20 kysymystä treenaamisesta ja ruokavaliosta

 

Liikuntahistoriasi?

Oon jo pienestä asti ollut aika aktiivinen harrastaja ja liikunta on ollut aina mun juttu. Oon kokeillut lukuisia eri lajeja, ja tykkään edelleenkin harrastaa monipuolisesti kaikkea. Lapsena harrastin balettia ja kävin tanssitunneilla. Laskettelun ja lumilautailun oon aloittanut myös ihan pienenä. Yleisurheilu oli kuitenkin junnuna se mun pääjuttu, lajeina juoksu ja pituushyppy. Yläasteella yleisurheilu jäi ja siirryin jossain vaiheessa ihan perus ryhmäliikuntatunneille ja pidin juoksukuntoa yllä lenkkeilemällä. Kuntosalillakin aloin jossain 18v tienoilla käymään. Päälle parikymppisenä käytiin aika aktiivisesti boulderoimassa ja aloitin tohon aikaan myös golffaamaan. TFW:llä aloitin reilu viisi vuotta sitten. Nelisen vuotta sitten innostuin surffauksesta ja joogasta! Tennistä alettiin treenata kunnolla viime kesänä. Lenkkeilyä harrastan edelleen ja juoksu painottuu yleensä keväälle ja kesälle. Rakastan juoksutapahtumia, oon ollut neljällä maratonilla ja lukuisilla lyhyemmillä matkoilla! Muutama vuosi sitten oltiin jäniksinä puolikkaalla!

Hah kunnon sekava soppa, se kyllä kuvastaa hyvin tätä mun tekemistä. Mun on kyllä helppo innostua lajista kuin lajista.

 

Mitä kaikkea harrastat tällä hetkellä?

Tämän hetken liikuntaharrastukseni pähkinänkuoressa: TFW, lenkkeily, jooga. Suunnilleen kerran vuodessa käydään surffaamassa ja laskettelemassa. Kesäisin treenataan tennistä.

 

Kuinka usein treenaat ja miten?

3-5 kertaa viikossa! Nyt korona-aikana oon mukana 8 viikon GROW-valmennuksessa. Sivusto on auki kesäkuun loppuun asti eli mukaan voi vielä hyvin liittyä! Mun vanhemmat liittyi just eilen! 😀 Tällä hetkellä menee tuo 5 treeniä viikossa (4 GROW-treeniä + 1  jooga/rento lenkki).

 

Vinkkejä treenimotivaation löytämiseen liikuntatauon jälkeen?

Pitkä treenitauko esim sairastelujen tai reissaamisen takia syö aina motivaatiota minullakin. Mulla jeesaa kun päätän treenit etukäteen ja merkkaan ne kalenteriin. Päätös on jo tehty, eli ei tarvitse alkaa jahkailemaan, että mennäkö vai eikö mennä. Toki tsekkaan aina päivittäin fiiliksen mukaan jos keho on treenien aloittamisen jälkeen jumissa niin pidän tietty lepoa. Kun pari kertaa pääsee treenin jälkeiseen hyvän olon makuun, kasvaa motivaatio itsestään. Päivitetyt treenilistat motivoivat myös! Samoin kaikki haasteet: tartu vaikkapa punnerrushaasteeseen ja katso kuinka monta menee kuun alussa vs lopussa. Yksi takuuvarma motivaation herättäjä on kaikki urheiluun liittyvät dokkarit! Sellaisen kun katsoo Netflixistä, tekee välittömästi mieli lähteä hikoilemaan 😀

 

Mitkä ovat olleet suurimpia oivalluksia energisen olon saavuttamiseen ja ylläpitämiseen?

Hyvä kysymys! Ehkä, että energinen olo ei ole sitä, että treenaat joka päivä ja käyt väkisin spinningissä vaikket oikeastaan edes pidä siitä. Se on ennen kaikkea itselleen mieluisan lajin harrastamista, sekä treenin ja palautumisen sopivan suhteen löytämistä omaa kehoa kuuntelemalla. Sitä että osaa myös poiketa niistä rutiineista ja pitää viikon taukoa jos keho sitä vaatii.

 

 

Mitä neuvoja antaisit sellaiselle, joka haluaa aloittaa juoksuharrastuksen?

Moni aloittelija tekee sen virheen, että juoksee liian kovaa ja väkisin. Mun mielestä se ei ole hyvä idea, se saa sinut lähinnä vaan vihaamaan lajia. Aloittelijalle suosittelen reippaita kävelylenkkejä yhdistettynä hölkkäilypätkiin. Hyvää musaa tai kiinnostava podcast korviin! Tai mikä parasta, tartu uuteen lajiin yhdessä ystävän kanssa! Pidä kävelytahti reippaana ja juoksutahti rauhallisena. Kasvata juoksupätkiä fiiliksen mukaan! Muutenkin juoksuharrastus kannattaa pitää monipuolisena motivaation ylläpitämiseksi, ei siis pelkästään niitä 7 km perusvauhtisia lenkkejä puhkikulutetulla reitillä. Vaihtele matkoja, vauhtia ja reittejä. Tee juoksuvetoja, juokse mäkiä jne! Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata mun Juoksukoulu postaussarja! 🙂

 

Parhaimmat (puhelintaskulliset) mustat juoksu-/treenitrikoot, joista ei näy läpi kyykätessä?

Loistava kysymys, nämä housut on nimittäin kiven alla! Mun puhelintaskulliset lempparit on Peak Performancen vanhaa mallistoa, jota ei myydä enää. Mutta yhdet aika kivat taskulliset oli Björn Borgin nämä astetta paksummat trikoot, joista ei näy läpi. Tosi hyvät just näille lenkkikeleille!

 

Parhaat juoksukengät?

Mä tykkään Sauconyn juoksukengistä. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Kinvara 10 (näillä vedin maratonin) ja Kinvara 9. Vaihtelen tossuja vähän juoksutreenin sisällön mukaan.

 

Meneekö motivaatio terveellisesti syömiseen, jos ei ole tullut treenattua?

Menee. Nämä kulkee mulla käsi kädessä. Kun kehoa ja mieltä ruokkii fiilikseen sopivalla liikunnalla, olen huomattavasti motivoituneempi ruokkimaan sitä myös ravitsevalla ruoalla. Treenin jälkeen harvemmin tekee edes mieli mitään kovin epäterveellistä! Paitsi välillä kyllä tekee 😀

 

Syötkö lisäravinteita?

Kuitu-, vitamiini- ja öljylisät päivittäisessä käytössä.

 

Noudatatko jotain tiettyä ruokavaliota? Suositko vähähiilarista ruokaa tms?

Syön pääosin kasvisruokaa, mutta ruokavaliooni mahtuu myös kananmunia ja mereneläviä. Maitotuotteita syön aika harvoin, mutta niitäkin välillä. En välttele hiilareita tai rasvaa, me kun kaikki niitä tarvitsemme. Sen sijaan pyrin välttämään valkoista vehnää ja sokeria arkena, saan niistä muutenkin vatsakipuja. Rasvaa pyrin hankkimaan kasviperäisistä lähteistä, pähkinöistä, avokadosta, oliiviöljystä jne.

 

Vinkkejä terveelliseen ruokavalioon?

Yritä tehdä jokaisesta annoksestasi mahdollisimman värikäs! Tää on motivoivin ja kivoin vinkki minkä olen saanut ja käytössä edelleen!

 

 

Mitä syöt tavallisena päivänä? Kerro esimerkki päivän ruoista!

Pyrin syömään monipuolisesti, säännöllisesti ja pitämään ruokavalion motivoivana vaihtelemalla sisältöjä. Toisaalta kuuntelen myös kehoa, se kertoo kun on nälkä ja kun olen täynnä. Nyt kun kotoa ei tule ihan hirveästi poistuttua, päivän energiatarve ei ole ihan niin suuri kuin tavallisesti. Ruokaa ei tule santsattua ja annoskoot ovat ehkä hieman tavallista pienempiä.

Tässäpä tämän päivän sapuskat:

klo 9:00 Aamupala – banaanipannareita, mangoa, maapähkinävoita, manteleita, kahvi kauramaidolla

klo 12:30 Lounas – avokadopastaa ja salaattia

klo 14:00 –  kahvi kauramaidolla, viinirypäleitä, pähkinöitä

klo 16:30 – 60min jooga

klo 17:45 – ruisleipä juustolla, omena ja kourallinen pähkinöitä

klo 19:30 – avokado-katkarapu-lohi kesärullia 

klo 20:00 – alkoholiton siideri ja appelsiini

 

Suunnitteletko viikon ruoat etukäteen? Kuinka tarkkaan suunnittelet syömisen treenaamisen mukaan?

Nyt korona-ajalla ollaan tehty ruokalista viikolle ja käyty kerran viikossa kaupassa. Älyttömän hyvä tapa. Ei tule ostettua mitään turhaa, ateriat on monipuolisia, ei tule ruokahävikkiä ja rahaakin säästyy. Yleensä treenataan aina työpäivän jälkeen ja syödään treenien jälkeen aina lämmin ateria. Kovemman puristuksen jälkeen tai jos illallinen venyy juon palautusjuoman.

 

Naposteletko pävän aikana?

Ennen tein tätä ihan jatkuvasti, nykyään vähemmän! Mutta esim jos tehdään ruokaa, napostelen kuormasta aina kaiken aikaa 😀

 

Kuinka usein herkuttelet ja syöt sokeria?

Herkutteluni rajautuu yleensä viikonlopuille. En oikein usko ehdottomuuteen, sen sijaan uskon kohtuullisuuteen. Viikonloppuisin on lupa ottaa rennommin jos siltä tuntuu. Se on ollut mulle toimiva sääntö. Perjantaisin ja lauantaisin syödään yleensä jotain herkkuja! Valkoista sokeria pyrin välttämään arkena.

 

Lempiherkut? Korona munchies?

Irtokarkeista rakastan Missä X -pussia. Niitä on korona-ajallakin useampi mennyt! Salmiakit ja salted caramel -jäätelö ovat suosikkeja myös. Perjantaisin tilataan monesti hyvää pitsaa ja valitsen oikeastaan aina Margheritan. Olen ihan hulluna suolakurkkujen perään. Just tässä ääneen julistin etten voi niitä jumankauta enää ostaa kun purkki tuhoutuu vuorokaudessa 😀

 

Mikä on sellainen terveellinen herkku, jolla korvaat sokeriherkut?

Appelsiinit. Syön vähintään yhden päivässä!

 

kuvat: Johanna Rontu

 

Miten saada riittävästi proteiinia kasvisruoasta?

Mä yritän syödä proteiinia jokaisella ateriallani. Se on aika helppo tapa pitää proteiinit mukana. Herneproteiinia tai chiaa smoothieen. Pähkinöitä, papuja, linssejä, kikherneitä, siemeniä ja täysviljaa on helppo ujuttaa vähän kaikkialle. Itse syön näiden lisäksi vielä kananmunia sekä aina välillä mereneläviä ja maitotuotteita. Se, että liha olisi ainoa proteiinin lähde on ihan ummehtunut harhaluulo. On paitsi terveellisempää, myös ekologisempaa hankkia proteiinit kasviperäisistä tuotteista.

 

Parhaat kasvisruokareseptit?

Itsetehdyt punajuuripihvit bataattilohkoilla on varmaan tällä hetkellä oma suosikkini! Rakastan myös Julian meksikolaista kasviskeittoa. Oon listannut meidän arkisuosikkeja tähän postaukseen: 30 x kasvisruoka – nopeat ja helpot reseptit.

 

 

 

xx Sara

8 Comments
  • Essi
    Posted at 00:25h, 18 April Reply

    Jee kiitos vinkeistä! Ps. Mistä toi ihana musta matto on? 😍

    • Sara
      Posted at 09:18h, 20 April Reply

      Suuuper! 🙂 ellokselta matto!

  • Nannas
    Posted at 08:57h, 18 April Reply

    Tulin kysymään ihan samaa kuin edellinen, että mistä tuo musta matto on peräisin?

    • Sara
      Posted at 09:18h, 20 April Reply

      Ellokselta!

  • Matti Kinnunen
    Posted at 17:46h, 19 April Reply

    Kiitos innostuksesta. Kirjoitin omat vastaukseni samoihin kysymyksiin. https://mattikinnunen.blogspot.com/2020/04/20-kysymysta-treenaamisesta-ja.html

    • Sara
      Posted at 09:17h, 20 April Reply

      Mahtavaa!

  • tiina
    Posted at 20:51h, 20 April Reply

    Kiitos motivoivasta tekstistä.. ruokavalio karanteeniaikana on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Haluatko antaa tarkempaa kuvausta noista lisistä joita käytät tällä hetkellä?

    • Sara
      Posted at 09:48h, 22 April Reply

      Kiitos ja kiva jos tykkäsit 🙂 Meillä on helpottanut se, ettei yksinkertaisesti osteta kaupasta herkkuja, muuta kuin viikonlopuiksi! Mä syön Zinzinon lisiä. Aika moni frendi on suositellut, ja päätin lopulta testata. Ollut mulla vasta kuukauden testissä, ja oon kyllä huomannut jo jotain muutoksia (mm. aineenvaihdunnassa), mutta en vielä uskalla täysin puhua näiden puolesta. Päätin, että käytän nyt sen 4-6kk ja avaan sitten suuni jos siltä tuntuu 🙂 Jos on toiminut niin voisin kasailla postauksen!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval