Vanha kunnon blogihaaste!

DSC_7939.jpg

Kun pää löi maanantain kunniaksi tyhjää eikä luonnoksissa ollut mitään julkaisukelpoista tälle päivälle, kilahti Facebookissa Iinalta blogihaaste. Täydellinen ajoitus! Voihan blogihaasteet, näitä ei ole näkynyt vähään aikaan. Ennen kommenttiboksit täyttyivät “sinulle on blogissani haaste” -kommenteista, nykyään niitä harvemmin näkee. Mutta mitä itse näihin haastepostauksiin tulee, niin näissähän ei sisällöllisesti ole meikämandoliinille oikeastaan mitään uutta. Tuntuu, että pusken tämän tyylisiä juttuja ulos edelleen joka toinen päivä…. 😀 Se siitä tekstillisestä edistymisestä….

Noh, mutta homman nimi on nyt kuitenkin se, että haasteet on ihan parhaita, ja niillä saa aivan ehdottomasti tukkia kommenttiboksin myös jatkossa! Kiitos vielä Iinalle blogipäivän pelastamisesta. Ja, jotta tämä haaste ei jämähdä tähän, haastan mukaan Elisan, Jannin ja Kaisan! Ja toki tähän saa tarttua muutkin 🙂

 

3 asiaa, joista pidän…

kissat, viltit ja kaikki ruoka-aineet, joihin liittyy etikkaliemi esim hillosipulit, suolakurkut jne.

3 asiaa, joista en pidä…

“miten meni noin niinku omasta mielestä” -sanonta, vessassa käyminen kaukoliikenteen bussissa ja laskujen maksaminen. Eikä itse laskujen maksamisessa oikeastaan mitään, mutta ne saakelin viitenumerot. Ja erityisesti jatkuvasti hukassa olevan avainlukulistan esiin kaivaminen…..

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…

söi pho keittoa, kirjoitin (ja piirsin!) vieraskirjaan ja vaihdoin vaippoja. En välttämättä tässä järjestyksessä tosin

3 asiaa, jotka osaan…

suorittaa pikasiivouksia, unohtaa syntymäpäiviä ja aivan erityen lahjakas olen kameran muistikorttien kadottamisessa

3 asiaa, joita en osaa…

kukkien nimet, pummilla matkustaminen (pelottaa aivan liikaa!!) ja käsillä kävely

 

DSC_8747.jpg

DSC_5313.jpg

DSC_8382.jpg

 

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

ajoissa oleminen (!!), kaappien siistinä pitäminen ja hmmmm mikähän, ehkä toisinaan puhelimesta erossa pysyminen!

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

voitaisiin lähteä liikkeelle vaikka viikkosuunnitelmasta, joka minun pitäisi siis aivan ehdottomasti tälle viikolle väsätä. Kirjastoon pitäisi palauttaa kasa kirjoja, puhelimen akku pitäisi käydä vaihtamassa ja vessapaperiakin unohtui ostaa (taas).

3 asiaa, joista stressaan…

sähköposti, joka on räjähdyspisteessä! Ihan kirjaimellisesti. Jouduin nimittäin juuri tilaamaan sinne extratilaa… Tietysti duuni ja koulujuttuja tulee aina stressattua, mutta ei nyt niin, että oikeasti ahdistaisi. Jonkun verran stressaan nykyään yhteydenpidosta lähimmäisiin ja ystäviin, se kun kiireisimpinä aikoina tuppaa ikävä kyllä jäämään aina minimiin.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

luonto, äänikirjojen kuuntelu ja kynttilät

3 asiaa, joista puhun useasti

työstäni, tulevista reissuista ja kummitytöstäni

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle

isot neuleet, isot villakangastakit ja lämmin pipo. Oikeastaan kaikki lämmin

3 asiaa, joita en pue päälleni…

bolerot kaikissa mahdollisissa materiaaleissa ja malleissa, valkoiset legginsit sekä valkoiset buutsit… :S

 

DSC_8655.jpg

DSC_8823.jpg

DSC_5310.jpg

 

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

pitkävartinen kenkälusikka, salaattilinko ja kuumailmapalloajelu (en tällä kelillä, enkä välttämättä edes Suomessa)

3 asiaa, joista unelmoin

oma asunto, maailmanympärimatka ja savusauna!

3 asiaa, joita pelkään…

No ainakin ne saakelin klovnit, jotka ovat nyt näköjään tulleet uniinikin. Yksi suurin ja pitkäaikaisin pelkoni ovat käärmeet. Erityisesti kaikki lemmikkikäärmeet, jotka lööpeistä päätellen karkailevat pelottavan usein terrarioistaan… Lemmikkikäärmeet ovat syy miksi kurkkaan vessanpönttön ennen sille istumista. Ps. kun mietin tätä viimeistä niin Spotifysta alkoi soimaan Riptide: “I was scaring dentist and the dark…” haha. Yksi peloistani on muuten ehdottomasti hammaslääkärikäynnit. Se juontaa juurensa 20 vuoden takaa, kun olin muka menossa “tavalliseen hammastarkastukseen”, mutta sen sijaan päädyinkin kivuliaaseen leikkaukseen. Lähtiessäni sain yhden tarran sijaan kourallisen….

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

sokerikoukusta eroon pääseminen (viikonloppu vanhemmilla…. sitä kakun määrää…), octoberfest-outfitin löytyminen viikonlopun kemuihin (ps. näen jo kuinka urpolta tulen näyttämään siinä asussa) ja yleisesti kaikkien duuni ja koulujuttujen loppuun vieminen ennen ensi viikolla starttaavaa reissua.

 

DSC_7486.jpg

Valokuvat: Minä, Elisa ja Janni

xx Sara

15 Comments
  • Vierailija
    Posted at 15:55h, 24 October

    Haasteet on mahtavia, ehdottomasti, näin lukijankin kannalta! Ja on jotenkin aina yhtä riemastuttavaa lukea kohtia, joihin voisi vastata ihan samoin (esim. mistä pidän, mistä en pidä, mitä en osaa) ja kokea epämääräistä samaistuttavuutta, haha. Ja vaikka en itse käärmeitä pelkääkään, niin joudun kauhuksesi kertomaan, että tuo käärmetarina toteutui pari vuotta sitten täällä, meidän kerrostalossa; yksi päivä hissin ovessa oli lappu, että noin metrin pituinen, ruskea käärme kadonnut, tarkkailkaa löytyykö asunnostanne, on kuulemma kiltti eikä yleensä pure :’D Itseäni tämä yleensä lehdistä luettava tapaus lähinnä nauratti (vaikka en käärmeitä lemmikkinä ymmärräkään) ja sai kyllä myös minut tuijottamaan vessanpönttöön ja muihinkin nurkkiin aiempaa tiiviimmin, mutta poikaystäväni oli näki painajaisia lähes joka yönä noin viikon ajan, kunnes ilmestyi uusi lappu, jonka mukaan käärme oli löytynyt.

    • saratickle
      Posted at 16:57h, 24 October

      Mahtava kuulla! 🙂 Mä ajattelen lukijana juuri samalla tavoin kuin kuvailit, siksi näistä pidänkin!

      Ja sitten jälkimmäiseen. HYI SAAMARI!! En olisi pystynyt olemaan asunnossani sekuntiakaan jos vastaava lappu olisi ilmoitustaululle kiinntetty!! Ps. Tunnistan itseni tuosta poikaystävästä, musta tuntuu, että nään jo painajaisia pelkästään tämän tarinan takia, hahaha! Onneksi matelija löytyi, eikä teidän vessanpöntöstä!

  • Vierailija
    Posted at 16:54h, 24 October

    Viitenumeron kirjoittamiseen vinkki jos käytät puhelinta/tablettia laskujen maksuun. Oletko tietoinen viivakoodin kuvaamisesta, jolloin viite tulee valmiiksi? Nopeuttaa ja helpottaa huomattavasti.

    • saratickle
      Posted at 16:58h, 24 October

      Olen! Mutta se ei piru vie jostain syystä toimi omassa puhelimessani/pankkini applikaatiossa. Voi kurjuus!!!

      • SkylerBlack
        Posted at 05:50h, 25 October

        Hei tilaa e-laskut! Tulee suoraan verkkopankkiin ja pystyy yhdellä klikkauksella maksamaan (viitenumero valmiina) Käteviä myös reissussa kun ei tarvii stressata laskupinoa joka odottais kotona. 😀

        • saratickle
          Posted at 16:26h, 25 October

          Aaaah, no se on työn alla! 😀 En kestä itteäni, valitan asioista, jotka voisin oikeasti vaan hoitaa ihan helposti….

  • M-L
    Posted at 17:29h, 24 October

    Saanko kysyä mistä sun ihana harmaa villakangastakki on? Näin sut tänään ratikassa enkä voinut olla ihailematta takkiasi 🙂

    • saratickle
      Posted at 18:41h, 24 October

      Oii! Kiva kuulla 🙂 <3 Takki on Samsoe & Samsoen uutta mallistoa!

  • Annimanni2
    Posted at 19:41h, 24 October

    Nämä haasteet juurikin parhaita ja lukijat oppivat jotain pientä ja uutta sinusta, oli se sitten käärme pelko tai jotain muuta! Haasteiden lisäksi vanhaa kunnon linkitä blogisi postausta kaivattaisiin!!

    • saratickle
      Posted at 16:27h, 25 October

      oiiih, linkitä blogisi on kova!!

  • Tinttinen
    Posted at 09:39h, 25 October

    Eikä, mä kurkkaan kans aina vessanpönttöön käärmeiden pelossa. Oon ajatellut, että se on ehkä hölmöin ja sekopäisin tapa mikä mulla on ja kukaan muu ei tee niin. Mahtavaa etten olekaan ainoa. 🙂

    Mutta joskushan näitä on ollut, että kerrostalossa on käärme karannut ja putkiston kautta luikerrellut toiseen asuntoon, juurikin sieltä vessanpöntöstä. Yök!

    • saratickle
      Posted at 16:24h, 25 October

      Parempi vaan vilkuilla pönttöön jatkossakin 😀

  • pipsauu
    Posted at 13:38h, 25 October

    Mä oon aina luullu ja laulanu (ikävä kyllä) sen että “I was scared of dancing in the dark”.. 😀 onneks en julkisesti kovin montaa kertaa

    • saratickle
      Posted at 16:24h, 25 October

      hahahha I LOVE YOU!!! 😀

  • Iina / MouMou
    Posted at 06:14h, 26 October

    Kiitos nopeasta reagoinnista. Pidetään elossa nää haasteet! 😀 <3