Miten suojaudun auringolta?

*Kaupallinen yhteistyö: ACO

 

Minua suoraan sanottuna hirvittää ja hävettää miten auringonottoon on joskus tullut suhtauduttua. Kesän yksi tärkeimmistä tavoitteista oli hankkia mahdollisimman tummat rusketusrajat ja lomareissulta oli suorastaan noloa palata ilman kunnon syvää päivetystä. Korkeita suojakertoimia ei käytetty, niiden kun oletettiin hidastavan rusketusta. Palamista ei juuri pelätty. Todettiin vaan, että puna vaihtuu sitten jossain vaiheessa rusketukseksi.

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä, että jatkuvan rusketuksen ylläpitäminen ja ihon palaminen eivät pelkästään lisää ihosyöpäriskiä vaan myös vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Riskit ovat tavallaan olleet tiedossani, mutten ole ottanut niitä aina niin tosissani. Todellinen herääminen tapahtui vasta pari vuotta sitten. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaisuuteen voi aina vaikuttaa.

Rakastan päivettynyttä ihoa edelleenkin. Mielestäni sopivasti päivettynyt iho näyttää hurjan kauniilta. Pidän pisamista, kasvojen hehkusta ja siitä miltä vaatteet näyttävät ruskettuneella iholla. Päivetys ei kuitenkaan mene terveyteni edelle. Käytän aurinkosuojaa kevät-/kesäkaudella päivittäin. Rusketun myös nykyään mielummin turvallisesti purkista sen sijaan, että grillaisin itseäni tuntitolkulla auringossa maaten.

 

 

KASVOT: ACO Sun Face Fluid Mattifying SPF 50+

Aurinkotuote kasvoille erittäin korkealla suojalla! Syväkosteuttaa, mutta imeytyy nopeasti jättäen iholle mattapinnan – toimii mainiosti meikin alla! Antaa välitöntä suojaa UVA- ja UVB-säteitä vastaan. Sopii normaalille ja sekaiholle sekä herkälle iholle. Dermatologisesti testattu ja hajusteeton.

 

HUULET: ACO Sun Soft Lips SPF 25

Keskitason suojakertoimen ja Q10- sekä E-vitamiinia sisältävä huulivoide hoitaa ja korjaa huulten herkkää ihoa antaen 24 tunnin kosteutuksen. Ihon luontaiset Q10- ja E-vitamiinitasot vähenevät iän ja UV-säteille altistumisen myötä. Hajusteeton huulivoide antaa kevyen pinkin hohteen!

 

 

 

VINKIT AURINGOLTA SUOJAUTUMISEEN

 

Aurinkosuoja päivävoiteessa – Helpoin tapa suojata kasvot auringolta on vaihtaa päivävoide aurinkovoiteeksi (huhtikuu-syyskuu). Valitse kasvoillesi omalle ihotyypille sopiva vaihtoehto esim. ACO Sun Face Fluid Mattifying-voide normaalille/sekaiholle ja ACO Sun Face Cream anti-age SPF 30 kuivalle/normaalille iholle. Muutenkin kosmetiikkaa kannattaa valikoida kevät-/kesäkaudella SPF-lukemia silmällä pitäen!

Suojaa huulet – Huulten suojaamisella on tapana unohtua helposti. Nappaa huulikiilloksi kevät-/kesäkaudella esim ACO Sun Soft Lips SPF 25, joka suojaa ja korjaa huulten ihoa sekä antaa huulille kevyen pinkin kiillon!

Kosteusvoide aurinkovoiteeksi – Tee aurinkosuojan levityksestä joka-aamuinen rutiini ja käytä aurinkovoidetta tavallisen kosteusvoiteen sijaan!

Rusketus purkista – Kauniin päivetyksen saa aikaan myös keinotekoisesti. Tällä hetkellä käytössäni on ihoa kosteuttava ja ruskettava ACO Self-tanning Lotion!

Käytä aurinkolaseja – Aurinko on haitaksi myös silmille. Valitse tarpeeksi suojaavat ja laadukkaat aurinkolasit – kanna niitä aina mukana!

Suojaa pää – Säästy auringonpistoksilta ja päänahan palamiselta käyttämällä hattua, lippistä tai huivia!

 

kuvat: Kaisa Turunen

 

 

ALENNUS AURINKOTUOTTEISIIN

Psst. Blogini lukijoille toukokuun ajan (1.5.-31.5.) 20% alennuksen kaikista ACO:n aurinkotuotteista Yliopiston Apteekin sivuilta!

 

 

 

xx Sara

8 Comments
  • Mari
    Posted at 10:16h, 08 May Reply

    YA:ssa on muuten kaikki aurinkotuotteet muutenkin -20% toukokuun loppuun 😀 Ale lukijoille tulee tuskin siihen päälle vielä?

    Muuten tärkeä postaus auringolta suojautumisesta! Ootko muuten käyttänyt joskus semmosia aurinkokapseleita?

    • Sara
      Posted at 14:39h, 08 May Reply

      Sama ale kyseessä! 🙂 Mä en oo koskaan kapseleita käyttänyt, mutta kieltämättä ovat kiinnostaneet! Löytyykö sulta käyttökokemuksia? 🙂

  • Torey
    Posted at 09:19h, 10 May Reply

    Mä tykkään ACOn tuotteista yleisesti, mutta myös aurinkosuojat ACOlta käytössä. Löytyy myös huulivoidekin.

    Mä en ole kunnon itseruskettaviin uskaltanut koskea, mutta Acon Sun Kissed-tuotteet jo kolmatta vuotta käytössä. Niillä saa pientä sävyä iholle ja sitten kesällä kun iho on päivettynyt auringossa, niin ne syventää väriä kivasti. Mun mielestä pieni päivetys iholla on kaunis. Ihminen näyttää hehkuvalta!

    Kirjoitin itsekin aiheesta jokin aika sitten:
    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/04/26/paivetys-on-kaunista-auringossa-karventyminen-ei/

    • Sara
      Posted at 09:31h, 10 May Reply

      Ihan samoilla linjoilla postauksesi kanssa! 🙂 Sun Kissed -tuotteet on hyviä myös!
      Kevyt päivetys tekee ihmeitä, se tuo kasvoille ja iholle tervettä hehkua!

  • Ss
    Posted at 18:18h, 10 May Reply

    Ois häät tulossa elokuussa, eli aikaa on päivettyä mutta jos on huono kesä niin haluaisin kuitenkin erottua siitä valkosesta mekosta 😀 itseruskettavat ei oo yhtään tuttuja, tahraako tuo acon vaatteita? Ja kuinka se toimii kuivalla iholla, levittyykö ja tarttuuko kuitenkin tasasesti? Täytyy ehkä pitää joku kosteusvoidekylpy varmuuden vuoksi ennen 😀

    • Sara
      Posted at 08:39h, 13 May Reply

      Mä oon käyttäny tätä nyt säännöllisesti niin, että oon levittäny kerran kahdessa viikossa! Kesällä todennäköisesti useammin 🙂 Paras kikka on levittää illalla ja pukea yöksi pitkähihanen t-paita ja kevyet pitkät housut, ettei lakanat tahraannu. Aamulla suihku (ilman saippuaa), jolloin ylimääräinen väri lähtee pois, eikä samalla tavalla tartu vaatteisiin!

  • riiks
    Posted at 11:02h, 12 May Reply

    Mä oon tosi sekavilla fiiliksillä näistä suojakertoimiin liittyvistä ohjeista ja oon todella pelokas nykyään palamiseen liittyen.

    YAn asiakaslehdessä oli muistaakseni juttua, ettei sävyttävien päivävoiteiden suojakertoimet riitä (koska sitä levitetään niin ohuesti) vaan pitää laittaa myös alle aurinkorasvaa. Ihan mahdotonta mun mielestä, meikkihän valuu naamalta pois jos käyttää aurinkorasvaa siel alla ja on aika tunkkainen 😀
    Toisekseen eri valmistajien mukaan mun iho on eri sävyinen, jolloin suosituskertoimet on vaihdellu 30-50+ välillä, mitä isompaa suositellaan sen tujumpaa kamaa se on.
    Lisäksi aurinkosuojaa pitäisi levittää useamman kerran päivässä saavuttaakseen jatkuvan vaikutuksen suojakertoimella. Mitenkäs teet tämän kasvoille kun on jo meikit naamassa?

    • Sara
      Posted at 08:44h, 13 May Reply

      Tää Face Fluid Mattifying on suunniteltu toimimaan päivävoiteena meikin alla, suojakerroin 50+! Levittää vaan just mahdollisimman tarkkaan, vaikka parikin kerrosta jos antaa vaan kunnolla kuivua. Aurinkoisella kelillä aurinkolasit vielä naamalle! Näillä keinoilla ajattelin vetää tän kesän!

      En kyllä useampaa kertaa ihan tavallisena arkipäivänä meinaa naamaan rasvoja levitellä 😀 Biitsipäivät on sitten asia erikseen!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval