Lukuisia kertoja ollaan käyty päiväreissulla Porvoossa, mutta koskaan en ole jäänyt tutkimaan kaupunkia kokonaiseksi viikonlopuksi. Siitä lähti ajatus kesäviikonloppuun Porvoossa. Viikonloppu oli samalla 30-v yllätyslahja Elisalle ja hänen poikaystävälleen. Kohde paljastui heille vasta kun käännyttiin motarilta Porvoon liittymään!

Koska Porvoo on ihana ja kaupungissa on niin paljon nähtävää, päätin listata tähän postaukseen omat suosikkini. Mukaan mahtuu vanhoja kestosuosikkeja sekä uusia, tänä vuonna ilmestyneitä paikkoja!

 

Porvoon vanhakaupunki

Meat District

Zum Beispiel

 

 

RAVINTOLAT

 

 

SicaPelle – Hurjan tyylikäs, pieni skandiravintola, jonka listoilta löytyy moderneja ja suorastaan jännittäviä annoksia. Ravintolan kuvaus kuuluukin: kunnianosoitus luovuudelle, hulluudelle ja rohkeudelle. Suosittelen illallisella 4 tai 6 annoksen menua illalliselle! Ravintola tarjoaa myös lounasta ja brunssia! Porvoon kiinnostavin ravintola!

Restaurant Salt – Tänä vuonna ovensa avannut Salt on rento, mutta tyylikäs. Kasvispainotteinen menu keskittyy satokauden herkkuihin ja annokset on suunniteltu jaettaviksi! Tarjolla on lounasta, illallista, mutta viihtyisälle terassille voi piipahtaa vaikkapa lasilliselle!

Meat District – Tyylikäs liharavintola vanhan kaupungin tunnelmallisella kadulla. Onnekseni täältä löytyi kasvisruokailijallekin vaihtoehtoja! Simpukat ja parsa eivät pettäneet. Hamppareitakin kehuttiin (ja siitä oli tarjolla myös vegaanivaihtoehto)!

Bistro Sinne – Tyylikäs ja moderni ravintola tarjoaa pohjoismaalaisia herkkuja Porvoonjoen toisella puolen, mutta vain 5 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Poikkea lounaalle, brunssille tai illalliselle! Ei kaupungin edullisin paikka, mutta hinta-laatusuhteeltaan täysin linjassa.

Zum Beispiel – Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitseva rento ja kohtalaisen iso ravintola on nappivalinta lounaalle! Suositusta ravintolasta saa illallista ja valmiita aamiaislautasiakin! Ravintolan edessä päivystää maailman söpöin jädeauto!

Vanhan Porvoon Glassikko – Porvoon kirkon kupeessa sijaitseva ravintola ei ole pettänyt kertaakaan. Lounaspöytä ja brunssi suussasulavia. Perjantai pizzaa ja jäätelöä on ylistetty myös! Pieni tunnelmallinen terassi on hurjan kiva aurinkoisella kelillä!

Thai Street Food – Sörnäisissä sijaitseva, meidän lemppari thaimaalainen on lähtöisin Porvoosta. Pieni katuruokaravintola tarjoaa takuulla kaupungin parhaan pad thain, curryn, papayasalaatin ja kesärullat. Sijaitsee 5-10 minutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta.

Fryysarinranta – Joen varrella sijaitseva Fryysarinranta on klassikko! Perinteisempi ravintola ja symppis terassi – ihanat maisemat! Syötiin lounaaksi saaristolaisbuffa – nam!

 

ByPias

Tuorilan Kotileipomo

SicaPelle

Vanhan Porvoon Glassikko

 

 

KAHVILAT & KUPPILAT

 

 

Postres – Suosittu ja trendikäs, ihana artesaanikahvila keskellä vanhaa kaupunkia! Sopii kahvittelun lisäksi myös aamiaiselle, salaattilounaalle tai vaikkapa viinilasilliselle. Viikonloppuisin tarjolla on brunssia!

Cafe Fanny – Viihtyisä ja hyvin suosittu kahvila tilavalla terassilla vanhassa kaupungissa! Mainio aamiais- ja kahvittelupaikka. Lohipiirakkaan, porkkanakakkun tai sacherkakkuun et taatusti pety!

Tuorilan kotileipomo – pieni ja sympaattinen leipomokahvila tuomiokirkon kulmalla! Herkullisia leivonnaisia ja hyvää leipää! Terassille mahtuu useampia, sisään ei kovin moni!

Tee- ja kahvihuone Helmi – Jos kaipaat vanhanajan tunnelmaa ja leivonnaisia, suuntaa tänne! 1700-talo on sisustettu ajan tyylin mukaan. Takapihalla symppis terassi!

Porvoon Paahtimo – Baari ja kahvila! Jokirannassa sijaitsevan tiilirakennuksen yhteydessä on veneterassi, johon pääsee paistattelemaan päivää! Päivä oli niin kaunis, että istuttiin täällä toista tuntia ja lätkittiin korttia veneen kannella!

Kliffa ja Klubi – Suosittu coctail- ja viinibaari jokirannassa. Tätä monet suosittelivat kun kyseltiin paikallisilta viihtyisää istuskelupaikkaa illallisen jälkeen.

 

Villa Stranda

 

Vietettiin kaksi yötä majapaikassa nimeltä Villa Stranda. Se sijaitsee kivalla puutaloalueella noin 15 minuutin kävelymatkan pääässä vanhasta kaupungista. Kahdesta huoneesta koostuva perhehuone oli mainio kahdelle pariskunnalle. Vessa ja suihku jaettiin naapurissa majoittuvan ranskalaisen perheen kanssa! Kivaa vaihtelua perinteisemmälle hotellihuoneelle tai airbnb:lle!

 

ByPias

 

ByPias

 

KAUPAT

 

 

ByPias – Tähän myymälään astuessaan sitä unohtaa olevansa Porvoossa, tai ylipäätään kaupungissa. Valoisa ja suuri tila täynnä pellavatuotteita, muhkeita neuleita ja boheemia sisustusta. Lemppari myymälä Porvoossa!

Bohemia – Kirppiksen ja sisustusmyymälän yhdistelmä on lyömätön! Kauniita kynttilöitä, astioita ja sisustustyynyjä. Lisäksi voit tehdä kivoja kirppislöytöjä!

Finform – skandihenkistä piensisustusta ja kauniita koruja! Porvoon myymälä on pieni, mutta täynnä kaikkea ihanaa!

+ Vanhassa kaupungissa on lukuisia kivoja sisustus- ja käsityökauppoja! Nämä kannattaa koluta kaikki läpi!

 

 

 

NÄHTÄVÄÄ & KOETTAVAA

 

 

Vanhakaupunki – On sanomattakin selvää, että Porvoon sydän on sen vanhakaupunki. Värikkäitä puutaloja, kapeita kujia sekä paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita! Alue oon äärimmäisen kaunis kesäisin, mutta sitäkin tunnelmallisempi talvisin (erityisesti joulukuussa!).

Linnamäki – Porvoolaisen tuttavani mukaan, Linnamäellä harvoin törmää samanlaisiin turistimassoihin kuin vanhassa kaupungissa. Vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva historiallinen alue jää monelta turistilta huomaamatta! Ulkoilualueelta löytyy siltoja ja rappusia, huipulla odottaa hienot näkymät jokilaaksoon!

Runebergin kotitalo – Runebergin kotimuseossa en ole itse päässyt vielä käymään, mutta olen kuullut paikasta pelkkää hyvää! Tällä visiitillä oppii varmasti jotain uutta Runebergin elämästä. Kodissa on säilytetty alkuperäiset huonekalut ja jopa samat huonekasvit!

Söderskärin majakka – Käytiin Porvoossa sijaitsevalla majakalla kaksi vuotta sitten. Otettiin tuolloin vesibussi Vuosaaresta, mutta majakalle pääsee myös Helsingin Kauppatorilta tai Sipoon Kalkkirannasta! Tunnelmallinen majakka toi mieleeni Muumipappa ja meri -kirjan. Olen tehnyt majakasta oman postauksen, se löytyy täältä.

 

Bohemia 

 

Mikäli omat suosikkinne eivät olleet tällä listalla, lisätkää niitä ihmeessä kommenttiboksiin! 🙂

 

xx Sara

 

… että Kenzan synnytysvideon julkaiseminen olisi huono idea. Ajatus siitä, että kaikki pitää jakaa yleisön kesken ahdistaa minua toisinaan valtavasti, mutta tämä riisuttu video oli kaikessa luonnollisuudessaan äärimmäisen kaunis ja tärkeä. Tarpeellinen. Se avasi ajatuksia, lisäsi tietoa ja teki minut vaan ihan mielettömän onnelliseksi tämän pienen perheen puolesta <3

… että Apulanta ei ole hyvä bändi. Ruisrock sunnuntai, kaatosade ja Apulanta kuulostaa jokseenkin masentavalta, muttei suinkaan ollut sitä. En ole nähnyt bändiä koskaan livenä – heidän energia oli siis ihan mieletön. Sanatkin tulivat jostain ulkomuistista ja pääsipä Valot pimeyksien reunoilla -biisin aikana pari kyyneltäkin. Hyvä Apulanta!!!

… että ikkunat kannattaa pestä heti alkukeväästä, koska eiväthän ne keväällä tai kesällä oikein likaannu. Mitä oikein ajattelin? Miksen odottanut katupölyjen laantumista? Hyvä, että naapuritalon hahmottaa ikkunan läpi.

… etten tule lämpenemään Marimekon unikkokuosille enää vuoden 2002 ylilyöntien jälkeen. Ja tässä sitä nyt ollaan. Ihastelen ystävilläni ja katukuvassa erityisesti unikkokuosisia maksimekkoja! Fun fact: unikkohousut+paita yhdistelmä näyttää siis sairaan hyvältä myös miehillä!

 

 

… että vuoden 2019 kaikki kesäillat viettäisin kallioilla loikoillessa ja auringonlaskua ihastellessa. Todellisuushan on lähempänä Love Island UK maratonia kuin iltauinteja ja auringonlaskuja 😀 Syytän tästä vähän kyllä viilentyneitä kelejä, ja sitä että meidän lähin uimalaituri on otettu täksi kesäksi pois, buu! Onneksi tänään ollaan menossa uimaan ja viettämään iltaa Mustikkamaan kallioille!

… että valkoinen platinablodi olisi se paras mahdollinen hiusväri minulle. Monta vuotta vannoin sen nimeen, mutta nykyään en meinaa enää edes tunnistaa itseäni pitkällä platinablondilla (etenkään sillä pitkällä)! Skarppi leikkaus omalla juurivärillä näyttää aika paljon luonnollisemmalta! Tää on uusi minä!

… että langattomat kuulokkeet eivät pysyisi korvissani tai hukkuisivat hetkessä tai olisivat jotenkin muuten tosi hankalat. Turns out, passelit ovat. Ja aika kivaa kun ei ole johtoja sotkemassa. Ps. Galaxy Budsit on huiput!

 

kuvat: Janni Ehari

 

xx Sara

*Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket

 

K-Citymarket heitti minulle haasteen: järjestä grillikekkerit.

Ei ihan helpoin haaste, minulta kun uupuu se grilli ja oikeastaan ne grillaustaidotkin, haha. Onneksi tänä päivänä kaikkea ei tarvitse omistaa ja ehkäpä näin 29-vuotiaana grillaamaankin olisi ihan hyvä oppia. Otin haasteen vastaan!

Päätin järkätä kesäiset kekkerit Teurastamon yleisellä grillipaikalla, jossa ollaan grilli-iltoja useampinakin kesinä vietetty (huom, minä en ole grillannut). Täältä löytyy kaksi grillauspistettä, omat hiilet vaan mukaan! Tänä kesänä Teurastamon grillauspaikkaa on uudistettu ja alueelta löytyy huimasti enemmän pöytiä kuin aikaisempina vuosina. Sateisena kelinä voi valita paikan katoksen alta 🙂

Kutsuin koolle kasan ystäviäni eri kaveriporukoista – rakastan tutustuttaa ystäviäni yhteen! Osaa tyypeistä en ollut nähnyt pitkään aikaan, miten kiva oli kokoontua saman pöydän ääreen nauttimaan grilliherkuista.

 

Grillatut lohivartaat // Timjamiperunat // Yrttihummus

 

Grillijuhlien antimet löytyivät K-ruoka reseptipankista. Paikka on hyvinkin tuttu, käytän kyseisiä reseptejä arjen ruoanlaitossa paljon. Hausta pystyy rajaamaan halutut pääraaka-aineet, sesongin tai teeman. Tällä kertaa teemana oli tietysti grillaus.

Ette arvaa kuinka monta herkullista reseptiä lävähti ruudulle kun rajasin haun “kasvis”, “kala” ja “grillaus”. Vesi nousi kielelle etenkin kun bongasin Grillatut halloumi-vesimelonivartaat ja Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit.

Lupasin itselleni etten valitse viittä reseptiä enempää tai muuten tulee haasteita kamojen roudaamisen kanssa 😀 Jouduin tekemään todellista karsintaa. Selasin kommentteja ja vertailin reseptien tähtiä. Lopulta jäljelle jäi viisi ylivoimaista suosikkiani.

 

GRILLIJUHLAT: MENU

Grillatut lohivartaat

Timjamiperunat

Yrttihummus

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Grillattu munakoiso ja fetaa

 

Grillatut halloumi-vesimelonivartaat

 

Raaka-aineet kävin ostamassa Ruoholahden K-Citymarketista. Tällaisena enimmäkseen pieniä lähikauppoja kuluttavana kun sitä välillä pääsee suurempaan marketiin on olo sisään astuessa kuin lapsella Linnanmäellä. Laaja ja tasokas valikoima yllättää aina! Hedelmä- ja vihannesosasto oli pullollaan vehreitä yrttejä ja leipomon tiskiltä olisi tehnyt mieli ostaa useampi limppu (ja pulla…). Kala- ja lihatiskin myyjän kanssa heitettiin tovi huulta!

Vaikka kauppa on valtava, on se samaan aikaan myös hyvin looginen.

 

Kinuskiset raparperi-mansikkaritarit

 

Kun kyselin ruokailun jälkeen suosikkien perään en saanut yhtä selkeää vastausta. Enkä kyllä itsekään osannut valita yhtä suosikkia, kokonaisuus oli hurjan toimiva. Lohen marinadi oli ihan mieletön ja munakoisot fetalla täys kymppi! Halloumi ja vesimeloni oli raikas yhdistelmä, ja uudet perunat timjamirasvassa – nam! Köyhät ritarit oli ihan täydellinen lopetus.

Joka ikistä reseptiä kehuttiin ja sainkin illan päätteeksi jakaa kaikki reseptit koko porukan kesken!

Ja entä sitten se grillaus? Turns out, hiilloksen tekeminen ja grillaaminen oli ihan helppoa. Koulutin itseni yhdellä mokomalla youtube-videolla ja se oli oikeastaan siinä 😀 Tällaisia grillikokoontumisia lisää!

 

 

xx Sara

Tags:
,