Torstain kahvakuulatreenin vuoro! Yeah! Me makoillaan parhaillaan sängyssä Pariisissa ja kerätään voimia tätä treeniä varten. Joo joo, ihan kohta mennään! 😀 

 

Lämmittely

– 3 kierrosta

 

Haarahypyt x 10?

Polvennostojuoksu paikalllaan x 10?

Kantapäät pakaroihin juoksu paikallaan x 10

Punnerrus x 5?

Istumaannousu x 10

Askelkyykky x 10

 

DSC_1968-checker.jpg

kahvakuulaheilautus & pystysoutu (ei treeniohjelmassa)

 

Mikäli kuulia löytyy erikokoisia, haasta suuremmissa lihasryhmissä isommalla kahvakuulalla! Esim kyykkyyn, kulmasoutuun, heilautukseen ja puolikuuhun voi varata raskaamman kuulan. Muista kuitenkin, että treenissä tempo on koko ajan vauhdikas. Mikäli vauhti hidastuu, vaihda kevyempään kuulaan!

Suorita liikkeet peräkkäin ilman taukoa.? Toista kierroksia 3-5 kertaa oman kuntosi mukaan ja pidä kierrosten välissä 2 minuutin tauko.

 

Kahvakuulatreeni

– 3-5 kierrosta

 

Kahden käden kahvakuulaheilautus x 10?

Kyykky kahvakuulla x 10??

Kahvakuula hauiskääntö + pystypunnerrus + ojentaja x 10

Kulmasoutu kahvakuulalla x 10?

Puolikuu x 10

 

Jäähdyttele treenin jälkeen 5 min: kevyttä liikkumista, hengittelyä ja venyttelyä!

 

*Treenin ovat suunnitelleet TFW Helsingin valmentajat

xx Sara

Tästä treenistä on muodostunut treeniviikon ylivoimainen suosikkini. Siis maailman huikein tabata!! Joko olette testanneet? 🙂

Treeni alkaa perinteisesti lämmittelystä. Vedä läpi kolme kierrosta!

 

Lämmittely

– 3 kierrosta

 

Haarahypyt x 10?

Polvennostojuoksu paikalllaan x 10?

Kantapäät pakaroihin juoksu paikallaan x 10

Punnerrus x 5?

Istumaannousu x 10

Askelkyykky x 10

 

DSC_1941.jpg

vuorikiipeilijä: ranne-olkapäälinja suorassa. Hypi niin, että tuot polven vuorotellen käsien väliin. Pidä selkä suorassa ja peppu alhaalla.

 

Jokaista liikettä tehdään aina 20 sekuntia ja kunkin liikkeen välissä on 10 sekuntia lepoa. Kun olet suorittanut erän 1. pidä 2min palautumistauko ja siirry sitten seuraavaan erään. Kun olet suorittanut kaikki kolme erää, ovat treenit Hallussa!

 

Hallussa Tabata

Työaika: 20sek

Lepo liikkeiden välissä: 10 sek

 

 

Erä 1

1. Kehonpainokyykky

2. Vuorikiipeilijä?

3. Kehonpainokyykky

4. Vuorikiipeilijä

5. Kehonpainokyykky

6. Vuorikiipeilijä ?

7. Kehonpainokyykky

8. Vuorikiipeilijä

2 min lepo 

 

 

Erä 2

1. Vatsarutistus

2. Yleisliike?

3. Vatsarutistus

4. Yleisliike

5. Vatsarutistus

6. Yleisliike?

7. Vatsarutistus

8. Yleisliike 

2 min lepo

 

DSC_1948.jpg

top here* (adlink) // pants Adidas

 

Erä 3 

1. Russian Twist (kuva täällä)

2. Haarahyppy

3. Russian Twist

4. Haarahyppy

5. Russian Twist

6. Haarahyppy

7. Russian Twist

8. Haarahyppy 

2 min lepo

 

Jäähdyttele treenin jälkeen 5min: kevyttä liikkumista, hengittelyä ja venyttelyä!

 

 

*Treenin ovat suunnitelleet TFW:n valmentajat

xx Sara

Treeniviikko 2 käyntiin! Maanantaina treenataan perinteisesti kehonpainolla. Tämä viikko on tosin meikäläisen kohdalla muutenkin omistettu kehonpainotreenaukselle. Sen verran tulee poikettua rutiineista, että nämä missä tahansa tehtävät treenit ovat juuuust parhaita!

DSC_1872.jpg

*sis mainoslinkin

Lämmittely

– 3 kierrosta

 

Haarahypyt x 10?

Polvennostojuoksu paikalllaan x 10?

Kantapäät pakaroihin juoksu paikallaan x 10

Punnerrus x 5?

Istumaannousu x 10

Askelkyykky x 10

 

DSC_1884-2.jpg

top here* // pants similar here*

 

Maanantain kehonpainotreeniin et tarvitse mitään välineitä! Suorita liikkeet A1- A5 peräkkäin ilman taukoa.? Tee jokaista liikettä kymmenen toistoa.? Toista harjoitus 3-5 kertaa oman kuntosi mukaan. Pidä kierrosten välissä 2 minuutin tauko.

 

Treeni 1

– 3-5 kierrosta

 

A1. Kyykky x 10??

A2. Punnerrus x 10

A3. Yleisliike (ilman punnerrusta) x 10?

A4. Juoksijan istumaannousu (per puoli, kuvat liikkeestä täälläx 10?

A5. Lantionnosto x 10

 

 

Jäähdyttele treenin jälkeen 5min: kevyttä liikkumista, hengittelyä ja venyttelyä!

 

*Treenin ovat suunnitelleen TFW Helsingin valmentajat

xx Sara