Ruutupaitoja on kesän aikana kasaantunut kaappeihini ja niistä on tullu varsinainen luottojuttu. Millos niitä alkoi näkyä, varmaan kymmenen vuotta sitten. No meikä heräilee nyt. Perästä tullaan niinku tapana on. Vähän sama keissi oli nimittäin Conversen kanssa 😀
Tän vihreen löysin Seppälästä ja tää on mun lemppari. Lähes yhtä lemppari on uusin ruutupaitani, tämä, joka on oikeesti pyjaman yläosa. Hyvä meininki.

Ps. ai miksikö mä olen joka kuvassa samassa asennossa ja katson oikealle? Mamma Rosan työntekijät oli röökitauolla ja pitkästä aikaa ihan hävetti olla kuvattavana 😀 Ei paljon asentoja nähty näissä kuvauksissa. Sorry

pipo Asenne*, takki H&M, t-paita Ivyrevel*, ruutupaita Seppälä, housut Vila, buutsit Bianco*

 
T.Sara

Tags:

Viime kevään löytö: viiden euron villapaita H&M:n alerekistä. Koko on tietenkin tuttavallinen XL.
Naureskeltiin yhtenä päivänä, että jos joku tuntematon tulisi penkomaan mun vaatekaappia, saattaisi se luulla, että kaapista löytyy koko perheen vaatteet. Multa löytyy kokoja aina XS:stä XXL:ään. Naisten vaatteiden lisäksi löytyy paljon miesten puolelta ostettuja sekä muutamia vaatekappaleita lastenosastoiltakin (Zaran lastenvaatteet on huippuja).
Eli aina kun tulee extempore baarireissu tai salille lähtö, löytyy vaatekaapistani tarvittavat vermeet jokaiselle, koosta riippumatta, oli seurassa sitten miehiä, naisia tai molempia! Ainiin, lapsetkin käy, paitsi ei niiden kanssa ehkä baariin 😀
Pimeävät illat pakottavat välillä hassuihin paikkoihin kuvaamaan. Tällä kertaa se oli meidän varasto. Ihan kuten Jannikin kirjoitti, luovuutta vaan peliin.


 neule H&M, hattu Seppälä, housut Pieces, buutsit Bianco*, takki Only

T.Sara

En omista vaakaa, enkä halua sitä edes hankkia. Jo sana vaaka ahdistaa, enkä oikeastaan edes tiedä miksi, tai pikemminkin en tiedä miksi se enää ahdistaa.
Ahdistuksen juuret ovat peräisin jostain tenivuosiltani. Kävin joka päivä vaa’alla. Jos lukema näytti vähääkään enemmän kuin edellisellä kerralla, oli päivä pilalla. Mahtavaa. Kukaan ei nää sun “ylimääräistä” 300g, mutta murjottava naama kyllä huomataan. Jossain vaiheessa tajusin olevani koukussa esineeseen ja lopetin siinä käymisen. En halunnut vaakaa enää kotiini.
En ole käynyt vaa’alla kolmeen vuoteen. En ole kieltäytynyt mitenkään tietoisesti (ainakaan tietääkseni), vaakaa ei ole vaan tullut vastaan. No, eilen tuli. Mietin pitkään pitäisikö nousta. Tiedän, että olen saanut vuosien varrella painoa lisää, eikä välttämättä negatiivisessa mielessä. Lihakset painaa, se nyt on fakta. Silti iso lukema ahdistaa, MIKSI??!
Jotenkin sitä on jämähtänyt siihen tiettyyn painoon, mikä aikoinaan oli monta vuotta suht vakio. Poikkeus tuosta tuntuu vaan heti jotenkin negatiiviselta. Mutta sitäkin negatiivisemmalta tuntuu tää mun oma vaakapelko ja naurettava asenteeni. Ärsyttää tämmönen, mitä väliä oikeesti?! Mitäs jos vaan astuisin siihen vaa’alle ja hyväksyisin lukeman ja sen, että sillä ei ole mitään väliä.
Paino ei loppujenlopuksi kerro juuri mitään. Se on mun mielestä väärä mittari varsinkin urheilijoille ja ihan perus treenaajillekin. Oma fiilis ja peili kertoo enemmän. Ja jos välttämättä jotain mustaa valkoisella haluaa, olisi fiksumpaa käydä silloin tällöin vaikka kehonkoostumismittauksessa.
 

Mitä mieltä te ootte tästä? Käyttekö säännöllisesti  vaa’alla?

kuva

Mulla on tällä hetkellä ihan hyvä fiilis omassa kropassani, meninpä sitten vaa’alle tai en

 vaatteet Nike*

T. Sara