KAMERAKUULUMISIA 28 May, May 2015 - 11:35
Kommentteihin on tasaiseen tahtiin ilmestynyt kysymyksiä liittyen kuvieni laatuun ja kameraani. Avataampas tätä aihetta vähän!
Kaipasin järeämpää kamerakalustoa ja uutta haastetta kuvaamiseen. Selvittelin erilaisia kameramalleja ja keskustelin asiantuntijoiden kanssa siitä, mikä minun tarpeisiini olisi se paras mahdollinen. Lopulta päädyin ottamaan yhteyttä Nikoniin ja sainkin testiin Nikonin D610 kameran + 50mm 1.8G objektiivin.
Ihan rehellisesti en olisi osannut kuvitella itselleni Nikonia. Syy on yksinkertainen: kukaan tutuistani ei kuvannut kyseisen merkin kameroilla. Alkukeväästä kamerakalustonsa Nikoniin vaihtanut Janni, sai lopulta tartutettua himon itsellenikin. On totta, että Nikonin varusteita päivitetään huomattavasti ahkerammin kuin monen muun kameramerkin omia. Tarjolla on laaja valikoima uusia malleja niin kameroissa kuin objektiiveissakin. Toinen asia on hinta. Kamerat ja objektiivit ovat laatuunsa nähden edullisia. Kolmantena asiana nousee esiin tarkennus. 39 tarkennuspistettä oli se mikä sai minut ensitestailujen aikana ihastumaan tähän malliin. Bloggaajana kameravalinnassa pitää miettiä myös läheisiä, jotka joutuvat välillä astumaan kameran taakse. Kuvaamisen ja tarkentamisen pitää olla helppoa, ilman että laatu kärsii.
Nikonin D610 + 50mm vakuuttivat minut niin hyvin, että päädyin ostamaan itselleni kiinteän 20mm 1.8G laajakulmaobjektiivin ainoastaan viikon kameratestin jälkeen. Tällä olen kuvaillut lähes pelkästään viimeiset pari viikkoa. Erinomainen putki niin tapahtumiin, ruokakuviin, reissukuviin kuin henkilökuviinkin.
50mm 1.8G // Nikon D610 + 20mm 1.8G laajakulma
Sitä helposti jumittuu yhteen tai kahteen kameravalmistajaan. Tämä on vähän sama kuin puhelimissa: ei jaksa opetella uutta käyttöjärjestelmää. Noh, olen todella iloinen siitä, että otin itseäni niskasta kiinni ja uskaltauduin kokeilemaan uutta. Muutos kuvien laadussa on kommenteistanne päätellen välittynyt myös sillekin puolelle ruutua 🙂 Huippua!
T. Sara
Ann-MarieCharlotte
Posted at 13:57h, 28 MayOon itekkin painiskellu tässä kameran oston kanssa hetken, mulla on ikivanha canonin järkkäri, ja sekin on tällä hetkellä Suomessa,
kohta kun sinne lomalle suunnataan olisi tarkotus kamera hankkia, tämä Olympuksen Pen 7 wifillä kiinnostais, onko sulla kokemuksia tästä,
kuvaako sillä kaiken mitä nyt bloggaajana / harrastelijana tarvii ? ruoat, maisemat, naamat ja eläimet 😀 ?
lämpöä ja aurinkoa suomeen :*
saratickle
Posted at 05:15h, 29 MayMulla on toisessa käytössä wifillinen Olympuksen OM-D10 ja tää ainakin tosi passeli myös! Sillä kuvasin vuoden tätä ennen! Superjees bloggaajakamera!
Mariamm
Posted at 17:12h, 28 Mayhei onko sulla blogissa jo jotain kuvia otettu tolla 20millosellä? Kun itteäni vähän kuumottelis hommata kyseinen objektiivi ylppärilahjaksi itselle! 🙂 kuulostaa ainakin että on ollu mieleinen linssi! 🙂
saratickle
Posted at 05:16h, 29 MayJoo siis kaikki viimisen 2kk aikana kuvattu sillä objektiivilla! 🙂 (poikkeuksena omakuvat himasta, jotka oon napannu olympuksella)
Todella mieluinen!
Ilonaaaaam
Posted at 07:56h, 29 MayIte oon aina eniten tykänny ehdottomasti Nikoneista ja välillä kun uutta kameraa tekis mieli, niin just tota oon katellu! Hinta vaan on sellanen et mun budjetilla ei ihan heti osteta 😀 ehkä sitten joskus!!
saratickle
Posted at 11:32h, 29 MayNää on kyllä hyviä! 🙂