Rakastan kaupungin vilskettä ja äänetöntä luontoa yhtä paljon. Minusta on ihanaa pyöräillä aamuruuhkassa ja toisaalta taas istua hiljaa mökkilaiturilla. Vihaan jonottamista, mutta rakastan keskustan hulinaa.  

Useampi ystäväni on vaihtamassa/juuri vaihtanut asuinkaupunkiaan. Toiset pienemmälle paikkakunnalle ja toiset taas isoihin metropoleihin. Kysymys kuuluu, missähän minä olen viiden vuoden päästä?

Tällä hetkellä en voisi kuvitella asuvani Helsinkiä pienemmällä paikkakunnalla. Takaraivossa pikemminkin kutkuttelee muutto keskelle ydinkeskustaa. Mutta entä mikä on tilanne viiden vuoden päästä? Ei aavistustakaan.  

DSC_3888.jpg

DSC_4779.jpg

DSC_9533.jpg

DSC_5503.jpg

DSC_0242.jpg

DSC_6174.jpg

DSC_6710.jpg

DSC_7216.jpg

DSC_0376.jpg

DSC_7281.jpg

DSC_8423.jpg

DSC_9510.jpg

DSC_9635.jpg

DSC_0053.jpg

DSC_7571.jpg

DSC_0034.jpg

DSC_2688-2.jpg

DSC_4641.jpg

DSC_7034.jpg

DSC_0247.jpg

DSC_2746.jpg

DSC_7109.jpg

DSC_7830-2.jpg

DSC_9519-2.jpg

DSC_9763.jpg

DSC_0157-2.jpg

DSC_9666.jpg

DSC_6173.jpg

DSC_9706.jpg

DSC_2725.jpg

DSC_9711.jpg

 

xx Sara

Muutama päivä sitten vuokrattiin skootterit ja ajettiin 1,5h päässä olevaan kylään, Elipityaan. Kylä on kuuluisa viidakosta ja siellä sijaitsevasta vesiputouksesta. Jätettiin skootterit viidakon laidalle ja lähdettiin talsimaan.. “Suoraan polkua, vasemmalle, ja polkua pitkin, kunnes olette ylittäneet neljä jokea/puroa. Sitten kiipeätte ylös, siellä on putous” kuuluivat reittiohjeet kyläläisiltä. Check. Ei muuta kun eteenpäin. Pian olisimme vesiputouksen huipulla pulikoimassa!


Aivan mahtava kokemus ja päivä! 🙂
 
T.Sara

Ajettiin perjantai-iltana Kolille ja kiivettiin Ukko-Kolin huipulle fiilistelemään auringonlaskua.
Upea, hiljainen luonto. Mä niin vaan tarvitsen tätä aina silloin tällöin.

Se on hassua, miten avaran tilan pystyy aistimaan. Kun istuu silmät kiinni hiljaa tossa tyynellä kalliolla, pystyy koko alueen laajuuden vaan jotenkin tuntemaan. Ihan mahtava tunne.



Nyt on luontominäni taas ruokittu, joksikin aikaa. Kuitti!
 
T.Sara