Vietnam numeroina – majoitukset, lennot & pakkaus

DSC_1434.jpg

 

10 lentoa – Päätettiin säästää aikaa ja lentää kaikki mahdollinen. Bussimatkoja ei kerääntynyt kuin yksi, lautalla ei oltu kertaakaan. 

1520 euroa yhteensä lentoihin – kahden hengen lennot, johon kuuluu siis lennot Suomesta Vietnamiin ja Vietnamin sisäiset siirtymiset.

9  nuudelikeittoa – Älkääkä kysykö kuinka monta vietnamilaista kesärullaa olen syönyt (tai créme bruleeta)…

700 km moottoripyörällä – neljä päivää Ho Chi Minh Citystä Dalatiin Easy Ridersilla. Huh, yksi ikimuistoisimmista elämyksistä, ei epäilystäkään! 

 

DSC_6601.jpg

DSC_6834.jpg

DSC_7035.jpg

DSC_7097.jpg

DSC_9979.jpg

 

8 eri kohdetta – Ho Chi Minh City, Dalat, Hoi An, Can Tho, Phu Quoc, Lak Lake ja kaksi muuta vuoristokylää, jonka nimiä en ole näköjään kirjoittanut mihinkään ylös. Pitää selvittää!

9 eri majapaikkaa – Sopiva kirjo homestayta, bungaloweja ja neljän tähden hotelleja. Tällaisilla reissuilla on kiva nähdä erilaisia majoituksia!

780 euroa majoituksiin – Nukuttiin maatilan vintillä, merenranta bungalowissa ja 12-kerroksisessa kaupunkihotellissa.

4 kirjaa – Lukeminen ei ole varmaan koskaan tuntunut näin rentouttavalta ja ajatuksia herättävältä

 

DSC_8666.jpg

DSC_7505.jpg

DSC_7040.jpg

DSC_8088.jpg

DSC_8113.jpg

DSC_8277.jpg

DSC_8501.jpg

 

4 aurinkorasvapurkkia – ainoa mitä täällä myytiin, oli minikokoiset Nivea-purkit (miksi, oi miksi ei hankittu näitä suomen päässä??). Niillä lotrailtiin!

31 kg rinkoissa – meitsillä 18, juusolla 13 (huom juusolla myös jotain mun kamoja, haha) 😀

2 bikinit – ja 3 uimapukua. Olin varma, että ostan jotkut bikinit sitten reissulta, no empä ostanut!

8 eri kulkuneuvoa – tuli mm liftattua skootterin kyytiin, nukuttua päiväunet sleeping busissa, ajettua taksilla, lennettyä ja pyöräiltyä.

 

DSC_9087-2.jpg

DSC_0326.jpg

DSC_9113-2.jpg

DSC_8592-2.jpg

DSC_6890.jpg

 

2 uima-allasta – uima-altaalla makoilua ei harrastettu juuri nimeksikään. Uitua tuli enimmikseen vesiputouksilla ja meressä.

1009 tallennettua valokuvaa muistikortilla – ja tämä joukko on vieläpä karsittu kaikista räpsäistyistä valokuvista…

1 parturireissu – minä en uskaltanut, vaikka kieltämättä tukka sitä loppureissusta jo anelikin. 

132 videopätkää – saan kasattua reissusta teille videon – jes!

 

DSC_9917.jpg

DSC_7745.jpg

 

Vietnam-postaukset eivät suinkaan lopu tähän. Ainakin konkreettisia vinkkejä ja suosituksia Vietnamin kohteisiin tulossa blogiin! Mikäli joku aihe erityisesti kiinnostelee, niin nyt kannattaa toivoa! Katsotaan josko saisin jotain ulos jo ensi viikolla 🙂

 

xx Sara

27 Comments
  • Nasuu
    Posted at 07:19h, 18 February

    Kuulostaa huipulta! Suunnitellan juuri Vietnamin reissua kesäksi js ois kiva kuulla noista lennoista enemmän! Millä lentoyhtiöillä ja oliko ajallaan jne 🙂

    • saratickle
      Posted at 08:51h, 19 February

      Jes! 🙂 Vietnam airlines on maan sisäisiin varmaan paras vaihtoehto. Oon ymmärtänyt, että halpalentoyhtiöiden koneilla aikataulut vaihtelee useammin. Meillä oli mm. muutaman tunnin myöhässä ja meinasi tulla vähän kiire :S 

  • P
    Posted at 08:08h, 18 February

    Heippa! Mua kiinnostais noi rokotus- ja lääkeasiat, kun ollaan ite menossa Etelä-Aasiaan keväämmällä ja uskoakseni voisin kuvitella, että myös Kaakkois-Aasia kuuluu mm. malarian riskialueisiin. Rokoituksista en sitten tiedäkään suositellaanko sinne jotain erityisesti? MUTTA siis enemmänkin haen tällä siis juuri sitä, että otatteko ylipäänsä mitään rokotuksia ennen reissua tai lääkkeitä mukaan?:) Menee jaaritteluksi aina omat kysymykseni 😀

    • saratickle
      Posted at 08:54h, 19 February

      Reissataan sen verran tiheään, että perusrokotukset oli kunnossa!

      Phu Quoc kuului malaria-alueeseen.

      Täältä näät mitä rokotuksia suositellaan Vietnamiin http://www.rokote.fi/matkailijan-rokoteopas/maat/vietnam/

      • Myös Vietnamiin matkaava
        Posted at 08:56h, 01 March

        Hei Sara ja kiitos kivasta blogista! Ollaan myös lähdössä Vietnamiin (saigon, hoi an, phu quoc) ja malarin estolääkityksen tarpeellisuudesta löytyy hyvin epäselvää/ristiriitaista tietoa. otitteko/suositeltiinko teille tätä? Koitteko, että hyttysiä oli paljon ja suojautuminen esim. pitkillä lahkeilla/hihoilla välttämätöntä? Ja täälläkin siis innolla odotellaan lisää Vietnam postauksia 🙂

  • Emmaliina
    Posted at 15:16h, 18 February

    Ihana postaus ja mielettömiä kuvia!!
    Luin tota yhtä kohtaa ties kuinka monesti että “31kg rintsikoissa” 😀 onneks se olikin rinkoissa..

    • saratickle
      Posted at 08:55h, 19 February

      haha oh boy, se olis aika paljon 😀

  • vietnamiin vuoden päästä
    Posted at 15:38h, 18 February

    Kuinka kauan etukäteen ostitte lennot (sekä Suomesta Vietnamiin että sisäiset)? Huomasitteko, että olisi kannattanut ostaa myöhemmin?
    Millaisia vietnamilaiset ihmiset olivat?
    Oliko ongelmia kielen kanssa (olen kuullut, että englanti on siellä vähän kehnoa)?
    Mikä oli lempparipaikkanne? Mihin olisitte vielä halunneet mennä?

    • saratickle
      Posted at 09:01h, 19 February

      Mitä aikasemmin, sen edullisempi. Pätee oikeastaan seka ulkoisiin, että sisäisiin lentoihin. Mutta erityisesti noi sisäiset olis ollu joku 70% halvempia jos ne olis hommannu tosi ajoissa. Mutta toisaalta, aikatauluja ei oltu vielä lyöty lukkoon ja haluttiin pitää joustovaraa kelienkin puolesta!

      Ihmiset on huippuja! Tosin englantia puhutaan yllättävän vähän, tämä tuli mulle vähän puuntakaa. Ääntäminen on myös vähän kummallista, aksentista on tosi vaikea saada selvää. Kannataa puhua tosi kapulaenglantia ja ääntää mahdollisimman tönkösti, sillon menee parhaiten perille. Ne käyttää S-kijainta jokapaikassa. Esim “five” sanotaan “fais” 

      Hoi An jäi tosi hyvin mieleen ja Phu quoc oli ihana, mutta siellä ei olisi kyllä jaksanut enää viettää yhtään enempää aikaa. Viisi yötä oli aika sopiva! Jos jotain niin Easy Ridersin moottoripyöräreissua voin suositella, se oli ihan mieletön!

  • Anna-Maria1239
    Posted at 16:20h, 18 February

    Tyhmä kysymys, mutta miten hommsitte viisumit?

    • saratickle
      Posted at 09:03h, 19 February

      Oon ymmärtänyt, että suorilla lennoilla Vietnamiin voi viisumin hommata paikan päältä, mutta jos on vaihto (kuten meillä) piti se olla etukäteen. Eli suosittelen lämmöllä hommaamaan jo Suomen päässä. Hoidettiin ne suurlähetystössä, Kulosaaressa.

      Ilman viisumia pystyy maassa olemaan 2viikkoa!

  • Fevejii
    Posted at 17:56h, 18 February

    Äää, käytännön vinkit äkkiä kehiin.. kaksi viikkoa ja Phu Quoc kutsuu!! Jee! Ruokavinkkiä, ihania vinkkejä, missä pyörähtää Phu Quocissa (ajateltiin uskaltautua skootterilla hieman huristelemaan :)?

    • saratickle
      Posted at 09:07h, 19 February

      jippiii! Mä teen siitä vielä erillisen postauksen! Phu Quoc oli ihana. Miinuksena se, että julkisia rantoja oli tosi nihkeästi. En ole itse tyyppiä, joka jaksaa makoilla kovinkaan pitkään (etenkään samalla biitsillä), joten me lähinnä ajeltiin saarta ympäri ja nuuskittiin paikkoja. Long Beachilla oli tosi kiva viettää iltaa, pohjoisen puolella oli kivan rauhallista ja Sao biitsi oli upea! 

  • neasuvi
    Posted at 18:34h, 18 February

    Ei liity niinkään matkaan, mutta olisi kiva saada kirjavinkkejä. Joten kiinnostaa mitkä nämä neljä kirjaa olivat, jotka luit matkalla. 🙂

    • saratickle
      Posted at 09:07h, 19 February

      Hei, tosiaankin! Hyvä idea! 🙂 

  • kattungar
    Posted at 19:32h, 18 February

    Ei voi muuta sanoa kuin wau mitkä kuvat <3 Huippupostaus 🙂

    • saratickle
      Posted at 09:07h, 19 February

      <3

  • Elinaaa.
    Posted at 21:06h, 18 February

    Unelmissa on Aasian matka, joka yksin tai yhdessä. Kiinnostaa minkälaiseksi koitte Vietnamin turvallisuuden? Missä uskalsi liikkua, missä ei?

    • saratickle
      Posted at 09:10h, 19 February

      En kyllä kokenut oloani uhatuksi oikeastaan kertaakaan, vaikka välillä tulikin liikuttua aikamoisissa paikoissa. Meitä tosin oli aina kaksi.

      Perusjutut kannattaa muistaa: älä kanna laukkua kadun puoleisella kädellä äläkä näppäile puhelinta ruuhkaisella tiellä. Tästä tuli jopa pari paikallista mua varoittamaan kun zoomailin puhelimen karttaa vilisevällä kadulla. 

      Ihmiset ovat pääosin ystävällisiä. Nuoremmat ovat kiinnostuneita länsimaalaisista (ja englannista) ja tulevat helposti juttelemaan parin sanan lauseita!

  • Essukka
    Posted at 11:50h, 19 February

    Moikka, kuvat näyttää upeilta ja paikat, joissa kävitte kuulostavat vielä huikeimmilta!! Olisi pari kysymystä Phu Quocista: ollaan täällä nyt ja pohdittiin, mitä kannattaisi nähdä, kun täällä tosiaan ollaan se 10päivää. Tarkoitus päällimmäisenä levätä ja ottaa rennosti(rannalla löhöily on meille jees), mutta haluttais nähdä myös paikallista meininkiä. Kävittekö täällä hieronnassa ja jos kävitte ni osaatko suositella paikkaa? 🙂

    • saratickle
      Posted at 17:50h, 19 February

      Heii hommatkaa käsiinne se saaren virallinen Phu Quoc -kartta, jota jaetaan kaikkialla. Temppelit, vesiputous, biitsit, mehiläisfarmit, kelluva kalastajakylä, island hopping yms on merkitty ainakin siihen. 10:ssä päivässä ehtii kokea kaikenlaista! 🙂

      • Essukka
        Posted at 03:54h, 20 February

        Kiitos vinkistä, eiköhän saada nähtyä vaikka ja mitä! 🙂

  • la
    Posted at 16:38h, 19 February

    itse olen menossa noin kuukauden päästä käymään vietnamissa. parin viikon aikana tulee käytyä hanoissa ja ho chi minhissä. olisi kiva kuulla millaisissa ruokapaikoissa/näköalapaikoilla/hotellien uima-altailla/kaupoilla..yms kävitte, oliko jokin kokemus hcm kaupungista mikä jäi erityisesti mieleen 🙂

    • saratickle
      Posted at 17:47h, 19 February

      Listaillaan näitä postauksiin! 🙂 Huippua reissua!

  • KI
    Posted at 08:14h, 21 February

    Huippu postaus Sara! Mua kiinnostaisi toi teidän moottoripyöräretki; mistä varasitte, minkä hintaista oli, oliko teillä kaikki tavarat rinkkoineen mukana ym? 🙂

    • saratickle
      Posted at 09:56h, 21 February

      Suunnittelin tästä myös omaa postausta! 🙂 Kiva, että kiinnostaa!

  • Jenzku
    Posted at 17:36h, 21 February

    Nää kuvat on niin upeita! Oltiin viime syksynä 3kk Aasiassa ja siitä ajasta reilu 3vkoa Vietnamissa.
    Maata ei niinkään jääny ikävä, LIIKAA MOPOJA 😀 ! Mutta nyt kun on nähny nää sun kuvat, ni on tullu ihan Wau-fiilis ja että tommostako siellä olikin? 😀
    Omat valokuvat Vietnamin reissulta ei yllä todellakaan samalle tasolle, joten ihailen jatkossakin sun kuvia, jos haluun fiilistellä reissua 😉