20 MIN SIX PACK CHALLENGE

Vastoinkäymisten, kuten takatalven iskiessä, on vaihtoehtoja yleensä kaksi. Joko valittaa ja masentua (=minä aamulla) tai käyttää se kaikki raivoenergia hyödyksi (=minä iltapäivällä). Tällä kertaa mielenmuutokseen vaadittiin 1) räntäkeli, joka siinä kaikessa järkyttävyydessään alkoikin tuntua jo varsin huvittavalta sekä 2) Ellun inspiroiva treenipostaus, joka muistutti, että edellisestä vatsatreenistäni on todella aikaa. Kun siis uitettuna koirana pääsin iltapäivän luennoilta kotiin, en suinkaan toteuttanut sitä ensimmäistä ideaani ja lösähtänyt sohvalle, vaan sidoin märän tukkani ponnarille ja vaihdoin sporttigearit ylle. Sitä vatsarääkkiä ja äkkiä!!
Kehittelin varsin yksinkertaisen, mutta sitäkin tehokkaamman 20 minuutin tehotreenin, joka ainakin omassa keskivartalossani poltteli todella pitkään 😀 Välineitä et tarvitse, eli treeni onnistuu iisisti kotosalla (ei siis tarvi poistua ulos räntäsateeseen)!

20 MIN SIX PACK CHALLENGE

– 3 Kierrosta –

20 x knee grab

20 x yhden jalan linkkuveitsi

20 x russian twist

20 x kantapääkosketus, kolmella joustolla (sivutaivutus selinmakuulla, jalat koukussa)
20 x kurotus varpaisiin (selinmakuulla, jalat suorana ilmassa)
20 x vinorutistus (vastakkainen kyynärpää ja polvi)
20 x pyöräilyvatsat ilmassa (vastakkainen polvi ja kyynärpää)
20 x lantionnostot puolelta toiselle (jalat suorana/koukussa ilmassa)
1 min lankku

Kolme kierrosta, liikkeet putkeen ja kierrosten välissä 2-3 min tauko. Toistojen määristä tuskin tulee epäselvyyttä! 😀
Ei muuta kun TSEMPPIÄ!! ?
 
Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
 
T. Sara

35 Comments
  • ellamarina
    Posted at 19:38h, 30 March

    Tätä täytyy kyl testata heti huomenna! Kiitti Sara! 🙂

  • Oma huumori, paras huumori
    Posted at 20:06h, 30 March

    Vastoinkäymisistä vatsoinkäymisiin. Mun oli pakko heittää tämä 😀

  • karoliina
    Posted at 20:29h, 30 March

    oi, vaikuttaa kyllä kivalta ja tehokkaalta, menee ehdottomasti kokeiluun! 🙂

  • Anni
    Posted at 20:51h, 30 March

    _Mahtavaa_ !! just pohdin tänää teenkö treenin jaloille vai vatsoille, valitsin jalat, joten tää menee heti huomenna kokeiluun! (koska huomennakin taitaa sataa räntää…:D)

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 21:26h, 30 March

      hahaaa joo huomenna räntärääkiksi vaan! 😀

  • nana
    Posted at 20:52h, 30 March

    Vaikuttaa mahtavalta rääkkitreeniltä (en tosin tiedä selviänkö:D). Huomenna rimpuilemaan kotilattialle ja testaamaan.
    Mulla on kiikarissa Monkin vaalean harmaa neopreeni takki herrainkauluksilla, ja muistaisin, että sulla oli se kanssa jossakin postauksessa päällä? Mitä kokoa sulla on siitä? Onko se sellainen megaiso kuten monet Monkin takit tuppaavat olemaan? 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 21:25h, 30 March

      Jihaa! 🙂 Joo sama löytyy täältä. S-kokoa. Varmasti S-kokoiselle menis pienempikin, mutta meikäläinen täällä ainakin tykkää hukkua ton mallisiin takkeihin eli erittäin jees 😀

  • Salla
    Posted at 21:18h, 30 March

    Jee, testiin menee!! Mutta yks kyssäri ku en ihan kässänny tuota tokavikaa. Tehäänkö se niin että “siirrellään” takapuolta puolelta toiselle? 😀

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 21:24h, 30 March

      Mahti homma!! Ja joo just niin! 🙂 Ja kantsii keskittyä tekemään työ/nostot nimenomaan vinoilla vatsalihaksilla ettei mene heittelyks!

  • nea
    Posted at 22:00h, 30 March

    jee, kiitos Sara! podin just huonoa omaatuntoa kun treenit jäi tältä päivältä väliin mut nyt pistänkin tän heti testiin!

  • Tiia
    Posted at 22:09h, 30 March

    Jee just oikeesee aikaa tuli! Ei huvita yhtää poistuu kotoolt ja mennä salille, ku on tollane sää. Tätä siis meen testailee. 🙂

  • DOM
    Posted at 23:05h, 30 March

    Jessus nää oot kuihtunu parissa vuodessa! Nou hyvä? Eihän sulla edes ole sexpackkiä enään…

  • tiinuli
    Posted at 09:06h, 31 March

    Hei ! Kokeilin tätä tänä aamuna ja aikamoisen tehokas tosiaan on. Mulla on sellainen ongelma, että lähes kaikki sellaiset liikkeet, joissa päätä pitää pitää ilmassa, menee niskat ja kaula ihan tosi kipeeks. Niin kipeäksi, että en pysty tekeen liikkeitä loppuun ja näin ollen itse vatsalihasten teko kärsii. Tiedän, että vatsalihakseni ei oo kovin hyvässä kunnossa ja tarvisin niihin todella treeniä. Olisiko sulla antaa vinkkejä ton niska/kaulan ongelman vuoksi? Oon kärsiny tästä jo vuosia ja sen vuoksi valikoinutkin vatsalihasliikkeet mahdollisuuksien mukaan niin, ettei päätä tartte pitää ilmassa. :/

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:42h, 31 March

      Meidä näidillä on tää ihan sama. Niskaa ja hartioita jännittää helposti, vaikka niiden on tarkotus olla ihan rentoina. Hieronta yms huolto voi helpottaa!
      Mutta tosiaan, hartioita ja niskaa ei tarvitse välttämättä pitää ilmassa. Jalkojen heitot, lantionnostot, lankku ja esim pallolla tehtävät liikkeet on tosi käteviä niska-hartiakivuista kärsiville. Ja kokeileppa laittaa jalat esim sohvan/jumppapallon päälle kun teet ihan perus vatsalihaksia. Tämäkin voi jeesata 🙂
      Vatsaliikkeitä ja niiden eri versioita on tarjolla niin paljon, ettet kyllä menetä mitään vaikka vähän joutuisit soveltamaankin! 🙂

  • Elisa
    Posted at 09:42h, 31 March

    Moikka Sara!
    Vau! Onneksi aiemmin löysin sinut niin täältä blogimaailmasta kuin instagramista! Seuraan vähän kaikenlaisia blogeja, aloin sinuakin seuraamaan vaikken aluksi täysin kiinnostunut ollut blogistasi.. Kunnes teit sen videon!
    Päässäni on pyörinyt ajatus tulla kommentoimaan ja nyt ajattelin, että pakko tulla kehumaan sinua sillä sait minut ainakin vakituiseksi lukijaksi! 😉
    Olet niin aito, iloinen ja upea! Ja se kun kerroit ettet julkaise negatiivisia kommentteja, kertoo rehellisyydestäsi ja mielestäni teet oikein, arvostan! =) Ilmankos tulen aina niin hyvälle tuulelle lukiessani blogiasi! Välittyy onneksi vain positiivista kuvaa! (Vaikka onkin vastoinkäymisiä!)
    Lisäksi minusta on ihana lukea blogiasi, kun aidosti pidät kirjoittamisesta eikä joka viikko tarvitse postauksen alusta lukea “pahoittelut etten ole ehtinyt kirjoittaa.. /olen aikonut kirjoittaa sen ja sen blogipostauksen siitä ja siitä aiheesta” Pidän siis tyylistäsi kun et anna lukijoille turhia odotuksia, niin kuin monet muut tekevät! ;)Mutta silti otat huomioon meidän lukijoiden toiveet! 🙂 Ja postauksesi toinen toisensa jälkeen yllättää meidät!
    Kiitos siis monipuolisista postauksista! Terveelliset elämäntavat, liikunta, juokseminen ja pukeutuminen ovat myös minua kiinnostavia asioita! En ehkä ole muotitietoinen mutta saat minut innostumaan muodista lisää!:D
    Nyt tuli pitkä kommentti, mutta halusin vain sanoa, että olet kaikin puolin ihana!
    Iloista pääsiäistä ja hyvää kevättä!=)

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:45h, 31 March

      Moikka Elisa! Voi kiiiiitos valtavasti ihanasta kommentistasi. Arvostan että tulit sanomaan 🙂 <3 Tää lämmitti todella.
      Niin mahtava kuulla, että joku oikeasti ajattelee noin. Luo lisää uskoa ja halua tehdä tätä juttua ihan täysillä.
      Ihanaa kevättä, haleja! 🙂

  • Elisa
    Posted at 10:27h, 31 March

    Mahtvaa Sara!! Tää lähtee kokeiluun kans 😉

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:37h, 31 March

      Jee, samoin teikäläisen ohjelma! Heti kun palaudun tästä 😀 Voi mennä useampikin päivä 😀

  • Linda
    Posted at 13:53h, 31 March

    Kiitos tästä! Kokeilenpa heti tänään salilla 😉

  • madilda
    Posted at 14:34h, 31 March

    Jee just tuskastelinkin mun vahankanssa, kun olen kuukausi sitten synnyttänyt joten vatsoja ei ole tullut tehttyä moneen kuukauteen. tämä tulee nyt joka viikkoiseen kotijumppaan lisäksi 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:36h, 31 March

      Oii onnea kovasti 🙂 Joo tällä jos jollain saa taas vatsaa aktivoitua 🙂 Tsemppiä jumppiin!

  • Niina
    Posted at 14:57h, 31 March

    Tänää ajattelin koulussa kun oli ihan paska päivä, että heti kun pääsen kotii, teen tän. Huippufiilis! Kiitos 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:34h, 31 March

      Oi ihana kuulla! Mahtavaa treeniä! 🙂

  • Laura
    Posted at 14:58h, 31 March

    Olisko tuohon lantionnostot puolelta toiselle linkkiä? Ku tuossa postauksessa sen kohdalla ei oo videota. Mut kuulostaa huipputreeniltä, menee kyl testiin!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 15:34h, 31 March

      https://www.youtube.com/watch?v=_DXGx0fYIrU tossa on ihan perus lantionnosto. Puolelta toiselle tarkoittaa, että tavallisten suorien nostojen sijaan lantiota nostetaan siis oikealta vasemmalle jne, jolloin vinot vatsalihakset aktivoituvat.
      Kiva kuulla! 🙂

  • Laura
    Posted at 18:04h, 31 March

    Kiitos hyvästä treenistä, testasin juuri ja ihan mieletön fiilis! 😀 Ps. Näytät hyvältä!

  • HennaA
    Posted at 16:37h, 01 April

    Tämähän tuli kuin tilauksesta ! Nilkkani ovat turvonneet kaksinkertaisiksi asfaltilla juoksun johdosta, joten tämähän sopii nyt minulle hyvin ! Olenkin tähän mennessä tehnyt sitä sinun “pienen tilan ohjelmaa” kolme kertaa viikossa. Kiitos olet saanut minut liikkeelle 🙂

  • ilahtunut
    Posted at 20:11h, 03 April

    Suuret kiitokset tästä treenistä, pelastit sateisen pitkä perjantain kaikkien paikkojen ollessa kiinni!

  • Jassu H.
    Posted at 07:28h, 02 June

    Tämä on aivan mahtava! Olen pitkään etsinyt hyvää kokonaisvaltaista vatsatreeniohjetta. Kiitos!
    Onko vastaavaa smithille? Monet kyykkyohjeet on tehty “vapaalle” tangolle ja vaativat tangon ajoittaista laskemista lattialle mikä ei smithissä onnistu. Ihanaa kesää 😀