Inspiroivia naisia

D8X_1562.jpg

 

Pohjoismaalaisilla pressireissuilla on tottunut näkemään tuttuja naamoja. Porukka koostuu tyypillisesti bloggaajista, toimittajista, tubettajista ja stailaajista, joista suurin osa on lähes poikkeuksetta jo ennestään tuttuja toisilleen.

Tällä kertaa Åren reissun vieraslistaa etukäteen selatessani en tunnistanut yhdeksästä ruotsalaisesta yhtäkään nimeä.

Syy selvisi paikan päällä. Tämä reissu ei ollut ihan tyypillinen pressireissu, vaan mukaan oli kutsuttu eri alojen edustajia. Peak Performancen mukaan inspiroivia naisia, joilla jokaisella olisi jotain kannettavana pöytään

Kirjailija, laulaja, näyttelijä/tv-persoona, pr-työntekijä, markkinointipäällikkö, dj, valokuvaaja, bloggaaja, aivokirurgi, joogaopettaja, vuorikiipeilijä… Aikamoinen kirjo upeita, inspiroivia naisia, joiden kanssa käytiin diippejä keskusteluja rohkeudesta ja onnellisuudesta. Ja toisaalta taas jorattiin aluskerrastoissa after skissa, laskettiin liukumäkeä olohuoneen portaissa ja naurettiin pissat housuissa kun Ellen esitti saunovaa suomalaista miestä saniaisen oksista rakentamallaan vihdalla 😀

Mitä erilaisempi on keskustelukumppanisi, sitä enemmän opit. Niin muista ihmisistä kuin itsestäsikin.

Jaettiin reseptejä (joista inspiroituneena kokeilin heti tänään kotona bataatti-linssimuhennosta – yum!) ja kirjavinkkejä. Suunniteltiin purjehdusreissua ensi kesälle. Puhuttiin unohtumattomimmista reissukokemuksista, hyvästä energiasta ja parhaista treffielämyksistä. 

Tunnen kiitollisuutta siitä, että pääsin tutustumaan tähän porukkaan, Elisa ja Kira mukaan lukien. Avartavat ja hyväntuuliset neljä päivää takana, kiitos niistä <3 Tällä energialla huomenna muuttamaan, toimistoa nimittäin. Kruna ja uusi ihana toimistojengi kutsuu!

 

D8X_0527.jpg

D8X_0846-3.jpg

D8X_0588.jpg

D8X_1791.jpg

D8X_1311.jpg

D8X_0550.jpg

D8X_1319.jpg

D8X_0236.jpg

D8X_0380.jpg

D8X_0543.jpg

D8X_1648.jpg

D8X_1178.jpg

D8X_0821.jpg

D8X_0559.jpg

D8X_0209.jpg

 

xx Sara

14 Comments
  • Saranda
    Posted at 07:53h, 09 February

    Vitsi näitä teidän laskettelutunnelmia on ollut kiva seurata blogeista ja InstaStooreista. <3 Ja hei onnea toimistomuuttoon! 🙂

    • saratickle
      Posted at 12:17h, 10 February

      Kiitos Saranda, mukava kuulla <3

  • saf
    Posted at 08:51h, 09 February

    Mahtava idea reissuseuran takana! Tältä poppoolta varmasti löytyi erilaisia oivalluksia ja aivoituksia elämästä, niitä ois varmasti ollut supermielenkiintoista olla kuulemassa. Vitsi millaista podcast-sisältöä esim. siitä saisi 🙂

    • saratickle
      Posted at 12:18h, 10 February

      Toi podisisältö on hurjan hyvä pointti! Käytiin kyllä huikeita keskusteluja tässä mökissä 🙂

  • Vierailija
    Posted at 11:41h, 09 February

    Mahtoi aivokirurgia hajottaa bloggaajien seurassa. 😀

    • Vierailija
      Posted at 12:29h, 09 February

      Ammatti ei tee kenestäkään toista parempaa tai ajatuksiltaan korkealentoisempaa 🙂

    • saratickle
      Posted at 12:26h, 10 February

      Mä oon jotenkin niin lopen kyllästynyt ihmisten arvottamiseen ammatin, rahan, älykkyysosamäärän tai sosiaalisen aseman perusteella. Musta se on vaan niin hurjan surullista. Ihmiset ovat erilaisia, ja erilaisia ammatteja tarvitaan. Kaikilla on oma tarkoituksensa yhteiskunnan pyörittämisessä.

      Musta on mahtavaa, että tästäkin porukasta jokainen oli löytänyt omat vahvuutensa ja sitä kautta oman intohimonsa ja sen oman polkunsa. Se kun ei todellakaan ole itsästäänselvää. Jokainen vaikutti onnelliselta ja omaan työhönsä ja elämäänsä tyytyväiseltä. Aivokirurgikin oli lopettanut kirurgin hommat ja löytänyt uuden intohimonsa, kirjailijan uran, josta hän oli ihan mielettömän fiiliksissä 🙂

       

      • Tinttinen
        Posted at 07:29h, 11 February

        Aamen! 🙂

  • Mirre
    Posted at 12:25h, 09 February

    Ihania kuvia ja varmasti antoisa reissu! Itse olisin mielelläni kuitenkin nähnyt, että joukossa olisi ollut muitakin kuin vain valkoisia naisia.

    • Tinttinen
      Posted at 14:11h, 09 February

      Jäin vähän ihmettelemään ja pohdiskelemaan tätä kommenttia ja siksi nyt ajattelin sitten kommentoida kun asia ei ihan täysin auennut minulle.

      Jos reissuun on valikoitu tietyiltä aloilta näiden alojen osaajia ja mielenkiintoisia persoonia, niin miksi se häiritsee, että joukossa ei ole kuin valkoisia naisia? Eikö olisi vähän hassua, että olisi joku värikiintiö ja yrityksen täytyisi valita kutsumansa vieraat sillä ajatuksella, että ihmisiä on eri etnisistä ryhmistä? Tässä kai vieraiden valinnassa oleellista on ollut muut asiat kuin ihonväri. Tuskin tarkoituksena on kuitenkaan ollut valita vain valkoisia naisia… että se yksin olisi ollut valintakriteeri.

      • Vierailija
        Posted at 15:01h, 10 February

        Tämä on tosi tyypillinen ajatus, mutta virheellinen ja kertoo paljon kommentoijasta. Oletettavasti et ole ikinä asunut ulkomailla, etenkään maassa, jossa erotut selkeästi massasta? Se avaa silmät.

        • Tinttinen
          Posted at 07:26h, 11 February

          Okei…eli ajattelin siis virheellisesti. Hmn.. olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä tämä nyt sitten minusta kertoo, kun se kerta niin paljon kertoo. Olisitko ystävällinen ja valottaisit asiaa minulle?

  • Pumpuli
    Posted at 14:42h, 09 February

    Mun täytyisi saada tietää mitä tuossa kolmanneksi viimeisessä kuvassa tapahtuu kun kaikki pitää kasvoistaan kiinni?

    • saratickle
      Posted at 12:27h, 10 February

      heh, kuule niin minunkin! Ei nimittäin mitään käryä 😀