Millaisia asioita haluat vuoden 2020 sisältävän? Mitä haluat saavuttaa? Mihin haluat keskittyä? Millaisia uusia tapoja haluat arkeesi? Millainen ihminen haluat olla?

En ole aina ollut tavoitteiden asettaja, mutta olen huomannut suuntaviivojen määrittämisellä olevan hyviä seurauksia. Jos uudelle vuodelle ei aseta minkäänlaisia tavotteita sitä saattaa jossain vaiheessa huomata istuvansa kyydissä, ilman että on hajuakaan mihin tässä ollaan menossa tai missä ollaan edes käyty. Go with the flow -asenne kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta, mutta pitkällä aikavälillä lopputulos voi olla jotain muuta kuin mitä odotit.

Tavoitteet innostavat ja motivoivat. Hyvien tavoitteiden tehtävänä on edistää omia unelmiasi, tukea arvojasi ja vahvistaa hyvinvointiasi. Muistuttaa elämäsi suunnasta ja lisätä hallinnan tunnetta.

Lukkiuduttiin loppiaiseksi siskon uuteen ihanaan kotiin ja määritettiin tälle vuodelle omat henkilökohtaiset hyvän olon tavoitteet. Oma listani sisältää hyvinvointia tukevia tavoitteita ja uusia arkirutiineja, joista olen jokaisesta ihan tosi innoissani 🙂

 

 

Omat epävarmuudet esiin

Älä ole se tyyppi, joka kasvattaa paineita muille vaan se joka pyrkii innostamaan. Tuo esiin myös niitä omia “virheitäsi” ja epävarmuuksiasi – myös somessa. Enemmän hyväksymistä ja kiitollisuutta, vähemmän ruoskimista ja itsensä vertaamista muihin.

 

Arvomaailma

Palaa arvojesi äärelle säännöllisesti. Muistuta itseäsi siitä mikä merkitsee. Peilaa arvojasi omiin valintoihisi ja omaan tekemiseen säännöllisesti, niin työssä kuin vapaa-ajalla. Kyseenalaista, opi ja luovu tarvittaessa.

 

Tuumasta toimeen

Liian usein mietit, miten kiva olisi järkätä kotikirppis, tehdä yllätysvisiitti mummille tai ostaa kanelipulla yllätyksenä ystävälle. 2020 on toiminnan vuosi. Älä pelkästään mieti, vaan ryhdy toimeen – isoihin ja pieniin!

 

Puhelin lentokonetilaan

Puhelin menee lentokonetilaan 21:00-22:00 välillä joka arki-ilta. Ja aamulla kun heräät, toivota hyvää huomenta ja halaa ennen kuin kaivat puhelimen käteesi. Muutenkin olisi syytä vähentää turhaa luurilla roikkumista!

 

 

Kasvata yrttejä 

Aloita kasvattamaan yrttejä! Ja pidä niistä, sekä viherkasveistasi hyvää huolta!

 

Säännöllinen kylmävesiuinti

Avantoon ja saunaan jos ei nyt ihan joka viikko niin joka toinen viikko! Vaihtele paikkoja ja nauti!

 

Jooga 1 x viikossa 

Ilmottauduin viikottaiseen joogaan heti vuoden ekoina päivinä – finally! Tästä oon ihan tosi fiiliksissä!

 

 

Kehu päivässä

Ainakin yksi kehu päivässä -haaste aloitettu! Oli se sitten omistettu perheenjäsenelle, ystävälle tai tuntemattomalle bussipysäkille, kehuminen tekee aina hyvää!

 

Iloitse omista ja muiden onnistumisista

Tuuleta rohkeasti itsesi ja muiden kunniaksi. Se on ansaittua. Siitä tulee hyvä mieli kaikille!

 

Pureskele kunnolla

Hotkiminen on yksi syy kipeään vatsaasi. Keskity ruoan pureskeluun ja rauhoita tahtia!

 

 

Ruoanlaitto sunnuntai

Päätettiin, että joka sunnuntai-ilta kokataan poikaystävän kanssa yhdessä jotain uutta kasvisruokaa. Vastuu uuden reseptin etsimisestä vaihtuu vuoroviikoin. Tästä tulee kiva perinne! 🙂

 

Ryhti

Ryhdikkäämpi vuosi! Keskity työ- ja kävelyasentoon. Tee säännöllisesti sinulle annettuja liikkeitä ja kehon avauksia.

 

10 kirjaa vuodessa

Tavoite asetettu! Valitse kiinnostavia kirjoja, älä lue väkisin sellaista mikä ei nappaa.

 

Luonto ja vaeltaminen

Vuosi 2020 tulee olemaan ennen kaikkea tätä. Kaksi vaellusreissua jo buukattu <3

 

 

Meikkisiveltimet

Olen laiska meikkisiveltimien käyttäjä, mutta jälki on näillä aina parempaa ja olen jotnekin tosi paljon enemmän fiiliksissä koko lookista. 2020 on meikkisiveltimien vuosi!

 

Vaatteiden höyryttäminen

Vaatteet näyttää ja tuntuu niin paljon paremmilta (ja laadukkaammilta!) kun niitä on huollettu! Höyryttäminen tekee ihmeitä niin t-paidoille kuin rennoille kauluspaidoille. Ota höyrytin säännölliseen käyttöön!

 

 

 

xx Sara