Täydellinen leffaviikonloppu: 4 + 4 laatuelokuvaa 25 January, Jan 2019 - 15:08
*Kaupallinen yhteistyö: Viaplay
Kalenterissa ei viikonlopun kohdalla ollut yhtä ainutta merkintää. Ei kummallakaan meistä. Nyt me se pidetään! Hyvän omantunnon löhöviikonloppu nimittäin. Ei sovita mitään menoja, vaan varataan jääkaappi täyteen hyvää syötävää ja rakennetaan leffamaja olkkariin. Ja jätetään puhelimet majan ulkopuolelle.
Siis aivan maailman paras juttu ikinä!
#VIAPLAYVIIKONLOPPU toteutettiin kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa. Päätettiin ettei tuhlata viikonloppuna aikaa turhaan jahkailemiseen, vaan valitaan katsottavat elokuvat ja sarjat jo etukäteen (paras päätös ikinä). Molemmat saivat valita ennakkoon neljä kiinnostavinta Viaplayn uutuuksista ja klassikoista!
SARAN VALINNAT
Wonder
Katsoin elokuvan keväällä Tokion lennolla ja itkin siis niin paljon, että vieressä istuva bisnesmies kysyi oliko kaikki ok 😀 Minulla ei silloin ollut kovia odotuksia tämän suhteen, mutta elokuva osottautui aivan valloittavan ihanaksi. Poikaystäväni ei ollut elokuvaa vielä nähnyt ja viime katselukerralla vetiset silmäni olivat sumentaneet hieman omiakin muistikuviani. Kyseessä on tosiaan sydäntä lämmittävä elokuva poikkean ulkonäön omaavasta Auggiesta ja hänen sopeutumisestaan viidennelle luokalle.
(kouluarvosana: 9)
Hidden Figures – Varjoon jääneet
Tositapahtumiin pohjautuva elokuva kolmesta afroamerikkalaisesta naisesta, jotka työskentelivät NASA:n matemaatikkoina 1960-luvulla herätti mielenkiintoni jo pari vuotta sitten. Miten fiiliksissä olin kun bongasin tämän Viaplaysta! Kriitikoiden ylistämä Hidden Figures pääsikin viikonlopun leffalistalleni ihan ensimmäisten joukossa.
(kouluarvosana: 8)
Stronger
Koska jostain syystä terroristileffat (ja tositarinat!) kiinnostaa aina! Kyseessä on Jake Gyllenhaalin tähdittämä tositarina 27-vuotiaasta Jeff Baumanista, joka menettää molemmat jalkansa Bostonin maratonin pommi-iskussa 2013. Maaliviivalla seisoneesta Jeffistä tulee pommi-iskun tärkeä silminnäkijä. Elokuva kertoo sisäisestä palosta ja epätoivon voittamisesta.
(kouluarvosana: 7,5)
Call Me By Your Name
Missä tahansa kohtauksessa painaisitkaan tämän elokuvan pauselle, olisi näky ruudulla kuin upeassa valokuvassa. Niin kaunis on Pohjois-Italian kesään sijoittuva miljöö. Ja ihan erityisesti tuo 1600-luvulla rakennettu villa, jossa elokuvan amerikkalais-italialainen perhe kesäänsä viettää – ah! Leffa kertoo 17-vuotiaasta klassista musiikkia rakastavasta Eliosta ja hänen tunteistaan isänsä uutta tutkimusassistenttia Oliveria kohtaan. Ps. Tämän elokuvan soundtrackia ei kannata missata!
(kouluarvosana: 9)
POIKAYSTÄVÄN VALINNAT
Lords of Dogtown
Good stuff! Lords of Dogtown on aina yhtä hyvä, tuo omat teiniajat mieleen ja tekee mieli kaivaa vanha skede kaapista. Yli kymmenen vuotta sitten ilmestynyt elokuva on tarina skeittikulttuurin alkuajoista ja Z-boys jengin synnystä. Sara ei ollut tätä elokuvaa edes nähnyt!
(kouluarvosana: 8,5)
Darkest Hour
Historia kiinnostaa aina ja elokuvien avulla on sairaan kiva sukeltaa historiaan aina uusista näkökulmista. Darkest Hour kertoo Winston Churchillin pääministerikauden alkuajoista toisessa maailmansodassa. Oldman vetää kyllä huikean roolin yhtenä arvostetuimmista brittiläisestä ikinä.
(kouluarvosana: 8)
Blade Runner 2048
Pakkohan tämä oli valita. Vuoden -82 Balde Runner on legenda, joka ei esittelyjä kaipaa. Katsotaan pärjääkö Ryan Harrissonin rinnalla (edit huom. pärjäsi aika hyvin!).
(kouluarvosana: 7,5)
Black Panther
Tämä oli yllätysvalintani. Minua ei normaalisti kiinnosta tämän tyyliset elokuvat ollenkaan, mutta Oscar ehdokkuuden ja parin muun suosituksen myötä tälle oli annettava mahdollisuus. Kyseessä on futuristinen supersankarielokuva, johon Kendrick Lamar on tehnyt hypeen nousseen soundtrackin!
(kouluarvosana: 7,5)
En voi uskoa, että me todella katsottiin nämä kaikki! Ja että elokuvat olivat oikeasti ihan laatukamaa: ei yhtäkään täysfloppia, joka olisi jätetty kesken. Jopa poikaystävän valinnat upposivat 😀
Viaplayn valikoimaan on alkuvuodesta tullut ja tulossa iso kasa kiinnostavia rikos- ja trillerisarjoja. Mm. tammikuussa palveluun ilmestyneet The Blacklist, Wisting, Cold Courage, Straight Forward ja helmikuussa ensi-iltansa saava Hidden! Blacklististä olen nähnyt ensimmäisen kauden, mutta muut ovat minulle tuntemattomampia. Katsotaan löytyykö näistä suosikkeja!
Viaplayn elokuvia ja sarjoja on mahdollista ladata myös offline-tilaan ja näin ollen katsoa vaikkapa ulkomailla tai matkustaessa. Meikäläisellä pyöri Greyn Anatomiat viime viikolla Alpeilta kotiin lennettäessä!
ARVONTA
Kolmella onnekkaalla on mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Sarjat & Leffat -katseluaikaa Viaplaylle! Kerro miten sinä viettäisit #VIAPLAYVIIKONLOPPUa ja kenen kanssa. Osallistumisaikaa on tasan viikko, eli 1.2 asti. Arvonnan säännöt löydät täältä.
xx Sara