio, mutten yksinkertaisesti voinut muuta. Pentu näytti niin hellyyttävän pieneltä ja epärealistiselta. Ihan taskukokoiselta pehmolelulta.

Onni on 9 viikkoinen kleinspitz, joka on pääosin hyvin rauhallinen, mutta saa iltaisin hepulikohtauksia <3 Onni kierteli sylistä toiseen ja taisteli välillä meidän silikonisen käärme uunikintaan kanssa. Hän nukahteli vähän väliä ja oli herättyään aina ihan pihalla. Voi pikkukaveria!

 

    

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Eilinen oli tunteellinen päivä. Juhlittiin Ellin ja Oton häitä <3

Kävin valehtelematta kerran tunnissa korjaamassa silmämeikkejäni, sen verran hevimmin tuli silmiä vuodatettua. Vuoroin itkettiin ja vuoroin naurettiin. Valssattiin haitarin tahtiin, syötiin kakkuöverit ja tampattiin tanssilattialla päivän viimeisten auringonsäteiden tulviessa ikkunoista. Miten ihanaa oli nähdä ystäviä ja olla mukana viettämässä tätä päivää!

Viime kesänä useammissa häissä päälläni ollut ihana mintunvärinen juhlamekko meni tällä kertaa lainaan siskolle ja itse puin päälle Y.A.S:n oranssinpunaisen kerrosmekon. Mekko keräsi paljon kehuja ja kysymyksiä niin hääpaikalla kuin instastoryssakin. Sitä on myynnissä ainakin Asoksella, täällä. Aika täydellinen kesäjuhliin! 🙂

 

 

Y.A.S dress

Chloé bag

Glitter earrings

 

 

xx Sara

Tags:

 

Tämän hetken lemppari kaupunkiasu koostuu biker-shortseista, bleiseristä, vyölaukuista ja näyttävistä tennareista! Mustavalkoinen setti on rento ja trendikäs mutta samaan aikaan tyylikäs ja varsin monipuolinen: kun jättää bleiserin pois, toimii asu mainiosti esimerkiksi festareilla. Saattaapi hyvinkin olla, että puen setin viikon päästä Ruissiin (uskomatonta, että siihen on enää viikko!)!

 

Mitäs siellä ollaan mieltä tästä yhdistelmästä? 🙂

 

kuvat: Janni Ehari

 

H&M blazer

Weekday shorts & t-shirt

Lovia belt bag

Louis Vuitton sneakers

Céline sunnies

 

xx Sara