Sara 31v kuulumiset 23 March, Mar 2021 - 15:11
Mä oon jakanut mummi 94v:n kuulumisia Instagramissa kohta vuoden. Oon saanu niistä ihan tosi paljon hyvää palautetta. Moni teistä, joilla omia isovanhempia ei enää ole on sanonut et nää kuulumiset tuo mieleen omat isovanhemmat. Ja et meidän mummista on ikään kuin tullut vähän kaikkien mummiystävä. Sellainen, jonka kuulumisia ihan odottaa.
Mä jaan aina mummin kuulumisia teille, mut aattelin et jaetaan tällä kertaa niitä kuulumisia mitä mummi kuulee multa.
Tänään oli lounaaksi makaronilaatikkoa ja paljon ketsuppia. Eilenkin oli, kaikilla ruoka-ajoilla. Kylkeen tein salaatin. Olisin laittanut joukkoon fetaan mut se oli homeessa. Tai ei homeessa, mut haisi tosi oudolta (ja nyt haisee myös kädet, kun sörkin sitä. Vaikka pesin ne). Avattu fetapaketti oli unohtunut muovirasiaan jääkaapin perälle. Pitäisi useammin kurkata jääkaapin muovirasioiden sisälle. Inhottaa kun pitää heittää ruokaa roskiin.
Mietin taas, että mitähän Pippa Laukka sanoisi jos katsoisi meidän jääkaappiin. Siellä on tällä hetkellä käytännössä vaan valtava arsenaali chili-kastikkeita, salted caramel Skyriä, epämääräisiä muovirasioita ja viiniä.
Oltiin eilen illalla lenkillä. Juostiin pitkästä aikaa Kauppatorin kautta Eiraan ja sieltä keskustan kautta Kallioon. Kaikkialla oli ihan hiljaista vaikka oltiin keskellä kaupunkia. Paitsi Wolt-kuskeja, niitä oli kaikkialla. Niitä oli niin paljon et jossain vaiheessa aloin laskemaan. Pääsin kolmeentoista. Hyvä vaan et on. Hyvä vaan et ihmiset tilaa ravintoloista kotiin.
Pysähdyttiin lenkillä taas Kaisaniemen kirjaston takana olevaan alamäkeen, jossa on reilun parin metrin korkeudella semmonen liikennemerkki. Aina kun mennään siitä yritetään hypätä ja osua. Otetaan vauhtia ja ponnistetaan niin kovaa kuin lähtee. Juuso osuu joka kerta, mä en koskaan osu. Eilenkään en osunut, vaikka kokeilin hypätä neljä kertaa. Joku päivä vielä osun.
Mulla on ylihuomenna elämäni ensimmäinen terapiakäynti. Mummi ei ymmärtänyt aluksi miksi menen terapiaan mut lopulta ymmärsi. Oikeastaan ihan sama kävi itselleni. Tätä on pitkitetty ja venytetty vuosilla. Paljon oon pohtinut että tarvitsenko oikeastaan edes terapiaa, kun eihän minulla mitään “oikeita ongelmia ole”. Toisilla ihmisillä on paljon pahempia, kyllä mä pärjään ilmankin, pitää vaan jaksaa painaa ja olla välittämättä. Eteenpäin vaan. Mut enää mä en jaksa. Tai pikemminkin haluan pysähtyä niiden vaikeiden asioiden äärelle, avata lukkoja ja oppia enemmän itsestäni. Välillä mietin, et mitähän siellä kuuluu aluksi sanoa. Et osaankohan edes kertoa tarpeeksi kattavasti omasta elämästäni ja kaikista sen varrella olleista haasteista. Uskallankohan olla ihan täysin rehellinen? Kyllä mä uskon et osaan ja uskallan.
Sovittiin et mennään tänään Seurasaareen kävelylle. En oo käynyt siellä aikoihin. Liian usein tulee käveltyä samoissa maisemissa. Kiva mennä vähän eri paikkaan! Aion ottaa aurinkolasit mukaan.
Perjantaina vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Tänä kyseisenä päivänä mä mietin aina mummin äitiä Selmaa, joka eli 101-vuotiaaksi. Häntä sanottiin vanhamummiksi. Selmassa ja Minna Canthissa on ulkoisesti jotain samaa, ehkä vähän sisäisestikin. Jo pienenä ajattelin, että Selma oli omanlainen, vähän sellainen ronski. Hän ei pelännyt sanoa mielipidettään ääneen, eikä pyydellyt anteeksi vaan otti paikkansa. Hän rakasti katsoa urheilua ja huusi kovaa sitä katsoessaan. Hänellä oli valtavat korvakorut. Hän sanoi aina “jumanpaukku”. Hän riisui 100v bileissään rintaliivit kun ne puristi. Kerran hän meni vahingossa miesten saunavuorolla saunaan ja kun miehiä alkoi lappaamaan sisään, hän ilmoitti että “lauteille vaan, kyllä tänne mahtuu!”. (Miehet kaikkosivat paikalta). Kun häntä haastateltiin 100-vuotiaana Huomenta Suomeen toimittaja kysyi häneltä, että asioiko rouva pankissa kun tarvitsee rahaa? –“Seinästähän minä rahani nostan!”. Pienenä en osannut arvostaa tarpeeksi vanhamummin luonnetta ja olemusta, mutta nykyään ihailen häntä.
Aurinko heijastuu vastapäisen talon ikkunoista olohuoneeseen. Se maalaa lankkuparketille pitkiä katosta lattialle ulottuvia taiteellisia valoleikkauksia. Kun katsoo tarkasti niin huomaa, että valokohdissa leijailee pieniä pölyhiukkasia. Kun ollaan jatkuvasti kotosalla, pitää kotiakin siivota useammin. Ehkä olisi taas aika kaivaa imuri esiin.
Rakastan sitä tunnetta kun on innostunut jostain uudesta jutusta. Nyt se on savityöt. Ikkunalaudalle on alkanut kerääntymään maljakoita ja astioita. Ne tosin kaipaa vielä pintamaalia. Parasta on se, et pääsee uppoutumaan pariksi tunniksi ja tekemään jotain käsillään. Savi tuntuu ihanalta käsissä ja sen työstäminen vaatii ihan kunnolla keskittymistä.
Ollaan katsottu tosi paljon dokumentteja viime viikkoina. Kaikkea aina Kim Jong-unin veljen salamurhasta Robin Williamsin elämänkertaan. Yks ihana oli Netflixistä Mustekala opettajana. Se oli aivan mieletön! Mä tykkäsin kaikessa karuudessaan myös Lost Boys -dokkarista, vaikka äärimmäisen ahdistava olikin. Yle areenan dokkarifestareilta löytyy tosi paljon hyviä! Meillä on semmonen dokkarikerho, et kokoonnutaan sunnuntaisin kaveriporukan kanssa etänä katsomaan dokumentti ja sit keskustellaan siitä.
Kun luen mielessä tekstiä (etenkin englannin kielellä) mun alahuuli väpättää aina. Jostain syystä liikutan aina kieltä ja kiinni olevaa suuta tekstin mukana vaikka mielessä lukisinkin. Tää on varmaan jotain jäänteitä mun lukihäiriöstä. Juuso naureskelee sille aina, sen mielestä se on liikuttavaa. Taas se hihittää.
Mun veli luki 3v pojalleen iltasatua, joka kertoi kotieläimistä. Kirjassa oli kuva aasista ja alla teksti: “Aasi eli kesyaasi on kaikkein vanhimpia kotieläimiä. Aasit voivat elää vanhoiksi ja ne tyytyvät niukkaankin ravintoon. Aaseilla on myös hyvä muisti”. 3-vuotias totesi tämän päätteeksi: “ihan ku mummi” <3
xx Sara
Reetta Huhta
Posted at 19:09h, 23 MarchSara, blogisi on ihana ja tykkään hurjasti sun jutuista ja kuvista. Tämäkin kirjoitus toi valonpilkahduksen mun hieman synkempään päivään. Kiitos! Kannustan sua myös Selviytyjissä! T. Reetta
Sara
Posted at 09:18h, 24 MarchVoi mikä ihana kommentti. Kiitos valtavasti <3 Aurinkoa kevääseen!
Annemari
Posted at 09:27h, 24 MarchOliko niin, ettö tuo savi ei kestä kosteutta? Minkälaisia astioita sit teet, jos ne ei kestä kosteutta? Ootko tehnyt ton sinivalkoisen? 😍 hieno!
Sara
Posted at 09:36h, 24 MarchJoo vettä tää ei kestä. Oon tehny koristeastioita esim koruille! Ja sit kuivakukille maljakoita. Saven voi myös muotoilla esim lasipurkin ympärille maljakoksi, jolloin purkkiin voi sit laittaa vettä! 🙂
Sara
Posted at 09:38h, 24 MarchJa tää sinivalkoinen ei oo mun tekemä, vaikka käsityötä onkin. Oon ostanut sen Fiskarsista semmosesta pop-upista eräältä käsityöyrittäjältä! 🙂
Jemina
Posted at 09:44h, 24 MarchOlipa ihana postaus. Palauttaa miettimään ja arvostamaan arjen pieniä hetkiä ja yksityiskohtia, joista lopulta tämä elämäkin koostuu. Herää vahva tunne, että tässä ja nyt ollaan – läsnä.
Niin ja hyvää matkaa terapiatielle🌻
Sara
Posted at 10:02h, 24 MarchNiin ihanasti kiteytetty, kiitos kovasti! <3 En malta odottaa!
Lispe
Posted at 10:10h, 24 MarchEikä miten ihana kirjoitus!!!<3 Oot mulle niin iso esikuva. Ihan mielettömiä juttuja mummeista terapiaan ja alahuulen väpätykseen. Ihana sinä!
Sara
Posted at 12:34h, 24 MarchMä en kestä miten kaunis viesti! Tää lämmittää pitkään. Kiitos tuhannesti. Haleja <3
Anna
Posted at 11:34h, 24 MarchIhana postaus. Kiitos, kun kirjoitit tämän <3
Sara
Posted at 12:34h, 24 MarchKiitos sulle aivan ihanasta palautteesta <3
Laura
Posted at 12:09h, 24 MarchKiitos postauksesta. Ihanaa kevättä!
Sara
Posted at 12:33h, 24 MarchVoi kiitos itsellesi <3 Sinne myös hei ihanaa kevättä! <3
Tia
Posted at 12:10h, 24 MarchIhana kirjoitus, kiitos Sara <3 ! Esimerkiksi toi kolmivuotiaan kommentti aasista ja mummosta <3. Awww!
Sara
Posted at 12:34h, 24 March<3<3 Kiitos! Tuli niin hyvä mieli teidän kommenteista!
emmainkeri
Posted at 13:21h, 24 MarchIsoin karhunpalvelus jonka voit itsellesi tehdä terapiassa, on alkaa kaunistelemaan asioita. Toki voi ja kannattaa senkin sanoa ääneen, että vähän meinaa olla hankalaa kertoa tästäkin asiasta näin rehellisesti ja suoraan, mutta silti kerron. Mä oon vuosien varrella opetellut tapaamisilla kertomaan ihan rehellisesti mitä asioista oikeasti ajattelen, mitä tein viime viikolla väärin tai mitä en ole saanut taaskaan aikaiseksi vaikka piti. Että oikeasti kun “nukuin pommiin” tai “unohdin vastata kaverin viestiin”, oli ne ihan tietoisia päätöksiä. Tsemppiä ja toivon että saat tarvitsemasi avun terapiasta <3
Mielikuvia
Posted at 17:22h, 24 MarchKomppaan tätä. Terapeutti on sua varten, eikä häntä tarvitse sillä tavalla huomioida, kuin omia läheisiä jakamisen hetkillä (terapeutti kantaa ja käsittelee itse/ muualla omat tunnelmansa).
Lähestulkoon aina ihminen tekee terapian alussa “suotuisaa” vaikutelmaa itsestä, se on niin perusihmisyyttä. Prosessi syvenee, kun ristiriitaiset toiveet ja pelot (myös terapeuttia kohtaan) nousevat hiljakseen esille. Paljon tärkeää kannattelua/ säätelyä/ korjaavaa yhteyttä syntyy sanattomasti; kokemisesta yhdessä juuri kussakin käsillä olevassa hetkessä. ❣
Eveliina Ä
Posted at 18:41h, 24 March“Välillä mietin, et mitähän siellä kuuluu aluksi sanoa. Et osaankohan edes kertoa tarpeeksi kattavasti omasta elämästäni ja kaikista sen varrella olleista haasteista.” Kuulostaa, että kannat kovasti vastuuta. Toivottavasti voit luottaa terapeutin ammattitaitoon. Sun ei tarvitse osata muuta kuin päästä paikanpäälle 🙂
“Uskallankohan olla ihan täysin rehellinen? Kyllä mä uskon et osaan ja uskallan.” Pikkuhiljaa luottamus rakentuu, jos (ja toivottavasti kun) terapeutti on luottamuksesi arvoinen. Hienoa, et pääset terapiaan. Oivalluksia ja lempeyttä toivotan 🙂
Riikka
Posted at 19:52h, 24 MarchSara, oot upea! 💛 Havahduin siihen, että oon seurannut sua blogin ja ig:n kautta tosi tosi monta vuotta. Välillä aktiivisemmin, mutta kuitenkin aina niin, että suurin piirtein tietää missä mennään.
On uskomattoman hienoa, kuinka valtavasti oot kehittynyt esimerkiksi kirjoittajana. Erityisesti ihailen sitä, kuinka tartut aiheisiin, joista välität. Oon aivan koukussa Selviytyjiin ja keskustelu, johon otit taannoin kantaa ja jota osaltasi veit eteenpäin oli rohkeaa. Varmasti myös voimia vievää ja siksi arvostettavaa, taistelunsa on valittava. Kiitos, että valitsit siinä hetkessä sen!
Muistatko sen Savonlinja -jutun? Oon aikasemminkin muistuttanut sua siitä täällä kommenttiboksissa, Miksi se on jäänyt niin vahvasti mun mieleen ja naurattaa edelleen? Kun bussin kyljessä luki ”Savonlinja” ja luulit sen olevan väärä bussi, koska et ollut menossa Savonlinnaan.
Tästäkin huomaa, että ihan pienet jutut voi jäädä pysyvästi jonkun mieleen. Kuvittele, kuinka monta tällaista asiaa sä oot vuosien aikana luonut ja lähettänyt eteenpäin ihmisten ajatuksiin. Sun duunilla on valtava merkitys meille!
Ihanaa kevättä! Mä jännitän sun puolesta lauantai-iltaisin ja odotan 94v, mummin ja sun seuraavia kuulumisia! 💛
anonyymi
Posted at 21:46h, 07 AprilTulipa kiva fiilis tästä postauksesta. Mun päivät on ollut viime aikoina tosi tosi harmaita ikävien elämäntapahtumien myötä mut sain kovasti iloa sun teksteistä tänään. Olet valovoimainen. Kaikkea hyvää sinulle <3