Sunnuntaihengailua ja liikuntapäiväkirja!

Tänään oli kyllä onnistunut aamu! Heräsin kymmeneltä, en lähtenyt Jompen kanssa lenkille vaan jatkoin löhöilyä, otin hedelmiä ja jugurttia sänkyyn ja katsoin elokuvan 27dresses. Luuuv! Löhöilyaaltoa seurasi toinen löhöilyaalto, jonka jälkeen lähdettiin kaupungille.

Heitin päälle farkkupaidan ja kirppisbleiserin

I Will Kill Youuuuuuuuuuu

Jompe osti uuden lompakon

Kaupungilta suunnattiin suoraan salille

Kävin testaamassa uuden pumpin! Kaks sanaa: perhanan kyykyt!!!!!!!!!!!! 😀 Onko kuinka moni känyt uudessa ohjelmassa? Musta oli meinaan aika rankka setti. Okei mulla oli kyllä tosi heikko/huono olo koko tunnin ajan, että en tiedä johtuko siitä. Täytyy alkuviikosta käydä kokeilemassa uudestaan!

Nyt tarviin jotai ruokaa ja sitten käydään katsomaan Stieg Larssonin trilogian viimistä elokuvaa: Pilvilinna, joka romahti. Mä oon ihan täpinöissäni! Rakastuin niihin edellisiin, joten oon varma että tän kanssa käy samoin! Mutta sitä ennen viikon liikuntoja!

– Liikuntapäiväkirja –

Kuva Nike.com

Maanantai:

treeni: Bodypump + 25min vatsa/selkätreeni

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Tiistai:

treeni: –

hyöty: –

Keskiviikko:

treeni: Juoksulenkki 1h 20min

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Torstai:

treeni: –

hyöty: 3h siivousta, 5km pyörällä polkemista

Perjantai:

treeni: Juoksulenkki 1h40min

hyöty: 5km pyörällä polkemista

Lauantai:

treeni: Juoksulenkki 1h

hyöty: –

Sunnuntai

treeni: Kuntopyörässä 10min, Bodypump 60min, vatsoja/selkää 10min

hyöty: –

Tällä viikolla en oo jaksanu raahautua oikeen salille… oon vaan fiilistelly noita kevätpäiviä ja vetäny lenkkiä. Noh päätettiin Lauran kanssa, että kokeillaa ensviikolla kaikkia uusia tunteja meidän salilla! Saa tää munki ykstoikkonen päiväkirja jotai potkua.

Nyt hei niitä teidän liikuntoja kehiin. Ois kiva nähdä tänään mahdollisimman monen liikuntapäiväkirja!  Joten oli täynnä tai vähemmän täynnä, anna palaa! 🙂

43 Comments
  • anni0
    Posted at 20:12h, 14 March

    täälläkin eräs joka odottaa että pääsen kattomaan pilvilinna joka romahti! Ne aiemmat leffat on NIIIN hyviä! ostin leffan jo pe mut ei ole kerennyt kattoo koko vkl kun on duunia 🙁
    mut kerro sit onko hyvä 🙂

  • anni0
    Posted at 20:12h, 14 March

    täälläkin eräs joka odottaa että pääsen kattomaan pilvilinna joka romahti! Ne aiemmat leffat on NIIIN hyviä! ostin leffan jo pe mut ei ole kerennyt kattoo koko vkl kun on duunia 🙁
    mut kerro sit onko hyvä 🙂

  • sannii
    Posted at 20:15h, 14 March

    mulla ei kyllä kovin liikunnallinen viikko mitä yleensä mutta lenkkeilly ja spinningissä oon käyny, ja yks asia minkä oot saanu mut innostumaan ja ostamaan nii on se jumppapallo! sillä on iha mahtava tehdä vatsat ja selät 😀 muutenki motivoit mua liikkumaan, mahtavaa:)

  • Elsae
    Posted at 20:16h, 14 March

    ma: bodycombat
    ti: luistelu 10km
    ke: kävely 1h
    to: bodycombat
    pe: bodypump (vanha:)
    la: bodyattack
    su: luistelu 6km

  • zebra
    Posted at 20:20h, 14 March

    maanantai: spinning45min + vatsalihastreeni
    tiistai: spinning45min + lihaskunto
    keskiviikko: juoksulenkki60min + vatsalihastreeni
    torstai: spinning45min + lihaskunto
    perjantai: juoksulenkki45min
    lauantai: spinning45min + core15min
    sunnuntai: tunnin reipas kävelylenkki

  • miraa-
    Posted at 20:33h, 14 March

    ma:
    hyötyliikunta 3 km kävelyä
    ti:
    zumba 1 h
    hyötyliikunta 12 km kävelyä
    ke:
    crosstrainer 15 min
    salilla lihaskuntoa 1 h
    hyötyliikunta 3 km kävelyä
    to:
    bodypump
    hyötyliikunta 5 km kävelyä
    pe:
    shoppailua
    la:
    bodypump
    su:
    juoksulenkki 40 min
    ja tais mennä nilkka tänään 🙁

  • Gemma
    Posted at 20:38h, 14 March

    Ma: Vatsa-pakara 60 min
    Ti: Muokkaus 60 min
    Ke: vapaa
    To: BodyPump 60 min
    Pe: vapaa
    La: Vatsa-pakara 60 min
    Su: TehoMuokkaus 75 min
    Ja en tykännyt uudesta pumpin ohjelmasta läheskään niin paljoa kuin aikasemmasta, oli kyllä aika rankka… Mutta onneks noihin tottuu kohtuullisen nopeesti 🙂

  • moisaraa
    Posted at 20:48h, 14 March

    ma: spinning 1h
    ti: spinningpumppi 1h 20 min
    ke:-
    to:-
    pe: spinning 1h ja perään pumppi 1h
    la:-
    su: spinninh 1h ja perään pumppi 1g
    tälläviikolla tuliki vedettyy kakstuntii jumppaa välistä putkeen niin eikös ne korvaa välipäivät : D..

  • Anna N
    Posted at 21:09h, 14 March

    ma : juoksumatto 50 min
    ti : helvetin 10h työpäivä
    ke : helvetin 10h työpäivä, mutta niin jumissa sen jälkeen että silti salille juoksumatto 50 min
    to : fysioterapia
    pe : – en ehtinyt
    la : 55 min juoksumatto
    su : 55 min juoksumatto
    Suht ok, ensi viikosta tulee vaikea

  • Anna N
    Posted at 21:12h, 14 March

    Ai niin, suosittelen Stieg Larssonin kirjojen lukemista!
    Kirjat ovat vielä parempia kuin leffat, ja ruotsiksi jos vaan irtoaa, kirjat on aina parempia alkuperäiskielellä 🙂

  • Casey
    Posted at 21:16h, 14 March

    Luen ite just sitä vikaa kirjaa! Ne on niin hyviä,en vaan tiedä haluunko enää nähdä leffaa kirjan jälkeen:D

  • hhea
    Posted at 21:23h, 14 March

    Suosittelen ihan kympillä tuota zumbaa! tehokasta ja oikeasti hauskaa 🙂

  • Tupula
    Posted at 21:30h, 14 March

    Ma: –
    Ti: Zumba sculpt&tone 40min + venyttely 20min
    Ke: BodyPump 50min
    To: Zumba 60min + Futisreenit 90min
    Pe: BodyPump 50min
    La: –
    Su: Kuntosali 75min.
    Hei jos sulla on jotain uusia kuntopallo-liikkeitä, mitä et oo vielä täällä esitelly, niin ois kiva saaha niistä postausta 🙂 Oon nyt innostunu jumppaan sillä aika paljon ja ois kiva saaha uusia vinkkejä liikkeisiin.

  • candy
    Posted at 21:31h, 14 March

    Kävin torstaina tossa uudessa pumpissa, ja en ollu käyny tosiaan vähän aikaan muutenkaan pumppailemassa, nii nyt on sitte kyykyistä jalat HIEMAN kipeät ja jumissa :DD

  • heimo
    Posted at 21:54h, 14 March

    Ihanan näköinen pukuhuone teillä ! Ja kaunis jakku myös 🙂 Laitan nyt liikuntapäiväkirjastani tämän viikon tänne, olisi kiva kuulla vähän mitä mieltä olet 🙂 Tiän että tuli ehkä urheiltua vähän enemmän kuin normaalisti, mutta on niiiiiin hyvä olo nyt ja ylpee oon .. Toivottavasti syystäkin ? Kerros 🙂
    MAANANTAI ; 1H body shape (koko vartalo + cardio)
    TIISTAI ; FAC (erikoistunut keskivartaloon ja pakaroihin)
    KESKIVIIKKO ; body power (cardio + vatsa + pakarat)
    TORSTAI ; 25 min crosstrainer + 10 min nojakuntopyörää + 20 min juoksu + 65 min lihaslaitteita & vatsat & venyttely
    PERJANTAI ; Koululiikka .. 35 min jumppaa ja 30 min juoksua
    LAUANTAI ; Lepo
    SUNNUNTAI ; 30 min Crosstrainer + 15 min nojakuntopyörää + 15 min juoksu + 40 min lihaslaitteita & vatsat & venyttely
    duupaduupadaa

  • emiliaä
    Posted at 22:42h, 14 March

    tässäpä mun viikon liikunnat:
    ma: 60min bodystep
    ti: 60min zumba, hiihtolenkki
    ke: tunnin kävely kaverille ja kotiin
    to: 40min juoksu/kävelylenkki
    pe: lepopäivä
    la: lepopäivä
    su: 40min reipas kävelylenkki, vatsalihaksia
    Hei voisitko heittää vinkkiä, että miten alavatsalihaksia sais tehtyä hyvin ja oikein? Oon koittanu sitä että makaa lattialla ja nostelee jalkoja ylös, mutta pelkään että teen sitä väärin ja selkä kärsii. Kiitti vinkistä jo etukäteen! 🙂

  • iik
    Posted at 22:43h, 14 March

    toi stieg larssonin elokuva on musta tosi hyvä. ykkönen ja toi vika on parempia mun mielestä kun se kakkonen.:)ja sit sitä liikuntapäiväkirjaa!
    ma: sisäpyörä1 1h ja bodypump 1h
    ti: sisäpyörä3 1h
    ke: bodypump 1h ja 1,5 h kävelylenkki
    to: hiihto 1,5 h
    pe: bodypump ja sisäpyörä1 yhteensä 1,5 h ja kävelylenkki 2h
    la: sisäpyörä2 1h
    su: hyötyliikuntaa noin 1h
    oon jääny tosi koukkuun just tohon pumppiin ja ootan innolla huomista kun pääsen kokeilemaan uutta ohjelmaa. oon myös kuullu, että uuden ohjelman rintabiisi on rankka, onko totta?:D

  • :)
    Posted at 22:56h, 14 March

    uuden pumpin kyykyt on love tällaselle joka inhoaa niitä kellarikerroksia ja tykkää ykkösistä <3

  • ondoyer
    Posted at 22:59h, 14 March

    ma: jooga 60min
    ti: juoksu 30min & bodypump 55min
    ke: reisipeppuvatsa-jumppa 60min & tanssitunti 60min
    to: juoksu 60min
    pe: kuntosali 60min & juoksu 30min
    la: reisipeppuvatsa-jumppa 60min
    su: vapaa
    hyötyliikuntaa jonkun verran mutta en mä niitä jaksa koskaan laskeskella.

  • sara.tickle
    Posted at 23:01h, 14 March

    Olis siistiä lukee ne kirjat, oon vaan niin laiska ja hidas lukemaan! Nyt kun on leffat nähny ni se vaan tuntuu aika tyhmältä. Toi viiminen oli ehkä väähän liian pitkä, mutta hyvä silti :)!
    Vitsi Zumbaa pitäs kyllä päästä testaamaa, ihan hävettää etten oo käyny vielä 🙁 meillä on vaa salilla ne ihan täytee varattuja.
    Mua jäi jotenki tossa pumpissa häiritseen ku biisit ei ollu alkuperäisten esittäjien remixejä vaan niissä oli aina joku eri tyyppi vetämässä biiseistä jotain remixiä. Ja joo rinta oli kyllä ihan kuolema kanssa! Mä en millää saanu tehtyä siihe loppuun kokonaisia ykkösiä! Mullaki varmaan jalat huutaa leipää huomenna 😀
    heimo, kiitti paljo 🙂 Vastaan tähän ku pyysit kommentoimaan treeniä. Musta sun ohjelma vaikuttaa tosi hyvältä! Tossa tuli kaikki lihasryhmät, tosin en tiiä millasta toi cardio on, mutta kuitenkin 🙂 Samaan malliin vaan!
    HEi noita jumppapalloliikkeitä ja vatsalihasjuttuja voi aina tonkia tuolta tunnisteista ja sitte Labels or Lovesta. Liikunta- tunnisteen alta löytyy kaikki. Lisää liikkeitä voisin laitella vaikka ensiviikolla! Kiva kun ootte innostunu noista 🙂 Jumppapallo on kyllä kätevä!
    Loistavia viikko-ojelmia teillä jälleen! Ei voi kun ihailla 🙂

  • Emppuli
    Posted at 01:00h, 15 March

    Omat viikon treenit
    ma:vapaa
    ti:spinning + lihaskunto
    ke:spinning + lihaskunto
    to:step aerobic + vatsat
    pe:spinning + lihaskunto
    la:vapaa
    su:pumppi
    Eipä hirveesti oo tota hyötyliikuntaa tullut tältä viikolta :/ yleensä käyn lenkillä koiran kanssa tai yksin, pitäis alkaa nyt juoksemaankin kun on niin hienot kelit ja asfaltti sulana. Tänään oli kans vähän tappo-olo pumpissa kun sattu NIIN paljon jalkapohjiin eteen tehtävissä koukkujalan kyykyissä (tulipas hieno sana en osaa selittää paremmin :D) niin meinas treeni mennä pepulleen. Jalkapohjia ei tarpeeks tule treenattua tai mulla on paskat kengät 😀

  • Emppuli
    Posted at 01:00h, 15 March

    Omat viikon treenit
    ma:vapaa
    ti:spinning + lihaskunto
    ke:spinning + lihaskunto
    to:step aerobic + vatsat
    pe:spinning + lihaskunto
    la:vapaa
    su:pumppi
    Eipä hirveesti oo tota hyötyliikuntaa tullut tältä viikolta :/ yleensä käyn lenkillä koiran kanssa tai yksin, pitäis alkaa nyt juoksemaankin kun on niin hienot kelit ja asfaltti sulana. Tänään oli kans vähän tappo-olo pumpissa kun sattu NIIN paljon jalkapohjiin eteen tehtävissä koukkujalan kyykyissä (tulipas hieno sana en osaa selittää paremmin :D) niin meinas treeni mennä pepulleen. Jalkapohjia ei tarpeeks tule treenattua tai mulla on paskat kengät 😀

  • Jenni.
    Posted at 01:13h, 15 March

    ma: lihaskuntoa salilla
    ke: spinning 30min
    to: ladymove 25min ja rpv 25min
    pe: bodybalance 55min
    pitäs skarpata ens viikolla!

  • Jenah
    Posted at 05:06h, 15 March

    siellä salilla missä mä käyn niin ei olla vedetty siitä uudesta pumpista kuin vasta 5 ekaa biisiä, mut jo niiden perusteella on tosi rankka setti! mun mielestä ne penkkipunnerrukset on ihan kamalia ja tanko ei meinaa millään nousta enää loppuvaiheessa 😀

  • lisbet
    Posted at 07:45h, 15 March

    Kiva toi bleiseri! Väri sopii sulle tosi hyvin 🙂 Niin ja sun blogia on kiva lukea. Vaikutat tosi hauskalta tyypiltä!
    ma: Jumppa, circuit 60 min
    ti: Ratsastus 60 min
    ke: Kävely 60 min
    to: Vesijumppa 55 min, Lihaskunto 20 min
    pe: Hiihto 60 min
    la: hiihto 150 min
    su: Hiihto, 90 min

  • meeri
    Posted at 08:49h, 15 March

    Minusta pumpin kyykyt on aika samaa luokkaa kuin viime ohjelmassakin, paitsi että ykkösiä on vähän ärsyttävän paljon. : D
    Ma:-
    Ti: Juoksumatto 15 min, spinning
    Ke: BodyPump
    To:-
    Pe: BodyAttack
    La: Juoksumatto 30 min, salilla 30 min
    Su: BodyPump + BodyBalance

  • mmmmia
    Posted at 09:37h, 15 March

    heippa, mistä ne sun uudet harmaat ‘haaremi collegehousut’? ne on sulla jalassa niissä jätskikuvissa 🙂

  • norppi
    Posted at 10:10h, 15 March

    ma: –
    ti: sulkis 60min, salitreeni 60min
    ke: juoksu 50 min
    to: –
    pe: juoksu 35 min
    la: hiihto 1h 45min, salitreeni 30 min, uintia 300m
    su: hiihto 1h 45min
    jei 🙂

  • snöa
    Posted at 10:32h, 15 March

    Ma: Core (vatsa-selkä) 30 min + BodyPump 60min
    Ti: Spinning 50min+ juoksumatto 20min
    Ke:-
    To: BodyAttack 60 min
    Pe: BodyPump 60 min + 20 min juoksumatto
    Ja todellaki on uus pumppi aika kova. Meidän ohjaaja sano, et tää uus on rankaiseva ohjelma 😀 Sama juttu, kyykyt ja rintabiisi pahimmat 😀

  • Lilja
    Posted at 12:23h, 15 March

    ma:
    salitreeni 30min
    kävely 60min
    ti:
    pilates 45min
    salitreeni 30min
    ke:
    bodypump 60min
    to:
    bodyattaack 60min
    elli 45min
    pe:
    hotbodyjooga 60min
    viikonlopun olin risteilyllä, joten ei muuta liikuntaa kun laivalla/Stokiksessa kävelyä 🙂

  • http://jenny-r.blogspot.com
    Posted at 13:48h, 15 March

    Tykkään tosta sun bleiseristä, piristävä väri:)

  • jennny
    Posted at 14:21h, 15 March

    moikka sara! kommentoin nyt ekaa kertaa joten pakko aloittaa kehumalla sun blogia. kirjotat tosi pirtsakasti, kiva aina välillä käydä kurkkaamassa mitä hauskaa oot tänne keksiny kirjotella!(: oon tosiaan odottanut tota uutta pumppia siitä asti kun hehkutit niitä biisejä noin kuukaus takaperin ja kävin nyt tänään kokeilemassa uuden ohjelman läpi. fiilistelin ihan täysillä melkein kaikkia kappaleita ja musta ne kyykyt oli ihan huiput! ainoa mikä tökki oli tosiaan rintalihakset, tuntu ettei niitä viimisiä kellareita jaksa millään, huh! nojoo..toivottavasti sulla on tokan kerran jälkeen parempi fiilis, voihan se olla että takkuilu johtu vaan huonosta päivästä. aurinkoista kevään jatkoa!

  • nanna
    Posted at 14:25h, 15 March

    Tässä viime viikon:) Oon tänään menossa uutta pumppi tsekkaamaan, uskallankohan vetää täysillä painoilla jos on kerta noin rankka 😀 nooh..
    ma: zumba
    ti: body pump
    ke: crossari 15 + juoksumatto 15 + lihaskuntoo 30
    to: body combat
    pe: –
    la: vähän baarissa tanssahtelua
    su: body combat
    Vähän tekis mieli mennä lenkille jo, muttei oo oikein tähän keliin kamoja 🙂 ehkä tän viikon vois pääasiassa puurtaa ylppäreitten parissa!
    hauskaa alkanutta viikkoa!

  • Elina L
    Posted at 16:23h, 15 March

    Paljonko maksoi Gantin lompakko? 🙂

  • jjeeeuu
    Posted at 16:44h, 15 March

    missä salilla käyt, ku noin hiano pukkari on??? :DD

  • Johanna0
    Posted at 16:50h, 15 March

    ma – vatsa- ja selkälihaksia 30min
    ti – muokkaus-niminen tunti salilla 50min
    ke – intervallijuoksulenkki 30min, reipasta hyötyliikuntakävelyä 30min, vatsa- ja selkälihaksia 30min
    to – koululiikunnat yht 1½, reipasta hyötyliikuntakävelyä 30min,futsal 1h
    pe – juoksulenkki 30min,jumppa 45min
    la – vatsa- ja selkälihaksia 15min, tanssimista juhlissa
    su – reipasta hyötyliikuntakävelyä 30min, futsalharkat 1 ½h
    Iso kiitos ihanasta blogista :)!

  • Lis - fffeliz.blogspot.com
    Posted at 19:29h, 15 March

    Ma: gymstick 60 min
    baletti 6 min
    Ti: rvp 60 min
    flow gymnastics 60 min
    Ke: baletti 60 min
    To: Body pump 60 min
    Pe: sulkkista kaverin kanssa 6o min
    Viikonloppu vapaa 🙂
    Löytyy myös joka viikko mun blogista mun liikunnat, ‘hienosti’ muokattuna kuvana ;D

  • Lis
    Posted at 19:30h, 15 March

    Ainiin, tää blogi ei päivity enää bloglovinissa.. Tulin kurkkaamaan suoraan kun mietin miksei ole tullut päivityksiä. Sama juttu Jannin blogin kanssa 😛

  • Lis
    Posted at 19:31h, 15 March

    Yks kommentti vielä 😀 Eli toi maanantain baletti kuuluu tietty olla 60 min 😀

  • sara.tickle
    Posted at 20:47h, 15 March

    Emppuli, hei mullao n joskus ollu jalkapohjat myös kipeenä! Se on järkkyä. Eipä hei paljo hyötyliikuntaa ton sun treenin lisäksi ees tarvita! 😀
    Jenni., hyvältähän toi näytti! Munki PITI alottaa viikko täysillä mut nukahdin haha
    Jenah, no 5 ekaa on ehkä pahimmatki! 😀 Mulla ei meinaa noussu lopussa enää kunnolla, aivan karseeta
    lisbet, voi kiitos! Sullaki hyvännäkönen viikko takana 🙂
    meeri, ne ykköset siinä onki liikaa!! 😀
    mmmaria, ne on Zarasta 🙂
    norppi, huippua!
    snöa, noni! ehkä tällä ohjelmalla lähetää sit hakemaan sitä kesäkuntoa 😀
    Lilja, mäki haluun risteilylle ja hotbodyjoogaan! Hyvältä näytti toi 🙂
    jenny-r, kiitos paljo!
    jennny, voi kiitos ihanan piristävästä kommentista! 🙂 Joo rinta oli musta kanssa yhtä kauhea. Se on siisti tunne ku luulee että noni nyt nää kakkoset pn ne viimiset nii ei, vaan sitte sieltä karjutaan et ‘JA KUUSTOISTA MENEE’ ja ei lopu siihenkää vaan ‘KELLARIII’ siinä vaiheessa tulee sillee et perkele painu sinä vetäjä sinne kellariin mä lähen menee 😀
    nanna, sit ei muutaku testaamaa! Kyllä mä vedin samoilla painoilla ainaki, ja tottuuhan siihe. Lenkille olis kiva lähteä, paitsi nytte kun täälläki pakkaset nous sinne 15 (nyyh) ni ei innosta. Ai sä puurrat kirjotuksissa, tsemppiä niihin! 🙂
    Elina L, auts en tiedä kyllä 🙂
    jeeeuu, hehe huhtarilla käyn 🙂
    JohannaO, voi kiitos sulle! Sä oot saanu treenin lisäksi kivasti hyötyliikuntaa, tosi hyvä! 🙂
    Lis, aa säki pidät blogissa liikkapäiväkirjaa, kiva 🙂 haha hajosin tolle 6minsan baletille:D Mut hyvännäkönen viikko! Mä oon muuten myös harrastanu balettia joku 5vuotta. Ikävä sitä lajia! Hei bloglovinilla on jotai päivityshäikkiä tms ilmottivat. Josko rupeis toimimaan kohta!

  • mariina
    Posted at 21:23h, 15 March

    Pääsin vihdoinkin liittymään kuntosalin jäseneksi (!!!) ja viikko näytti tältä:
    MA: –
    TI: –
    KE: 1h lenkki
    TO: Sali 1,5h
    PE: Sali 1h
    LA: –
    SU: 1,5h sali
    Alkuviikko aika laiskaa mutta reeniohjelman saaneena kovaa kyytiä tiedossa!:)

  • H
    Posted at 22:45h, 15 March

    Ma: 10 km kuntopyöräilyä + käsilihastreeni
    Ti: –
    Ke: –
    To: 10 km pyöräilyä + käsilihastreeni + 30 min reipas kävelylenkki
    Pe: –
    La: 20 km pyöräilyä + käsilihastreeni
    Su: –
    Vaan käsien treenaamisen osalta tuli saldo täyteen, muuten näyttää aika köyhältä… Jos tällä viikolla yrittäis vaikka lenkkeillä vähän enemmän 😀

  • miumiu0
    Posted at 02:00h, 18 March

    Hei!Haluaisin tiedustella, että kuinka pitkiä lenkkejä juokset ja juoksetko koko ajan ilman kävelyosuuksia? Noi yli tunnin lenkit kuulostaa tosi rankoilta! Lähentelee jo puolimaratonia 🙂 Itse juoksen 30 min – 1h 10 min lenkkejä ja siin kertyy jo matkaks 5-12 km. Hienoa, että jaksat liikkuu paljon ja tsempata muita!