Vessanpönttöjä & Päikkärit mäkkärissä: 10 + 1 huomiota Tokiosta 08 June, Jun 2017 - 04:00
Vuosien varrella on tullut kierrettyä ja koluttua jos jonkinnäköistä maata, mutta koskaan en ole kokenut samanlaista kulttuurishokkia kuin mitä kymmenen vuotta sitten veljeni luona Tokiossa vieraillessani.
Tokio on samaan aikaan söpö, moderni ja hassu. Rakastan tätä paikkaa ehkä eniten maailmassa! Kahden viikon reissulla tunsin itseni japanilaiseksi turistiksi Helsingissä: olin koko ajan ottamassa kuvia mitä erikoisemmista (huom japanilaisen näkökulmasta, ihan tuiki tavallisista) asioista. Miten kaikki voikaan olla niin eri tavalla kuin meillä Euroopassa?!
Tuttavistani vain harva on matkustanut Tokioon. Taru on niistä yksi. Istuttiin eilen aamiaistilaisuudessa ja alettiin muistelemaan Tokion parhaimpia juttuja. Tässäpä muutama niistä!
10 + 1 Huomiota Tokiosta
Vessanpönttö on nähtävyys jo itsessään! Se on täynnä erivärisiä nappuloita ja vipuja. Nappuloista saa erilaisia äänitehosteita, joilla voi kätevästi piilottaa ne “häpeälliset” lorinat ja lumpsahdukset, jotka naapurikoppiin helposti kantautuvat. Vessanpöntön äänikirjastosta on valittavissa ainakin Mozarttia, käsien taputusta, naurua ja tekaistu vessan vetämisääni. Pönttö on myös mahdollista saada värisemään (helpottamaan toimenpidettä ehkäpä??).
Vaatteiden sovitus oli melkoinen elämys. Sovituskoppiin mentäessä mukaan isketään paperipussi, jossa on kaksi silmänreikää. Pussi laitetaan päähän, jonka jälkeen sovitukseen otetun paidan/mekon voi pukea päälleen. Näin tuotteeseen ei jää meikkitahroja! Välillä paperipusseissa ei ollut silmänreikiä ollenkaan, tällöin piti sokkona kysyä myyjältä mielipidettä 😀
Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja rehellisiä. Kukaan ei halua toiselle pahaa. Ruuhkassa ei tönitä, paidan kauluksia ei sotketa meikillä eikä pissan lorinallakaan pilata toisten päivää 😀 Luin jonkun tutkimuksen, jonka mukaan Tokiossa kun hävittää täynnä käteistä olevan lompakon, saa sen yli 99% varmuudella takaisin ilman että yksikään lantti tai seteli on kadonnut.
Kylpylöissä käyttäytymisestä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Ensinnäkin, tatuoinnit piti peittää söpöillä tarroilla ja allasalueella oltiin täysin alasti. Jokaisella oli 20cm x 20cm kokoinen pyyhe, jolla pystyi peittämään strategiset paikat (tai ainakin osan niistä…). Ja porealtaalla hengailtiin sitten tuo minipyyhe päälaella.
Bongasin useammasta ravintolasta lasipurkillisen Hello Kitty ponnareita. Hiukset pystyi kiinnittämään lainaponnarilla ruokailun ajaksi, ettei kutrit sotkeutuisi annokseen!
Övereitä puhelinkoristeita roikkuu kaikkien älypuhelimissa aina bisnesmiehistä ekaluokkalaisiin: Hello Kittyä, pampuloita, glitteriä ja pieniä pehmoleluja. Miten yhteen luuriin voi saada niin paljon sälää?! 😀
Kaikkialla on siistiä. Ja järjestyksellistä. Jopa puistossa asustavien kodittomien teltat oli viimisen päälle suoristettu ja fiksattu. Töppöset olivat somassa rivissä teltan ulkopuolella!!
Yleisillä paikoilla nukkuminen. Nukkua voi ihan kaikkialla. Ruuhkametroissa seisten, puiston penkillä istuessa, junan seinään nojaten ja mäkkärissä aterian äärellä. Minulla on edelleen valokuva, jossa kaksipuoleiseen mainoskylttiin pukeutunut mies nukkuu kyltteineen seisten keskellä katua 😀 Jollain nukkujilla oli välillä lompakko vieressään, josta kuulemma poliisi voi varmistaa tavittaessa henkilöllisyyden, ilman että nukkuvaa tarvitsee herättää. Se olisi nimittäin epäkohteliasta.
Kierrätysauto. Veljeni naapurustossa kiersi viikonloppuaamuisin siinä seiskan pintaan kierrätysauto, josta ukkeli huuteli kovaääniseen asioita, joita voi halutessaan tuoda autolle kierrätettäväksi: “raaaatsio, tereeeebi…” (radio ja televisio).
Karaoke on villitys nr 1. Afterworkille suunnataan sohvilla varustettuihin karaokehuoneisiin, johon voi ostaa juomaa ja ruokaa. Biisilista on suunnilleen neljän vanhan testamentin paksuinen. Englanninkielisissä biiseissä ei suinkaan ole englanninkieliset sanat, vaan loogisesti englanninkielisten sanojen ääntämistä muistuttavat sanat 😀 Taru kertoi, että hänen mikrofonistaan pystyi säätämään jopa itselleen “paremman ääneen”, haha.
+ Meille suomalaisille japanin ääntäminen on melko helppoa ja sama toisinpäin! Meidän japanilaisen vaihto-oppilaamme ensimmäiset suomenkieliset lauseet kuulostivat samalta kuin kenen tahansa koko ikänsä suomessa asuneen: “Moi, minun nimeni on Asako. Hauska tutustua. Minä muutin juuri Suomeen” <3
Tänään starttaa meidän Tokion reissu. Saa nähdä miltä kaupunki näyttää kymmenen vuoden tauon jälkeen!
Kuinka moni teistä on käynyt Tokiossa? Lisää huomioita saa listata! 😀
xx Sara
Tytti S
Posted at 05:56h, 08 JuneJos olet kartta kädessä niin 99% sinulle tullaan tarjoamaan apua, halusit tai et. Hienoja piirteitä! Lisäksi Japanilaiset suuttuvat, jos kerrot että dippaat sushia soijaan! BIG MISTAKE! Jos on pakko sotkea soija mukaan sushia syödessä, niin se pitäisi koskettaa ainoastaan liha/kalapuoleen, ei missään nimessä riisiin (saatiin sushimestarin vihat niskoille kun yritettiin saada soijaa illallispöytäämme). Tokio kyllä ehdottomasti yksi lempparikaupungeistani!!
arlaelise
Posted at 11:21h, 08 JuneNooo toi on vähän tollasta fine diningia 😀 Kohtuuhintaisiin paikkoihin kun menee niin suurin osa japanilaisistakin dippaa ihan surutta soijaan ja vieläpä riisipuolelle.
saratickle
Posted at 21:26h, 09 JuneToi karttajuttu on muuten totta! Suuttumista en ole havainnut vaikka kuinka olen lillutellut 😀
Torey
Posted at 06:01h, 08 JuneIhan mahtavia juttuja! Siis toi kukkaron jättäminen esille henkilöllisyyden tarkistamiseksi, juu täällä et kukkaroas näkisi enää. 😀
Kivaa reissua! 🙂
saratickle
Posted at 21:27h, 09 JuneEi ihan nimittäin toimisi Suomen päässä 😀 Kittii! 🙂
Minnalllla
Posted at 06:46h, 08 JuneToi vaatteiden sovitus pussi päässä huvittaa kyllä älyttömästi! Nerokasta, mutta todella hullun kuuloista samaan aikaan :’D
saratickle
Posted at 21:27h, 09 JuneKyllä! 😀
Taru Mari
Posted at 09:10h, 08 JuneHahha 😀 Nää oli hauskoja!
saratickle
Posted at 21:27h, 09 JuneHaha mahtavaa!
siveeni
Posted at 09:49h, 08 JuneHaha hauskoja nämä ja myöskin tokiossa käyneenä allekirjotan kaikki 😀 musta oli myös hiukan outoa että julkisilla paikoilla tupakointi tapahtui tupakkapaikoilla tai “tupakointiloungeissa” mutta sitten kuitenkin melkein kaikkialla sisätiloissa sai polttaa. Oli vähän hassua katsoa ravintolassa japanilaispariskuntaa treffeilla jotka polttivat tupakkaa samalla kun söivät jälkkäriä 😀
saratickle
Posted at 21:29h, 09 JuneToi on muuten totta!! Kamat haisee taas ihan röökiltä kun eilen pienessä izakayassa viereisissä pöydissä poltettiin, buu!
DOM
Posted at 17:02h, 08 JuneEttä Tokio, hmmm… en siitä kaupungista paljon mitään muista… Hurrikaani puhalsi kun saavuimme sinne uuden työtoverini kanssa viikon työreissulle eräänä syyskuisena päivänä, millä luvulla ja tuhannella lie ollutkaan. Pitkä blondi, ex-malli ja mahdollisesti älykkäin tuntemani ihminen. Niinhän siinä kävi neljäntenä päivänä kuten voi arvata, ja sen syyskuun jälkeen tapasimme jollain verukkeella joka ikinen päivä, myös viikonloppuisin, siihen asti, kunnes hän muutti perheineen ulkomaille. Vielä onnistuimme matkustelemaan Venetsiat (karnevaalit!!!), Roomat, Pariisit, Milanot ja Nepalit työn merkeissä seuraavina vuosina, aika ketkuja! Carpe Diem kuten me latinistit sanomme. Käännettäköön nyt vaikka että la dolce vita…
saratickle
Posted at 21:30h, 09 JuneGreat memories!
Kata_
Posted at 18:21h, 08 JuneTokio ja Japani! <3 Siis mikä mesta! Teki todellakin lähtemättömän vaikutuksen muhun siellä vieraillessani viime vuonna. Yksi hauska juttu mun mielestä oli ne automaatit mistä ravintolassa tilattiin ruokaa kolikoilla. Yksi mysteeri 😀 Ja sitten se että ihmiset jonottavat metron ovien pysähdyspaikan edessä ennen kuin metro on edes paikalla. Ihan huikeeta kansaa ja siis pakko päästä sinne uudestaan!
Tähän postaukseen keräsin muutaman mun huomion joskus: https://munmatka.wordpress.com/2016/03/22/hauska-ja-outo-japani/
saratickle
Posted at 21:31h, 09 JuneOii, kolikkoraflat ja jonotus 😀 Ne on niin söpöjä mustavalkosine pukuineen jonottaessa!!
Hei huieketa, pitääkin käydä lukasemassa 🙂
Emma
Posted at 21:00h, 08 JuneHah parhaita! Me oltiin veljen kanssa Tokion metrossa rinkkojen ja lumilautojen kanssa ihan ahdistuneita väenpaljoudesta ja siitä että päästäänkö edes kamoinemme sisään metroon. Laiturilla kuitenki jengi asettuu valmiiks parijonoon ja kun metro tulee asemalle, parijono jakautuu keskeltä muodostaen täydellisen kujan ulostuleville ihmisille ja tietty ennen ku kukaan muu meni sisään mulle ja veljelle viitottiin iloisesti että menkää ensin isojen kantamusten kanssa. Kuinka ihana kansa! <3
saratickle
Posted at 21:32h, 09 JuneAwwws! <3
Lotta Maija
Posted at 01:47h, 09 JuneTällä hetkellä Tokiossa asuvana allekirjoitan kaikki hassut huomiot jotka olet tehnyt. Vaatekaupoissa sovituskoppiin mentäessä otetaan nykyään kengät pois jalasta ja sovituspäähine on muuttanut muotoaan paperisesta kuitukankaiseen versioon. Huomattavasti mukavampi kuin paperinen.
Täällä otetaan kuuma kylpy joka ilta iltateen jälkeen. Kylpy on vain rentoutumista varten, joten ennen kylpemistä peseydytään kunnolla ammeen ulkopuolella olevassa suihkussa, sillä koko talous käyttää samaa kylpyvettä. Hotelleissa olen huomannut kuitenkin suihkun olevan usein ammeen sisällä.
Yleiset vessat ovat todella siistejä ja kaikki käyttävät esimerkiksi asemien vessoja. Kaikista kopeista löytyy aina paperia. Ihmiset kuitenkin käyttävät pieniä 10x10cm pyyhkeitä käsien kuivaamiseen koska vessoista usein ei ole kuivainta tai käsipaperia.
Japanissa selviää lähes yhdellä sanalla kaikkialla. Sumimasen.
saratickle
Posted at 21:34h, 09 JuneHei huikeeta, pakko päästä testaamaan kuitukankaista versiota 😀
Ja toi on muuten totta. Metroasemien vessat on ihan hurjan hyvässä kunnossa!
Sumimasen <3 Musta oli hauska kun opaskirjan “valmiit lauseet” kohdassa luki joku 10 erilaista lausetta erilaisiin pahoittelutilanteisiin 😀
HelsinkiDragonfly
Posted at 09:40h, 09 JuneEn ole vielä koskaan käynyt Tokiossa, mutta se on varmasti paikka, josta olen kuullut eniten tarinoita. Ja koko ajan opin paikasta lisää! Se vaikuttaa todella erilaiselta ja jännittävältä paikalta. On se ihmeellistä, koska tunnen monta japanilaista täällä Helsingissä, ja aina silloin tällöin mietin, että ajattelevatko he samalla tavalla meistä ja Helsingistä? Että elämä on niin “outoa” ja erilaista täällä. En malta odottaa, että voin lukea uusia huomioitasi Tokiosta! Paikka on meidän top 5 toivekäyntikohdelistalla nimittäin 🙂 One day…
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
saratickle
Posted at 21:36h, 09 JuneHei samaa mäkin oon kelaillut! Oon aina silleen, että miks ne nyt ottaa kuvia tostakin, mutta toisaalta meikä on kuvaamassa metroon jonottavia ihmisiä ja oon vessassakin kameran kanssa täällä Japanissa 😀
En voi kun suositella Tokiota!
Hertta
Posted at 20:21h, 10 JuneVoi Tokio! Meidän koko perheellä (junioria lukuunottamatta, tietty) on herännyt kaukokaipuu sinne uudelleen! Muutaman vuoden päästä on sen aika, haluan ottaa lapsetkin taas mukaan.