Viikko ennen joulua perheemme Whatsapp-ryhmään kilahti valokuva. Kuvassa näkyi viiden päivän ohjelmisto joululomalle. Siihen oli mahdutettu mm. seuraavia juttuja: sulkapallo, avanto, pulkkamäki, eväsretki, aarrerata, hiihtoreissu, leffailta…. Yllätysohjelmanumeroitakin oli merkattu useampia.

Oma joululomani hurahti pienessä flunssassa, joten ihan kaikkeen ohjelmaan en päässyt ottamaan osaa, mutta se ei menoa juuri haitannut. Ehkäpä ihan hyvä jopa näin. Tuli otettua ainakin iisisti ja nukuttua ihan kunnolla.

Me tosiaan vietettiin joulu vanhempieni luona Kotkassa, jonne kokoonnuttiin koko perheen voimin. Viisi kokonaista päivää lomailua ja lasten kanssa touhuamista. Miten hauskaa meillä oli!

Ps. Tultiin hetki sitten takaisin Helsinkiin. Sormet ovat suolaisesta ruoasta turvonneet eikä napa vedä enää yhtäkään suklaakonvehtia. Taidan keskittyä veden kittaamiseen loppuillan 😀

 

Huomaa taustalla perheen kuopus syömässä todennäköisesti jotain kiellettyä 😀

Pikkuneiti pääsi pulkkamäkeen Petteri Punakuonon reellä! Sarvet ja kaikki! //

Sunnuntaina vietettiin naisteniltaa. Mentiin leffaan katsomaan A Star Is Born. Kotkan Trio VIP-sali on muuten maailman paras leffateatteri! Istuimet saa makuuasentoon ja leffaelämys kustantaa 6 euroa?!

Isä otti musta kuvan aamiaispöydässä <3

Ihana talvikoti! // Joulupukkikin kävi ties kuinka monen vuoden jälkeen. Hiukkasen oli innokasta odottajaa!

Yksi joulun ohjelmanumeroista oli merkata nuppineuloilla maita, joissa kukin on vieraillut. Samalla päästiin jakamaan rakkaimpia reissumuistoja!

Jouluaaton aamiainen syötiin tänä vuonna meren rannalla. Koreissa oli eväsleipiä ja kaakaota. Paistettiin vaahtokarkkejakin! Mikä ihana retki!

Tää tyyppi ihan kohta vuoden <3

Herättiin yhtenä aamuna auringonpaisteeseen (aivan oikein, herättiin monena aamuna vasta kun aurinko oli jo ylhäällä!!) <3

Klassikko kuusen koristelu -kuva! 😀 Tällainen otetaan aina joka joulu!

Kotikatu lumen peitossa!

Jokainen sai perinteisesti yhden joululahjan, joka ostettiin yhteistuumin koko perheen voimin! //

Meidän joulupöytään rakennettiin tänä vuonna “Mexican corner”. Wuuhuu! Aika monta vuotta ollaan muutosta kaivattu, etenkin meitsi ja sisko (=kasvisruokailijat).

Glögiä upposi varmaan 10 litraa

Pitää tehdä aamuinen nuotioretki uudestaan vaikka ensi kuussa. Oli hurjan tunnelmallista!

 

 

xx Sara