Perjantain kysymysmerkit: OI MIKSI?

 

Miksi uunin kellon siirtäminen on tehty niin kamalan vaikeaksi?

Miksi Love Islandin tyyppien pitää aina juosta haastepaikalle ja sieltä pois?

Miksi kylmä kahvi kaunistaa?

Miksi joku mies tekee juuri X-hyppyjä keskellä meidän risteystä?

Miksi ostin aikoinaan vahingossa Moccamasterista sen (halvemman) version, jossa kahvikannun ja suodatinkotelon välissä ei ole sitä kiinteää osaa, vaan koko setti pitää aina kasata päällekkäin ja kahvia valuu aina pöydälle!!!!!

Miksei Suomessa ole kunnon vintageliikkeitä?

Miksen osaa olla repimättä rupia auki?

Miksi pienenä Smurffien versiot oli aina parempia kuin alkuperäiset?

 

 

Miksi kukaan vastustaisi jouluvalojen viritystä marraskuussa?

Miksi lykkään aina ohjelmistopäivityksiä?

Miksi mummi sanoo kelloa aina “kellot”. “Kellot on jo kymmenen”.

Miksi myös lääkäri on “lääkär”?

Miksen jaksa viedä tyhjiä matkalaukkuja ullakolle?

Miksi sekoan aina korttikaupassa?

Miksi unissakävelijöitä esitettäessä käsiä pidetään aina edessä?

Miksen osaa vieläkään kirjoittaa kahden käden sormilla puhelimella?

Miksi murretta puhuvat ihmiset kuulostavat aina paljon mukavimmilta ja rehellisimmiltä?

 

kuvat: Kaisa Turunen

 

xx Sara

15 Comments
  • Elli
    Posted at 15:47h, 01 November Reply

    Miksi poikaystävän piti taas herättää ja pelästyttää, mut keskellä yötä? Tällä kertaa asia koski robottia, joka piti ääntä ja oli tippua. Pari yötä sitten lipputangon lippu oli huonosti. Kiven kovaan keskellä yötä väittää, että hänen jutuissaan olisi jotain järkeä. Aamulla kumpaakin naurattaa… 😂

    • Sara
      Posted at 16:52h, 01 November Reply

      hahahah eikä!!! 😀

  • Mirja
    Posted at 16:52h, 01 November Reply

    Tuo moccamaster juttu niin totta! itsekkin päivittäin mietin miksi? Ehkä huonoiten säästetty 20 euroa ikinä 😀

    • Sara
      Posted at 16:56h, 01 November Reply

      Joka päivä mielessä!! 😀 Toivon että aikoinaan ostin tolla jäljelle jääneellä 20 eurolla jotain tosi hyödyllistä!

  • Anni
    Posted at 22:12h, 01 November Reply

    Muistaakseni kylmä kahvi kaunistaa, koska aamulla kauan laittautuvat uhrasivat lämpimän kahvin ja saapuivat kahvin jo jäähdyttyä aamiaiselle. 😀

    • Runfable
      Posted at 08:42h, 02 November Reply

      Mä oon aina ajatellut että se on se tahaton irvistys joka kaunistaa aina kun hörppää vahingossa kylmää kahvia. 😀

      • Sara
        Posted at 18:26h, 04 November Reply

        no sekin vois olla 😀

    • Sara
      Posted at 18:26h, 04 November Reply

      EI HITTO, TIETYSTI!!!

  • iinamariiar
    Posted at 13:31h, 02 November Reply

    Ahahah, smurffi-versiot for life!!
    Hauskinta on, että edelleen kuulee satunnaisesti jotain random ysäribiisejä ja reaktion on että “AI TÄÄ ON SE ALKUPERÄINEN”.
    Ja kaikista osaan ainoastaan smurffi-versioiden sanat, tietenkin.

    • Sara
      Posted at 18:29h, 04 November Reply

      hahahah KYLLÄ! Edelleen vuonna 2019 tulee niitä oivalluksia 😀 Ja aivan parasta että sanat ulkomuistista, just törmäsin pari viikkoa sitte tähän, en nimittäin muistanut koko biisiä enkä todellakaan muistanut osaavani tätä alusta loppuun ulkoa: “HEI RELAA EES VOTKO HETKISEKS JÄTTÄÄ SUN TIETOKONEES??….” 😀

  • Emilia
    Posted at 17:06h, 02 November Reply

    Miksi sä et kerro mistä takkisi on? 😉😊

    • Sara
      Posted at 18:30h, 04 November Reply

      No toki kerron! 🙂 Tää on Ginasta (premium-mallistoa jos en ihan väärin muista) sanoisinko, että 3-4v vanha?

  • Dom_On_Messissä
    Posted at 18:05h, 04 November Reply

    Miksi uunin kellon siirtäminen on tehty niin kamalan vaikeaksi?
    Kello on nykyään integroitu uunin ohjauselektroniikkaan ja näyttöön, ja siksi sitä on vaikea siirtää minnekään muualle.

    Miksi Love Islandin tyyppien pitää aina juosta haastepaikalle ja sieltä pois?
    Mutta kyseessähän on Love Island, joten on kiire tekemään rakkautta tai siitä pois.

    Miksi kylmä kahvi kaunistaa?
    Naamaa tulee venyteltyä kun kahvi on pahaa ja se parantaa verenkiertoa.

    Miksi joku mies tekee juuri X-hyppyjä keskellä meidän risteystä?
    Et ole tainnut salata osoitettasi?

    Miksi ostin aikoinaan vahingossa Moccamasterista sen (halvemman) version, jossa kahvikannun ja suodatinkotelon välissä ei ole sitä kiinteää osaa, vaan koko setti pitää aina kasata päällekkäin ja kahvia valuu aina pöydälle!!!!!
    Olit silloin köyhä. Asia on korjautunut viime vuosina.

    Miksei Suomessa ole kunnon vintageliikkeitä?
    Vanhat eivät jaksa liikkua kuten ennen.

    Miksen osaa olla repimättä rupia auki?
    Jospa aloittaisit taas tupakoimisen niin sormilla olisi jotain hyödyllistä tehtävää.

    Miksi unissakävelijöitä esitettäessä käsiä pidetään aina edessä?
    Valveilla ollessaan ei viitsi törmätä seinään.

    Miksen osaa vieläkään kirjoittaa kahden käden sormilla puhelimella?
    Käytät vain yhtä aivopuoliskoa kerrallaan.

    Miksi murretta puhuvat ihmiset kuulostavat aina paljon mukavimmilta ja rehellisimmiltä?
    Kahoha sie, myö ollaa nii lupsakoi ja harmittommii luonnolapsii, ettei meissä ilikeys ja vilippi viihy!

    • Sara
      Posted at 18:31h, 04 November Reply

      Dom on todellakin messissä!!!

      • Demoni_Osti_Matkan
        Posted at 19:50h, 05 November Reply

        Pitää sitä aina silloin tällöin ilmoittaa olevansa vielä hengissä… Miten lienee Aconcaguan jälkeen?

Post A Comment
Your comment will be visible after approval