D8X_7157-6.jpg

 

Tai no, uusi ja uusi. Ollaan asuttu tässä asunnossa pian puoli vuotta. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Niin nopeasti, etten ole ehtinyt vielä esitellä blogissa meidän keittiötäkään.

Korjataanpa asia samantien.

 

D8X_7083-2.jpg

D8X_7111-2.jpg

D8X_7139-3.jpg

 

Kun etsittiin ensiasuntoamme, oli yksi kriteereistämme avokeittiö. Saareke on ollut pitkäaikainen unelmani. Jo lapsena rakastin perhetuttujemme saarekkeellista keittiötä, jossa oli hurjan kiva tunnelma. Salaattiaineksia pilkotessa pystyi seurustelemaan olkkarissa hengailevien kanssa. Saarekkeelle katettiin aina aamiainen ja välillä se syötiinkin baarijakkareilla sen ympärillä.

Meidän saarekkeeseen ei mahdu baarijakkaroita, mutta muuten se on toiminut kuin unelma. Säilytystilaa on loputtomiin, eikä liesituuletinkaan ole häiritsemässä yläpuolella: sisään rakennettu liesituuletin nousee napin painalluksella. Keittiöön on integroitu jääkaappi, tiskikone ja pesukone.

Asennettiin viime viikonloppuna saarekkeen päälle nuo kolme lamppua. Haluttiin tuoda keittiöön vähän rosoisuutta ja päätettiin, että annetaan johtojen vaan roikkua vapaana, ei lähdetä piilottamaan niitä.

Tykkään edellisten asukkaiden valitsemista keittiön pinnoiosta, ja aivan erityisesti välitilan laatoista! Keittiö on mukavan neutraali ja se sopii mielestäni mainiosti asunnon tyyliin.

 

D8X_7151-side.jpg

D8X_7121.jpg

D8X_7153-2.jpg

 

 

Lue myös:

Uusi koti: sisustus ja pintaremontti

Uusi koti: Ensimmäiset kuvat & lasiovet

Uusi koti: Makuuhuone

Uusi koti: Olohuone ja ruokailutila

 

 

xx Sara

Tags:
,

D8X_6185-6-side.jpg

*yhteistyö: sohva ostettu alennuksella

 

 

Kun meille tulee vieraita kylään, ensimmäisenä kehutaan sohvaa.

Se ei ole ihan tavanomainen sohva. Materiaali ja väri poikkeavat tyypillisestä olkkarin sohvasta. Vihreä sametti ei välttämättä ole se suosituin sohvatyyppi, vaikka sisustustrendeissä pitkään jo pysynytkin.

Yksi syys siihen miksi Hakolan sohva valittiin, oli vaihdettavat irtopäälliset. Jos joskus kyllästymme vihreään samettiin, voimme aina vaihtaa päälliset. Sohvan käyttöikä pitenee tällä konstilla huomattavasti!

 

 

VIHREÄ

 

Tämä vihreä samettisohva varasti huomioni kun sen erään pr-toimiston oleskelutiloista aikoinaan bongasin. Syvä, mutta kevyen näköinen LAZY-malli toimi sametin kanssa täydellisesti. Se näytti raikkaan päivitetyltä versiolta isoäidin vanhasta samettisohvasta: sopivan moderni ja skandihenkinen.

Ilahduin kun kuulin sohvan olevan suomalaista tekoa. Ja ilahduin myös kun kuulin päällisten olevan konepestävät. Tämän minä haluaisin uuteen kotiini, ajattelin.

Ja niin me se ostettiin. Tiedostettiin, että sametti on trendimateriaali, johon saattaa jossain vaiheessa kyllästyä. Sitä suuremmalla syyllä valittiin olohuoneeseemme Hakolan sohva, jonka päällisiä pystyy vaihtamaan. Saatiin myymälästä lainaan vaaleanharmaat irtopäälliset, joita voitaisiin testata myös!

 

D8X_6211-3.jpg

D8X_6206-6-side.jpg

D8X_6225-5.jpg

 

HARMAA

 

Vaalean harmaa on klassikko. Edellinen sohvammekin oli samaa värimaailmaa, ja pidin siitä kovasti. Harmaa sohva muuntuu moneen ja sitä on helppo somistaa värikkäillä tyynyillä ja vilteillä. Tämä päällinen on vieläpä kestävää ja helppohoitoista verhoilukangasta, joka hylkii likaa.

Rakastan meidän samettisohvaa yli kaiken, mutta rakastanko vielä kahden vuoden päästä? Harmaa kyllä sopii mielestäni myös tähän kotiin, tosin hieman epäilyttää uppoaako liian pahasti keittiön vaaleisiin pintoihin? Vai olenko vaan liian tottunut tummaan sohvaan?

Päätin jättää eilen vaihdetut harmaat päälliset sohvaan, ainakin hetkeksi. Katsotaan miten silmä tottuu!

 

D8X_6280-2.jpg

D8X_6289-6-side.jpg

D8X_6284-5.jpg

 

Mitäs siellä ollaan mieltä? Kumpi sohvan päällisistä on sinun mieleesi?

 

Kävin tässä muuten tuumimaan, että miksihän en ole koskaan somistanut vihreää samettisohvaamme eri värisillä tyynyillä? Tyynyt ja viltit toimivat kivasti harmaan kanssa, ne voisivat sopia vihreään samettiinkin!

 

Pssst. 

Habitare-messuviikon aikana saat kaikista Hakolan tuotteista 15% alennuksen verkkokaupassamme, Fredrikinkadun Hakola Shopilla sekä Habitare-messuosastolla. Alennus on voimassa 10.-16.9.2018 ja koskee normaalihintaisia tuotteita eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin.

 

 

Lue lisää:

Sohvapohdintaa: COSY vai LAZY

Uusi koti: olohuone ja ruokailutila

 

xx Sara

*Kaupallinen yhteistyö: Desenio

D8X_4525-2.jpg

 

Tyhjyyttä ammottavat valkoiset seinät alkoivat kesällä ahdistamaan. Tuumailtiin vaihtoehtoja. Pitäisiköhän maalata pari seinää? Tai ehkä porata seinille hyllyjä? Tai sisustaa tauluilla?

Päätettiin rakentaa makuuhuoneen päätyseinään taulukollaasi.

Julisteet ja kehykset tilattiin Desenion laajasta valikoimasta. Teemaksi valittiin luonto ja rauhallisuus, ties vaikka nämä auttaisivat nukahtamaan paremmin.  Päätettiin pitää värimaailma vihertävänä, jotta se yhdistyisi makuuhuoneen tummanvihreään samettirahiin. 

Makkarista tuli heittämällä kodikkaampi ja tyhjät seinät saivat sopivasti kontrastia mustista puukehyksistä! Saa nähdä josko tätä vielä kasvattaisi muutamalla taululla 🙂

 

Psst. Koodilla ?TICKLE? saat 25% alennusta julisteista 11.-17.9. välillä. Ei koske kehyksiä tai handpicked-/collaboration-osioiden julisteita.

 

D8X_4553-4.jpg

D8X_4568-4.jpg

D8X_4487-2.jpg

Pictures: Kaisa Turunen // edit by me

 

 

WAVE

BRIDGE IN FOREST

INK BIRDS

BEAUTIFUL

RUBBER PLANT

SEASCAPE

EUCALYPTUS

 

all posters here

 

 

xx Sara

Tags:
,