Kun itse treeni alkaa luistaa, unohtuvat ne helposti. Kehonhuolto ja lepo.

Voihan venyttely. Tässä lajissa en ole koskaan ollut erityisen aktiivinen, mutta, muistattkeko kun lupasin tässä jokunen aika sitten alkaa lisäämään sitä? Ja kuulkaahan, näin on käynyt! Pölyttynyt foam rollerkin on kaivettu kaapista ja on nykyään osa olohuoneen sisustusta. Esteettisyys ehkä kärsii, mutta keho kiittää. En nimittäin muista sen olemassaoloa, ellen nää sitä jatkuvasti.

Pitkän päivän jälkeen lukujärjestyksessäni luki voimatreeni, mutta kroppa ei ollut asiasta yhtämieltä. Vaikka mieli olisi halunnut lähteä, oli nyt fiksumpaa kuunnella kroppaa. Itsensä ja oman kropan kuuntelu. Tää on asia, jossa oon kehittynyt ihan viime vuosien aikana. Ehkä keissillä Tukholman maraton on ollut asian kanssa jotain tekemistä, ken tietää, mutta oman kropan kuuntelussa olen kehittynyt valtavasti.

Toinen juttu! Itseäni kauhistuttaa painonpudotus tv-ohjelmissa kun dieettiä vetävät kertovat nukkuneensa edellisenä yönä kolme tuntia, mutta aamusalille on lähdettävä. Väsymykseen ja aivan liian vähäisiin yöuniin on omasta mielestäni vain yksi parannuskeino: uni. Kevyt aamulenkki (mikäli unta nyt on saanut vähintään 5h) voi olla toinen asia, mutta parin tunnin yöunet yhdistettynä treeniin on katastrofi.

clothes and shoes Nike (gifted)

Rullailin ja venyttelin jäykkiä hartioita, väsyneitä käsiä ja niitäkin väsyneempiä jalkoja jopa tunnin. Jatkoin venyttelyä vielä yksikseni saunassakin, koska se tuntui niin tavattoman hyvältä. Nyt kasvonaamio, teetä, ehkä iltapala-smoothie ja viimeistään kympiltä sänkyyn. Kehonhuolto ja pitkät yöunet tekevät ihmeitä.
 
T. Sara

Jes! Eka kunnon treeni TFW salilla takana! Eilen vedettiin Energy Circuit!


1. Kelkan työntö
2. Istumaannousu, nilkoista kiinni (video)
3. Kuntopallon heitto seisaaltaan (video)
4. Punnerrus (ojentajapunnerrus)
5. Kahvakuulalla heilautus (video)
 
Näitä tehdään pareittain niin, että A tekee ensin 30 sekuntia B:n valmentaessa ja laskiessa toistoja. Tämän jälkeen vaihdetaan puolia lennosta. Kierros käydään loppuun ja seuraava liike alkaa aina neljän sekunnin päästä. Kierroksia on kolme ja kierrosten välissä 1,5-2 min tauko.
30 sekuntia on mielestäni juuri täydellinen aika. Oon itse vetäny tämmösiä treenejä yleensä minuutin per liike, jolloin liikettä ei vaan pysty vetämään täysillä alusta loppuun. 30 sekuntia sen sijaan pystyy tykittämään ihan täysillä!

clothes and shoes Nike (gifted)

*Cocovi-haaste yhteistyössä TFW Helsngin kanssa

T. Sara

Tällä hetkellä fiilis törkeän hyvä! Edessä kahdeksan viikon intensiivinen treenijakso.
Mulle heitettiin TFW Helsinki salilta haaste ja otin sen koppina vastaan. Ideana oli, että ilmaista haastejaksoa vastaan kirjoittelen aina silloin tällöin juttuja treeneistä ja saankin vapaat kädet sen suhteen. Ja toki tähän vaikuttaa myös teidän kiinnostus, mitä enemmän juttuja toivotte/olette kiinnostuneita, sitä enemmän myös kirjoittelen. Cocovi-haaste kestää kahdeksan viikkoa ja sisältää niin treeniä, ruokavalion parantamista kuin luentojakin.
Training For Warriorsista olenkin kirjoitellut jo täällä. Treenimuoto on alunperin suunniteltu huippu-urheilijoille ja taustalla näkyy erityisesti kamppailu-urheilijat. Tähän mennessä näkemästäni sanoisin, että treeni on monipuolista, hauskaa, rankkaa ja tiimihenkistä. Tarkoituksena on löytää oma sisäinen taistelija, eli suurin vastus olet sinä itse.
Eilen se alkoi alkutesteillä. InBody mittaukset, tavoitteet, alkukuvat ja kuntotestit. InBodyssä en ole käynyt varmaan viiteen vuoteen ja kesästä tähän päivään treeni on ollut juoksupainotteista. Satunnaisia salitreenejä, mutta suurimmaksi osaksi juoksua (toki peruslenkkien lisäksi myös intervalleja, mäkijuoksua jne.).
Mä oon hyvin pitkälti jaksotyyppinen treenaaja. Musta on kiva keskittyä johonkin lajiin esim pari kuukautta, omistautua sille, kehittyä ja saada tuloksia. Jatkuvaa 100% panostusta en jaksa enkä edes halua. Haluan, että liikunta antaa mulle energiaa, iloa, lievittää stressiä ja voin tehdä sitä pääosin silloin kun minulle sopii, en niin että se tuo minulle stressiä ja joudun suunnittelemaan kaikki menoni ja koko elämäni sen mukaan. Koska rakastan liikuntaa ja sen tuomaa oloa, en koskaan tule lopettamaan treenaamista, mutta intensiteetti vaihtelee kyllä. Treenijakson voi vetää täysillä ja sen jälkeen voi taas tehdä jotain muuta ja rauhoittaa vähän tahtia, eikä välttämättä aina samaan aikaan viikosta ja samana kellonaikana olla tietyssä paikassa treenaamassa.


Peruskunto minulla on hyvä. On aina ollut. Se on seurausta läpi elämän jatkuneesta liikunnasta ja aktiivisesta elämästä. Mutta nyt kaipaan jotain uutta. Ketteryyttä, voimaa, kehonhallintaa ja itsensä ylittämistä uudella osa-alueella!
Se, että ruokapuoli kulkee treenijakson kanssa käsikädessä on ihan mahtava juttu. Odotan innolla uusia raaka-aineita ja reseptejä!

Päätin ottaa tän treenijakson ihan tosissani ja mikäs sen parempi kuin pistää mustaa valkoisella blogiin (tämä tosin ei ollut helppo päätös). Eli käytännössä nyt mun on pakko kehittyä alkutuloksista, jotta säilytän kasvoni täällä 😀

Millasia ajatuksia herätti? Kiinnostaako postaukset kahdeksan viikon treenijaksolta? 
Energistä keskiviikkoa tyypit!
 
*Cocovi-haaste yhteistyössä TFW Helsingin kanssa
 
T. Sara