Ihanat upeat unelmavartalot 25 June, Jun 2020 - 15:45
*Kaupallinen yhteistyö: Halla Halla
Tässä on minä ja mun ihana ystävä ja kollega Veera. Meissä on oikeastaan ihan hurjan paljon samaa. Ollaan molemmat aika iloisia ja helposti innostuvia tapauksia. Me rakastetaan seikkailuja, valokuvausta, pitkiä keskusteluja, lierihattuja ja viiniä.
Mikä meissä sitten on eriä? Meidän kehot. Me ollaan erimuotoisia.
Toinen on tuntenut epävarmuutta kurveistaan ja toinen taas kurvittomuudestaan. Eikö ole hullua? Mä edustan pienempikokoisena sitä median suosimaa vartalomallia, joka ei saa osakseen samanlaista arvostelua kuin siitä muotista eroavan vartalo. En tiedä missä pisteessä olisin jos kehoani arvosteltaisiin julkisesti ruokakaupan käytävillä tai pilkattaisiin keskustelupalstoilla. Pelkkä ajatuskin siitä, että joku joutuu oikeasti kokemaan tällaista saa kyyneleet nousemaan silmiin.
Oon ollu aina tosi epävarma rinnoistani. Jostain syystä tämän ääneen sanominen hävettää. En ole ihan varma johtuuko se siitä että aihe on niin arka vai suuremmassa mittakaavassa niin mitätön. Mua on arvosteltu tästä teini-iästä asti, ja jokainen kommentti on jättänyt jäljet. Oon miettinyt monesti tuntisinkohan itseni enemmän naiseksi jos hankkisin silikonit? Olisinkohan onnellisempi? Oon tullut aina siihen tulokseen, että pyh. Jokainen tekee keholleen just sitä mitä haluaa, mutta ulkopuoliset paineet ja ilkeät kommentit on väärä perustelu lähteä muokkaamaan kehoa. Mulla on sitäpaitsi oikeastaan tosi hyvä olla mun kehossa. Mä oon oikeastaan just minä ja just hyvä, just tällaisena.
Jos kokoajan keskitytään vaan niiden ulkoisten virheiden etsimiseen ja paranteluun, livahtaa elämä helposti ohi. Puhutaan, että tyytyväisyyden määrä on vakio. Hankinnat ja saavutukset ruokkivat toisiaan. Halutaan enemmän, uutta ja lisää. Meille ihmisille ei riitä mikään, ennen kun päätetään, että nyt riittää.
Mitäpä siis jos lopetettaisiinkin se kehon virheiden etsiminen ja keskityttäisiin ihan muihin juttuihin?
Unelmavartalo on tässä ja nyt. Sen kanssa voi uida, tanssia ja käydä ravintolassa. Siinä on hyvä olla ja se tuo sinulle nautintoa. Unelmavartalosta kannattaa pitää hyvää huolta. Halia ja ruokkia hyvin. Pestä ja pitää hyvänä. Se on meidän elämämme ainoa keho ja se on tehnyt eteemme ihan valtavasti ponnisteluja. Se ansaitsee haukkumisen sijaan kunnioitusta ja taputuksen olalle.
Halla Hallan uusi Self Love Zone -mallisto sai inspiraationsa pop up -myymälän sovituskopeilta. Vaikka pinkissä kesämyymälässä on ihana tunnelma, joutui henkilökunta kuuntelemaan päivä toisensa jälkeen, kuinka sovituskopeissa naiset haukkuivat ääneen omia kehojaan. Se oli kuulemma pysäyttävää. Omistajat Salla ja Hanna halusivat tehdä asialle jotain: syntyi Self Love Zone -uikkarimallisto.
Self Love Zone -mallisto on hurraahuuto meille jokaiselle. Se haluaa muistuttaa ja kannustaa sinua rakastamaan elämäsi tärkeintä ihmistä, eli itseäsi <3 Mallisto on täynnä ihania värejä, printtejä ja erilaisia malleja. Koot kulkee XS:stä XL:ään ja mitoitus on suht tavallinen. Uikkari tosin saa olla tiukka, eli suosittelen kokeilemaan jopa kokoa pienempää (mulla normaalisti S, mutta näissä XS). Self Love Zone -mallisto, kuten kaikki muutkin Halla Hallan mallistot on valmistettu merestä nostetusta muoviroskasta. Eettisen merkin uikkarit eivät ole markkinoiden halvimpia, eikä pidäkään. Kankaan valmistus on arvokkaampaa ja tuotteiden valmistuksesta maksetaan reilu korvaus Balilla sijaitsevan tehtaan työntekijöille.
Ennen Halla Hallaan tutustumista bikinit/uikkarit, jossa ei ollut mitään toppauksia, eivät tulleet kuuloonkaan. Ahdisti. Sittemmin oon tajunnut, että mallilla on väliä! Ja tässä Halla Halla on onnistunut ihan hirmuhyvin. Malliston suunnittelussa on huomioitu taitavasti erilaiset vartalotyypit. Sen lisäksi, että Halla Hallan uikkarit ovat käännettäviä, voi monet niistä solmia useammalla tavalla! Meillä on Veeran kanssa sama uikkari päällä, se on vaan solmittu eri tavalla (Kenza one piece – Lila)! Molemmat ovat valinneet itselleen mieluisan tavan solmia 🙂
Aloitin juhannuksena lukemaan Sara Karlssonin ja Pia Sievisen kovasti ylistettyä kirjaa Hyvän Elämän Anatomia. Se on ihana. Jo heti kirjan toisella aukeamalla tuli vastaan kappale, jonka viereen piirsin ison vaaleanpunaisen sydämen:
“Kun olosi on samea tai tyytymätön, keskity huomaamaan mitä ajattelet? Kannustatko ja kunnioitatko itseäsi? Vai pyöritteletkö mielessäsi itseesi, muihin ihmisiin ja elämäsi tapahtumiin kohdistuvia moitteita ja vähättelyä? Miltä tuntuisi luopua kielteisistä ajatuksista? Hengittää syvään ja todeta: en tahdo enää vähätellä itseäni ja elämääni, tahdon kokea tyytyväisyyttä. Kokeile.” – Sara Karlsson, Pia Sievinen: Hyvän Elämän Anatomia.
Sara: Twist top – Aloha & Dust bottom – Aloha // Veera: Maya One Piece – Yin
Kunnioitus itseämme kohtaan heijastuu tunteiden lisäksi ympäristöömme. Kun valitsemme ajatella kunnioittavasti ja lempeydellä, alamme nähdä kauneutta ja rakkautta ympärillämme. Se on hullua, mutta totta.
Tammikuussa 2019 rustasin tavoitteita uudelle vuodelle. Sain Minniltä inspiraation. Heidän perheellä oli kotona nollatoleranssi ulkonäkökritiikille. Ei kommentoitu omaa, eikä muiden kehoja. Ei telkkarissa, ei edes piirretyissä. Ei toisten asuvalintoja tai hiusmalleja, jotka eivät jostain syystä miellytä omaa silmää (koska sillä ei ole mitään väliä mitä sinä ajattelet!).
Tämä on ollut yksi parhaista uv-lupauksistani ja se on pysynyt kohtalaisen hyvin. Se on auttanut kunnioittamaan ja hyväksymään enemmän itseäni ja muita. Kun asiat jättää sanomatta ääneen, ne ei ole enää niin todellisia. Ne ei satuta samalla tavalla. Ja mikä parasta, ne alkavat hiljalleen vähentyä myös omasta ajattelusta.
Jokaisen keho on jokaisen oma asia. Ei sinulla, eikä minulla ole oikeutta kommentoida toisen kehoa. Vauvamahaa ei sanota valtavaksi eikä isälle kertyneille lomakiloille naureskella. Harmittominakin tarkoitetut kommentit voivat aiheuttaa syviä haavoja. Jos tuttavasi on laihtunut paljon lyhyessä ajassa, kysy varovasti onko kaikki kunnossa.
Puututaan niihin tilanteisiin, jossa kehoja arvostellaan, vaikka oltaisiin ulkopuolisia ja se epämukavalta tuntuisikin. Maailmaa muutetaan teoilla.
Pam top – Mamba & Cheeky bottom – Mamba
Käyn läpi toukokuun lopulla mökillä napattuja kesäisiä kuvia. Näytölle lävähtää kuva, jossa takareisissä ja pakaroissa näkyy raskausarpia ja selluliittia. Takapuoleen on jäänyt iso punainen rinkula terassituolilla istuskelusta. Normaalisti poistaisin kuvan alle puolessa sekunnissa ja hyppäisin seuraavaan, mutta tämän kohdalla pysähdyn. Tarkastelen sitä hetken. Tallennan.
Vastaavanlaisiin kuviin harvemmin törmää mun kanavissa. Julkaistavat kuvat valitsen aina sieltä skaalan edustavimmasta päästä. Niissä iho on sileä ja raajat näyttää mielummin pidemmiltä kuin lyhyemmiltä. Ei siinä, kyllä nekin ihan todellisia ovat, eivät vaan kerro koko totuutta. Osa totuudesta nimittäin piilotetaan ja deletoidaan alle puolessa sekunnissa.
Kun ruokkii itseään pelkästään tietynlaisilla mielikuvilla ja näkee oman kehonsa kuvissa tietynnäköisenä, siihen tottuu. Koen, että olen identifioinut itseni just siihen tietynnäköiseen ja tietynlaiseen Saraan, josta olen vuosien ajan pitänyt kynsin ja hampain kiinni. Sitä alkaa ajatella, että tuolta minä näytän, enkä miltään muulta.
Iloitsen ihan valtavasti siitä että mediassa alkaa pikkuhiljaa näkyä aitous ja erilaisuus (esim katalogikuvissa eri kokoiset/väriset/ikäiset kehot), mutta samaan aikaan poistan itsestäni ne “epäedustavat” kuvat ja editoin näppylät piiloon? Miksi ihmeessä toimin näin?
Päätän julkaista kuvan, vaikka se saakin minut alkuun tuntemaan itseni epävarmaksi. Se kannatti. Kuvasta tuli kaikkien aikojen tykätyin ig-kuvani. Tätä selvästi tarvittiin.
Näin jälkeenpäin tarkasteltuna en näe ylemmässä kuvassa oikeastaan enää mitään erikoista, silmäni ovat jo tottuneet siihen. Mainio esimerkki siitä, että me ja meidän silmät tarvitsemme tätä. Muutoksen aikaansaamiseksi, me tarvitaan variaatiota niiden siloteltujen kuvien rinnalle. Me tarvitaan kuvia julkaistavaksi sieltä skaalan toisestakin päästä. Raskausarpia, rupia, finnejä, selluliittia, silmäryppyjä ja vatsamakkaroita.
kuvat: Johanna Rontu
edit: Veera Bianca
SELF LOVE -haaste
Me halutaan Veeran kanssa haastaa teidät Self Love Zone -haasteeseen. Me molemmat ollaan sitä mieltä, että some tarvitsee lisää totuuden erilaisia sävyjä, ei pelkästään niitä kärkipään otoksia! Haastetaan teidät jakamaan someen itsestänne myös sellaisia kuvia, joista tunnette ehkä epävarmuutta. Sellaisia kuvia, joita ette olisi ehkä aiemmin jakaneet. Avatkaa ja tarkastelkaa syitä epävarmuuksien takaa. Ja lopulta vaan haistattakaa pitkät niille! #selflovehaaste <3
Ihanaa kesää tyypit! You rock!
xx Sara
Jenni / Pupulandia
Posted at 16:24h, 25 JuneTää oli ihana postaus Sara! Ja niin upeat naiset sekä uikkarit ❤️
Sara
Posted at 21:01h, 29 JuneVoi kiitos Jenni!!! <3
Laura
Posted at 17:05h, 25 JuneIhanat kuvat! Mikä kesäfiilis!
Sara
Posted at 21:02h, 29 JuneNo se! 🙂 <3
Eveliina
Posted at 23:04h, 25 JuneTärkeä aihe ja ihana postaus!
Itsellä oli tänään taas viimeksi self hate -hetkiä, kun kävin pitkästä aikaa vaatekaupoilla sovittelemassa. Jotenkin alkoi ahdistamaan ja suututtamaan, kun mielestäni ihan normaalinkokoisena (165/65) naisena ei meinaa ketjuliikkeiden koot riittää, vaan kaikissa melkein joutuu ottamaan XL-koon?! Vaikka se on vaan kirjaimia muiden joukossa, on nuo vaatekoot iskostettu mieleen, ja kyllähän se karmaisevalta tuntuu, että olen joidenkien standardien mukaan kokoa extra large.
Vaateteollisuuskin siis kaipaisi asennemuutosta tässä, voisiko vaatteiden koot ilmaista jotenkin neutraalimmin.
Sara
Posted at 21:04h, 29 JuneIso kiitos kommentista, äärimmäisen hyvä pointti. Mä peukutan numeroiden puolesta. Olis myös siistiä, että kokoja saataisiin reilummin, jotta vaihtoehtoja olisi ihan kaikille!
Reetta
Posted at 10:14h, 26 JuneKiitos Sara!
Blogisi on mennyt viime kuukausien aikana niin paljon kypsempään suuntaan! Tämä postaus oli ihana ja tärkeä!!
Aurinkoa! <3
Sara
Posted at 21:05h, 29 JuneMiten ihana palaute, iso kiitos <3
Torey
Posted at 12:58h, 26 JuneToi sun ihana peppukuva oli niiiin ihana! Laitoinkin siitä sulle silloin viestiä.
Oli jotenkin niin kiva nähdä, että hei Saran peppu näyttää samalta kuin mun! Vaikka itsekin valitsen ne edustavat kuvat ja jätän arpiset ja “epäedustavat” julkaisematta. Mikä on ihan hölmöä.
Nyt kun on alkanut näkyä enemmän ja enemmän kuvia joissa näkyy vartalot ilman muokkauksia tai edustavimpia asentoja, niin mä olen huomannut alkaneeni pitää enemmän omasta kropastani. Jos kerta näen muut upeina just sellaisina kun ne on, niin miksen minä samanlaisena olisi upea?
Ja mä muuten pienirintaisena olen tuntenut joskus kauheasti epävarmuutta rintavarustuksestani! Mun poikaystäviä niiden koko ei ole koskaan haitannut, ovat vaikuttaneet kaikki tykkäävän. 😂 Eli se ajatus on tullut muualta. Yläasteen “lauta” kommenteista ja kysymyksistä “miksi edes käytät liivejä”. Noh, joskus käytin niitä peittääkseni nännit tai saadakseni rinnat näyttämään isommilta. Tätä nykyä kuljen usein ilman liivejä, olen rohkaistunut jopa ihmisten ilmoille ilman. Iso rintavako on kiva, mutta niin on pienetkin rinnat. Nämä eivät valahda mihinkään, ovat myös kauniin malliset ja kulkevat mukana hyvin ilman liivejä. 😁
Miksi altistaisin itseni rasvansiirron riskeille ja kivuille (silikonit on ollu mulle jotenkin aina eiei)? Vain sopiakseni johonkin muottiin? Tuskinpa. Mennään näillä jotka on tullut saatua. 😄
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/06/24/miehet-varhaiskasvatuksessa/
Sara
Posted at 21:08h, 29 JuneVoi kiitos kommentista! Mulla on käynyt tismalleen sama! Kun on nähnyt kuvia niistä “epäedustavista” asennoista ja kuvannut niitä myös itse, huomaan miten tunnen valtavan paljon enemmän lempeyttä kehoani kohtaan. Ne missä oon edustavimmillani ja ne, jossa näkyy raskausarvet ja makkarat – oon hiljalleen oppinut tykkäämään molemmista <3 Matkalla tässä ollaan vielä, mutta suunta on niin oikea kuin voi olla 🙂
Huippuhyvin sanottu toi vika kappale. Ihana olet!!
Mira
Posted at 16:44h, 26 JuneAivan ihana teksti Sara ❤ vaikka itsekin olen tullut pitkälle nuoruuden epävarmuuksista, ilmestyvät ne nykyäänkin välillä pään sisälle ja self hate nostaa päätään. En toivo muille samoja tuntemuksia, mutta jotenkin saan voimaa kun luen ja kuulen, että moni meistä on samassa veneessä ja “ongelma” ehkä menettää voimaansa kun tajuan että se on meille usealle sisään rakennettuna vertailla itseään.
Ja iso plussa tuolle alkuvuodesta alkaneeseen kommentoimattomuus haasteeseen! Ihmiset varmasti aikoinaan tarkoittivat olla kannustavia ja iloisia puolestani, kun pudotin muutaman kilon painoa, mutta kieltämättä mietin olenko tämän painoisena hyväksyttävämpi, kenties kauniimpi. Ja näin jälkeen päin mietin olisinko saanut samat kommentit jos paino olisi noussut takaisin, jotenkin en usko ja se tuntuu ajatuksena surkealta. Aihe nousi tällöin ensikerran itselläkin uudella tavalla mieleen ja olen itsekin kiinnittänyt enemmän huomiota mitä sanon ja milloin, opetellut pikku hiljaa uusia tapoja.
Mutta kiitos siulle tästä tekstistä, toivon siulle aivan ihanaa kesää ❤
Sara
Posted at 21:10h, 29 JuneIhanan rehellisiä ja avoimia ajatuksia, iso kiitos sinulle näistä! Aihe on niin tärkeä, pidetään se keskusteluissa <3 Ihanaa ja lempeää kesää 🙂
Julpsu
Posted at 20:57h, 01 JulyIhana postaus, tästä tuli niin hyvä mieli 🙂
Sara
Posted at 09:12h, 14 July<3 <3
Mä rakastan mua | Aamukahvilla
Posted at 01:39h, 16 July[…] ja Veera aloittivat muutama viikko sitten #selflove-haasteen, josta innostuin täysillä. Kaikkea tällaista tarvitaan, monelta kantilta ja monesta suusta. On […]
Bloggaaminen kuin ammatti - Via Per Aspera Ad Astra
Posted at 20:36h, 18 August[…] Saaralle maksetaan bloggaamisesta? Vastaus on tässä: Ihanat upeat unelmavartalot X Be your own kind of beautiful – ajatuksia itsetunnnosta ja omasta kehosta. Tämä on […]