Ulkonäköpaineiden yläpuolella (tai sitten ei)

 

Tämän viikon podcast-jaksossa käsitellään kovasti toivottua aihetta: ulkonäköpaineita sosiaalisessa mediassa.

Muutamia vuosia sitten kyllästyin Instagram-tileihin, joiden sisältö koostui pelkästään mutruisista naamakuvista ja poseeraavista bikinivartalokuvista. Miksi seuraan näitä? Mitä tämä sisältö oikeastaan antaa minulle?

Jokainen tuottaa juuri sellaista sisältöä kuin itse haluaa eikä edellä mainituissa kuvissa mitään pahaa ole, ne vaan eivät sovi minulle. Varmaankin vastareaktiona tälle kaikelle kiinnostuin kasvottomuudesta. Kuvausmiljöö, tarinat, seikkailu ja tunteen ilmaiseminen alkoivat kiinnostaa. Kaipasin maanläheisiä kuvia ja sisältöä, johon olisi helpompi samaistua.

On täysin järjetöntä väittää ettei ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. Totta kai sillä on. Oman persoonan ja arvomaailman ilmentäminen on meille ihmisille luonnollista. Mitä puemme päällemme, ja mitä emme pue, miten meikkaamme ja miten emme meikkaa? Nämä ovat kaikki valintojamme ja se on aina kiinnostavaa. Oma ulkonäkö on itseilmauksen keino – jokaisella on vapaus valita mitä haluaa itsestään ulospäin viestiä. Tiettyyn pisteeseen asti.

 

 

Aikuisuus on tuonut mukanaan armollisuutta. Oma ulkonäkö ei ole tärkeysjärjestyksessä enää niin korkealla kuin mitä 18-vuotiaana. Podcastissakin siitä turhautuneena mainitsin: “Mitä väliä? On olemassa tärkeämpiäkin asioita kuin oma ulkonäkö?”

Mutta kysymys kuuluukin, onko minunlaisen tavallisen tyypin oikeutettua sanoa, että älkää keskittykö liikaa siihen ulkonäköön? Minä kun edustan sitä homogeenistä median suosimaa sporttista kolmekymppistä, jolla on vaalea iho ja S-koon vaatteet. Vaikka olen kokenut ulkonäköpaineita ja koen niitä edelleen, ei minun ole kuitenkaan tarvinnut ulkonäöstäni ihan tosissani stressata. Tarkoitan, ettei naamallani ole hallitsevaa syntymämerkkiä tai ihosairautta. Kaikki raajani ovat tallella, pystyn liikkumaan normaalisti ja tyylini on kohtalaisen basic. Olen oikeastaan aina ollut tällainen tavallisen näköinen tyyppi. 

Haluaisin kovasti sanoa, että olen ulkonäköpaineiden yläpuolella, mutta en minä ole. Asiasta puhuin hetki sitten myös IS:n ulkonäköpaineita käsittelevässä haastattelussa. Uskallan väittää, että ulkonäköpaineita on kokenut meistä ihan jokainen. Pitkät, lyhyet, alipainoiset ja ylipainoiset. Naiset, miehet ja muunsukupuoliset. Ne, joilla on pienet rinnat ja ne joilla on suuret. Ne, jotka kärsivät iho-ongelmista ja ne, joiden iholla ei ole koskaan ollut näppylöitä. Ulkonäköpaineet ovat suhteellisia. Kun jotain on saavutettu, suunnataan katse kohti seuraavaa epäkohtaa. Pahimmillaan kierre voi olla loputon.

Koen, että identiteettini pohjautuu osaksi tiettyyn ulkonäköön. Jos ulkonäkö muuttuu, voi oma identiteetti horjua ja sitä pitää määrittää uudestaan. Homma toimii myös toisinpäin: jos oma identiteetti muuttuu, se todennäköisesti vaikuttaa myös ulkonäköön.

 

kuvat: Elisa Lepistö

 

Sita Salminen sai silmäni avautumaan instagram-päivityksellään liittyen kehopositiivisuuden ja oman kehon hyväksymisen eroon: “Oon vasta tänä vuonna tajunnut käyttäväni kehopositiivisuus termiä välillä väärin. Uskoisin, että aika moni muukin on sekoittanut sen oman vartalon hyväksymiseen – äärimmäisen tärkeä asia sekin, mutta kyseessä on silti hiukan eri liike. Kehopositiivisuus ajaa erityisesti marginalisoitujen kehojen (lihavat, trans, ei-valkoiset, vammaiset jne.) oikeutta näkyä ja olla.”

Musta oli myös hurjan kiinnostavaa kun Sita mainitsi seuraavansa Instagramissa ihmisiä, joiden kanssa ei ole kaikesta samaa mieltä. Tällaiset tilit haastavat pohtimaan ja tuovat erilaisia näkökulmia. Instagram-kupla voi ruokkia täydellisyyspaineita tai vaihtoehtoisesti tuoda inspiraatiota ja herättää ajatuksia – sinä päätät.

 

 

UUSI PODCAST-JAKSO TÄÄLLÄ:

Yksillä: Ulkonäköjakso – some ulkonäköpaineiden asettajana.

 

 

 

xx Sara

10 Comments
  • Torey
    Posted at 20:57h, 20 November Reply

    Hoikka, vaalea nainen. Minä. Tissitön, lauta, anorektikko. Joidenkin sanojen mukaan nuorena.
    Kuten sanoit, lähes aina löytyy kyllä jotain johon joku voi tarrata negatiivisessa mielessä.
    Itse tosin jossain kohtaa naurahdin omien pienten rintojeni saamia kommentteja. Ne kun olivat monesti naisilta. Toisilta nuorilta naisilta. Kysymyksiä “miksi käytän rintsikoita” jne. Yksikään tapailemani poika ei koskaan ole muistaakseni negatiivisesti kommentoinut rintojani. Ja tätä nykyä olen niihin jo suht tyytyväinen. Pysyvätpähän siinä missä pitää. Enkä kiroa samojen asioiden parissa, kuin reilusti varusteltu ystäväni, joka on sanonut, että kun rasvan siirto toiselta toiselle onnistuu, hän on heti valmis antamaan omistaan osan minulle. 😅

    Eiköhän jokainen ole just hyvä sellaisena, kuin on. Kropassa jossa itsellä on hyvä olla.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/11/20/somekaverit/

    • Sara
      Posted at 21:07h, 20 November Reply

      Kiitos kun jaoit tarinasi <3 Se kuulosti hurjan tutulta, pystyn siihen samaistumaan tosi hyvin. Vihakommentit kun saataisiin kitkettyä tästä maailmasta pois niin ai että.

      Arvostetaan meidän kehoja, omia ja muiden. Miten paljon ne meille antavat ihan joka päivä, ne ansaitsevat kaikkea muuta kuin solvaamista ja haukkuja <3

  • Johanna
    Posted at 21:09h, 20 November Reply

    Tärkeä ja hyvä aihe!! Tosi mielenkiintoisia pohdintoja ja hyviä havaintoja. Etenkin siksi, että lopetin joskus Instagram-tilisi seuraamisen juuri sen vuoksi, että kuvat olivat täydellisyyttä ja sixpackia, värit melkeen epäluonnollisen näköiseksi muokattu. (En halua tällä loukata, olen aina tykännyt blogistasi ja sen sisällöstä!)

    • Sara
      Posted at 11:08h, 21 November Reply

      Kiitos Johanna! 🙂

  • Akateemikko
    Posted at 21:34h, 20 November Reply

    ”Minä kun edustan sitä heterogeenistä median suosimaa sporttista kolmekymppistä, jolla on vaalea iho ja S-koon vaatteet.”
    Mietinpä, että mahdatko ihan tietää, mitä sana ’heterogeeninen’ tarkoittaa? 😀 Ei liity seksuaaliseen suuntautumiseen mitenkään, eikä ”tavallisuutenkaan”, tai mitä nyt ehkä yritätkään tarkoittaa tässä tekstissäsi? Ei mitään vakavaa, mutta sivistyssanojen väärä käyttö pistää vaan vähän aina silmään. Muuten mukava teksti lukea, kiitos 🙂

    • Sara
      Posted at 11:07h, 21 November Reply

      Ajatusvirhe, homogeenistä tietysti tarkoitin! 🙂 Kiitos tarkkaavaisuudesta!

  • A
    Posted at 22:48h, 20 November Reply

    Hyvä teksti, Sara! Luin myös Ilta-Sanomien jutun, ja mielestäni sulla oli tosi monia hyviä pointteja siellä. Tuli inspiroitunut olo. Kiitos! <3

    • Sara
      Posted at 11:07h, 21 November Reply

      Voi kiitos, ihana kuulla <3

  • Tutina
    Posted at 10:30h, 22 November Reply

    Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen aihe. Mukava postaus joka herätti paljon ajatuksia. Olen itse iloisesti huomannut että monet bloggaajat (sinä mukaanlukien) ovat siirtyneet ns. syvemmän sisällön tuottamiseen. Mielestäni postaustesi taso on kasvanut huimasti viimeisen vuoden aikana, ja nautin suunnattomasti pohdiskeluistasi liittyen niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin. Tähän postaukseen liittyen mielessäni heräsi kysymys. Haluaisinkin kysyä nyt sinulta että miksi postaat usein instagramissa kuvia ilman paitaa/yläosaa jossa vatsalihaksesi näkyvät? En halua haastaa riitaa tai arvostella, vaan vilpittömästi tiedustella mikä on motiivi näihin kuviin. Näitä kuvia tulee aina silloin tällöin ja oma reaktioni niihin vaihtelee jostakin sen tapaisesta kuin “tuohon minäkin tavoittelen kesään mennessä pääseväni!” ja välillä taas “miksi en itse omaa vastaavanlaista kaunista timmiä vatsaa, omani kun on tälläine tutiseva pehmeä taikina”. Ymmärrän taiteellisuuden kuvissa, sillä ne ovat usein visuaalisesti kauniita, mutta postauksen aiheeseen liittyen haluaisin kuulla lisää mitkä ovat ajatuksesi nimenomaan tämän tyylisiin kuviisi? 🙂

    • Sara
      Posted at 15:21h, 24 November Reply

      Moikka! Iso kiitos, niin mukava kuulla tällaista palautetta! Arvostan tosi paljon <3

      Ja tosi kiinnostava kysymys!

      Paljastavammat & ilman paitaa -kuvat liittyvät mun kanavissa aika luonnollisiin tilanteisiin: käytänössä joko alusvaatekuviin (sloggi on yksi pitkäaikaisista asiakkaistani) tai treenikuviin. Tai vaihtoehtoisesti uimapukulomakuviin. Rakastan ihoa, ja kuten sanoitkin se yleensä tekee kuvista kiinnostavampia ja toisinaan myös taiteellisempia - yksi syy on siis puhtaasti valokuvauksellinen kiinnostavuus. Erityisen heikkona olen avonaisiin selkiin! Alusvaatekuvien osalta varmaan ymmärrät syyn miksi keho on esillä, Treenikuvien osalta cropattu urheilutoppi vaan näyttää lähes aina kiinnostavammalta kuin täyspitkä toppi. Tätä on testattu lukuisia kertoja.

      Mä oon miettinyt tätä asiaa aika paljon, ja punninnut eri vaihtoehtoja. En halua luoda paineita, mutta toisaalta arvostan kehoani ihan valtavasti ja haluan seisoa sen takana. Kehoni on vahva, koska pidän siitä hyvää huolta ja pysyn aktiivisena - ja mä oon oikeastaan aika helkkarin ylpeä tästä. Lihakset ei ole elämäni tärkein asia, mutta lihaskunnon ylläpitäminen on asia, joita haluan vaalia ja edistää. Tiedän, että oon inspiroinut monia liikkumaan ja pitämään parempaa huolta kehostaan, ja haluan tehdä samaa työtä jatkossakin!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval