KUINKA KEHITTYÄ LEUANVEDOISSA?

Kiinnostuin leuanvedoista ehkä pari vuotta sitten. Uuden taidon oppimisen lisäksi halusin konkreettisen kehitysmittarin, johon ei välttämättä kuuluisikaan painojen lisäämistä. Leuanvetoon liittyy tiettyjä ennakkoluuloja. Koko homma mielletään monesti mahdottomaksi, varsinkin naisten keskuudessa: “en varmasti jaksa”, “en kyllä saa yhtäkään”. Ensimmäisellä kerralla, harvat saavatkaan. Tämä on yksi niistä taidoista, mitä ei välttämättä opita viikossa eikä kahdessakaan. Minulla meni ensimmäisen saamiseen aikoinaan kuukausi, mutta siitä se sitten lähtikin rullaamaan.

Maaliskuu keskityttiin TFW:llä leukoihin. Monet saivat ensimmäiset leukansa vedettyä, ja minäkin olin todistamassa näistä muutamaa! Myös meikäläinen rohkaistui loppukuusta. Ensimmäistä kertaa ikinä, kokeilin leuanvedoissa lisäpainoa maanantain treeneissä. Levypaino siis viritettiin lantiolle (esim kuminauhan avulla) ja tarkoituksena oli saada yksi puhdas leuka mahdollisimman isolla lisäpainolla. Kuinka hauskaa tämä oli?! Painoja lisättiin joka kierroksella ja viimeiseksi tulokseksi sain 12,5kg, joka yllätti oikeastaan minutkin!  

PB040725.jpg

Leuanvedon tekniikka

Kun aikoinaan leukoja aloin treenaamaan, ei tekniikkaa juuri ollut. Tavoitteena oli lähinnä päästä keinolla millä hyvänsä tangon yläpuolelle ja yleensä tämä tapahtui rimpuilemalla jaloilla mahdollisimman paljon. Myös hartiat olivat usein ihan tukossa, koska jännitin niitä aivan täysillä. Tekniikkoja on varmasti useampiakin, mutta tätä TFW:llä opittua käytän itse. Suunnilleen hartioiden levyinen ote tangosta. Hartiat rentoina, keskivartalo tiukkana. Jalat tikkusuorina ja etuviistossa. Kyynärpäät mahdollisimman lähellä kroppaa. Vedä noston aikana kunnolla ilmaa keuhkoihin. Tarkoituksena on vetää tanko selvästi leuan yli, rinnan kohdalle. Itseäni helpotttaa kun nojaan aavistuksen taaksepäin ja keskityn nostossa etenkin selkään. Vien lapoja yhteen ja jännitän vatsalihakset.  

Kuminauha avuksi

Leuanvetojen treenaaminen kannattaa ehdottomasti aloittaa kuminauhalla! Väitän, että leuanvedon oppiminen vaatii pienen ahaa-elämyksen, liike ei ole mikään itsestäänselvyys. Paras tapa hoksata liikeradat, on siis harjoitella itse oikeaa liikettä. Kuminauhan toinen pää pujotetaan tangon ympärille ja toinen pää  tulee joko polven (jalat koukussa) tai jalkapohjan (jalat suorina) alle. Kumpareita löytyy eri tasoisia aina leveistä ja jäykimmistä kapeisiin ja ohuisiin. Aloita leveämmästä ja siirry pikku hiljaa kevyempään!  

Negatiiviset leuanvedot

Mikäli paksuinkin kuminauha tuntuu liian raskaalta, aloita treenaus negatiivisilla leuanvedoilla. Mene jakkaran avulla lopetusasentoon, leuka tangon yläpuolelle ja laskeudu sieltä alas niin rauhassa kuin vaan pystyt.  

TRX-soutuliike

Soutuliike TRX:llä tai renkailla on myös oivallinen harjoite, mikäli leuanvedot eivät vielä kumpparilla onnistu. Kroppa tiukkana, rinta edessä, hartiat rentoina. Kädet/kyynärpäät miltei kiinni vartalossa. Veto tulee rinnan alapuolelle.

IMG_0220.jpg

  Lisäpaino leuanvetoon

Kun leuanveto alkaa sujumaan kumpparilla tai ilmankin, kokeile napata lisäpaino mukaan. Painon ei tarvitse olla iso. Olipa tavoitteenasi sitten saada puhdas leuka ilman kumpparia, tai 10 leukaa, voi pienikin lisäpaino vaikuttaa kehittymiseesi! Kiinnitä levypaino kuminauhalla vyötärön ympärille.   Kaikessa yksinkertaisuudessaan leuanvedoissa kehittyy niitä tekemällä. Miltei yhtä tärkeäksi nostaisin kuitenkin riittävän levon. Omat ennätykseni ovat ainakin syntyneet aina muutaman päivän ellei jopa viikon tauon jälkeen. Nyt nappaan kyllä ehdottomasti lisäpainot leukatreeniin ja toivon mukaan kesällä ennätykset paukkuvat! Tsemppiä treenaamiseen! 🙂  

T. Sara

27 Comments
  • anskuu
    Posted at 20:35h, 01 April

    Voi että, sä oot rautaaa!!! Itellä ei oo minkäänlaista kiinnostusta tohon leuanvetohommaan, mutta vois kai tota joskus salilla kokeilla… 😀 yhtäkään puhdasta ei tällä hetkellä taida mennä…

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:41h, 02 April

      Ei muuta kun rohkeesti vaan kokeilemaan ja treenaamaan! 🙂

  • Anu
    Posted at 20:36h, 01 April

    Minun tapan treenata leuanvetoja on tehdä ns. mini-leukoja, eli nostan itseni ensin ylös suorilta käsiltä ja seuraavat leuat teen vain puoliväliin, siten että kädet tulevat vähän yli 90 asteen kulmaan. Oon saanu ihan vähän aikaa sitten vasta tän leuanveto buumin ja haluan ehdottomasti lähteä rikkomaan omia ennätyksiäni 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:41h, 02 April

      Oh cool! 🙂 Ei muuta kun treeni-iloa! Enkat rikki!

  • Imppa
    Posted at 22:28h, 01 April

    Just tilasin PT-valmennuksen, jossa yhtenä toiveena on leuanvedon oppiminen!

  • eveliina25
    Posted at 22:34h, 01 April

    Mulla on ollu niin uskomaton mäihä et iskä osti meille leuanvetotangon ku olin kutosella, ja opetti minut vetään leukoja:D mulla se meni sillai et hyppäsin jakkaran avulla “leukaan” ja näitä toistin joka ilta 10. Aika nopsaa tuli ja lapsen kropalla tietty kevyt. Nyt on kesän tavote 10 ja tällä hetkellä enkka 7! Ihan kotona treenaan. Ja tuo lisäpaino onki ihan huippuidea, mietin oiskohan reppu mitään!? Mulla ku ei levypainoja oo. Kiitti mahtavasta postauksesta 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:43h, 02 April

      Oiii ihana! Hei reppu vois tosiaankin toimia. Mä en oo vielä löytäny oikeesti kestävää tankoa kotiin, pari on ollut kokeilussa, mutta ärsyttää semmoset joita saa kiristää joka kerralla :/ Hyviä kotitankoja saa siis vinkata!

      • eveliina25
        Posted at 21:10h, 02 April

        se kotona oleva on joku tosi hyvä jota ei tarvi kiristellä.. mut ei mitään hajua mistä se on. mulla on nyt itellä casallin jossa on käsipehmusteet jotka itse asiassa häiritsee 😀 ja joo saa kyl kiristellä aina toisinaan.. mut ei kovin usein. alanpas reppureenaileen! =)

  • Anna
    Posted at 23:12h, 01 April

    Kiitoskiitoskiitos! Rukouksiini on vastattu, juuri tällaista tekniikkaopastusta olenkin kaivannut. Huippua! Oot ihan mun ajatustenlukija, kun tosi usein postaat aiheista, jotka on omaa päätä vaivanneet! 😀

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:44h, 02 April

      haha ihana kuulla! Mahti juttu jos tästä oli jeesiä! 🙂

  • Tuuli
    Posted at 23:46h, 01 April

    Hei jes kiitos leuanvetopostauksesta! Hyviä vinkkejä. Vielä haluisin kysyä, että minkälaisina “sarjoina” sä harjoittelet leuanvetoa? Mulla menee päivästä riippuen 4-6 leukaa, mutta edistystä ei tapahdu, ei sitten millään. Haluaisin ainakin 8, ehkä 10 putkeen. Miten pääsisin tästä eteenpäin? Mulla on tapana tehdä siis noin 1-3x maksimimäärä salitreenin yhteydessä, mutta tuntuu että sillä tavalla en ainakaan kehity yhtään. Auttaiskohan toi lisäpaino? Kiitos paljon jos ehdit antaa jotain vastata tähän!

    • eveliina25
      Posted at 08:32h, 02 April

      Mä treenaan silleen et teen esim 20, niin monessa osassa ku tarvii. Treenaan ite kotona niin melkeen joka päivä mut taukoja tietenki tulee. Eli koitat tehä esim 4×5 tai niin monta kolmosta et tulee 20 niin kyllä sillä alkaa jo kymppiä lähenteleen! Sit vaikka pienen tauon jälkeen yrität kiskasta uuden enkan niin varmasti tulee!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:47h, 02 April

      Sarjat vaihtelee. Välillä 4 x 6, välillä 5 x 5 välillä 4 x7. Erilaisilla sarjoja just vaan kehiin! Ja välissä aina taukoa. Niinku sanoin, enkat syntyy yleensä levon jälkeen. Sopiva alkulämppä käsille ja sitten leukoihin!

      • Tuuli
        Posted at 05:25h, 08 April

        Kiitos paljon molemmille vinkeistä! Nyt vaan treenaamaan 🙂

  • Veera
    Posted at 08:19h, 02 April

    Alotin tekemään leukoja kuminauhan kanssa, ja tein muistaakseni samalla kuminauhalla 3 kertaa viikossa noin 8 viikon ajan. Edistymisen huomaa kyllä aika äkkiä; ensimmäisellä viikolla sain muistaakseni pari kipaletta ja viimeisellä seitsemän! Paljaita en uskaltautunut testailemaan 😀 Ehkä vielä joskus…

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:48h, 02 April

      Mahtava juttu! 🙂 Rohkeesti vaan kevyempään kuminauhaan ja niitä paljaita kokeilemaan. Ellei kokeile, ei myöskään kehity! 🙂

  • Katsku
    Posted at 08:20h, 02 April

    Plaah, ittelläni on pitkään ollut tavoitteena saada leukoja mut kummasti niiden treenaaminen on aina jäänyt.. Turhaudun niin nopeesti kun ei tuu kehitystä (tiedän, pitäis olla vähän kärsivällisempi:D) ja lopetan sit liian ajoissa. Vaihdoin nyt hiljattain salia ja siellä ei oo kuminauhoja joita ennen tykkäsin käyttää, mut oon nyt ottanu tavoitteeksi treenata selkäpäivinä assisted pull-up laitteella, koska siitä on varmasti apua kans!:-) Sä oot tosiaan rautaa, two thumbs up!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:51h, 02 April

      Voi tiedän, jos mitään ei tapahdu, turhautuu helposti. Mutta kuule, älä luovuta! Käy ostamassa joku sopiva kumppari ja kanna salilla messissä! Tai vielä parempi, vinkkaa salin henkilökunnalle (mä oon tehny näin ja toive toteutu), muutama kumppari ei oo mikään suuri investointi kuntosalille! 🙂
      Kaikki treeni on anyway plussaa. Tsemppiä kovasti! 🙂
      Ja heh kiitos!! 🙂

  • eltsu
    Posted at 08:48h, 02 April

    Sä oot kyl Sara todella upeessa kunnossa ja niin älyttömän motivoiva! 🙂

  • Reetta V.
    Posted at 09:33h, 02 April

    Tää tuli kyllä oikeaan aikaan! Laitettiin kaverin kanssa veto pystyyn, että kumpi saa aiemmin vedettyä (eds yhden) leuan. 😀 Nyt siisvaan treenaamaan!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:52h, 02 April

      Oi vitsi, jes! Mahtava veto! 🙂 Tsemppiäää

  • Sartsa
    Posted at 09:35h, 02 April

    Hei kiitos tuhannesti näistä vinkeistä! Piti käydä heti testaan ja sain tehtyä varmaan elämäni ekan leuanvedon. 😀 olen juurikin aikaisemmin koittanut tehdä niitä ties millä rimpuilu konsteilla mut en oo saanu tehtyä sitä ensimmäistäkään. 😀 Saan sun blogista muutenkin paljon motivaatiota liikkumiseen. :)Tack!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:53h, 02 April

      Wow, oikeestikko! Mahtavaa 🙂
      Kiitos kovasti, aivan ihana kuulla!

  • Seda #12
    Posted at 12:34h, 02 April

    Me aloitettiin joukkueen kanssa leuanvetohaaste, jonka seurauksena yhdeltä murtui värttinäluu ja toisella selkä veti niin kovaan jumiin, että urheilla ei saanut reiluun kuukauteen =/
    Vinkkaan tämän linkin pelikavereille, jospa loukkaantumiskäyrä laskisi ja kehityskäyrä nousisi.
    http://www.vedenneidot.blogspot.fi

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 20:54h, 02 April

      Oh noes! Toivottavasti molemmat paranee pian! :/