10 X OMA MOTIVAATIOVINKKINI

Juoksuohjelmassa lukee tämän päivän kohdalla 23 km, joista viimeiset 7 km pitäisi juosta kovempaa. Ulkona tuulee ja sataa vettä. Tuulessa juokseminen on vähintään yhtä ärsyttävää kuin koiras ja naaras sukupuolisymbolit julkisten vessojen ovissa (Kumpi nyt olikaan kumpi?! Miksi pitää tahallaan aiheuttaa turhaa hämmennystä!! Miksei voi vaan kirjoittaa “naiset” ja “miehet”, hitto vie :D). Lenkki on kummitellut mielessäni koko päivän. Olisi pitänyt mennä heti aamusta eikä “sitten kun sade lakkaa”, eli ei näköjään ikinä. Ajatuskin siitä, että menen kohta “vapaaehtoisesti” kastelemaan itseäni tuonne reiluksi kahdeksi tunniksi ärsyttää. Pirun lenkki. Sitäpaitsi päivän To Do -lista näyttää muutenkin jo ihan tarpeeksi pitkältä. Motivaationpuute vol miljoona käsillä.

Eilen fiilis oli ihan sama. Rehellisesti olisin tuhat kertaa mielummin jäänyt lounaan jälkeen siemailemaan muutaman lasin kylmää rieslingiä The Cockin aurinkoiselle terassille kuin lähtenyt kotiin valmistautumaan juoksulenkille. Uhrauksia on kuitenkin tehtävä, ja tiedän että lopussa kiitos seisoo. Ilman juoksuvalmentajaani olisin varmaan luovuttanut jo aikoja sitten. Mutta koska juoksuohjelman treenit lukevat selvästi ylhäällä, niitähän noudatetaan. Vaikka välillä ei nappaakkaan niin tiedän, että mikäli ilman painavaa syytä ennakkoon sovitut treenit skippaisin, seuraisi huono omatunto minua pitkään.

Mikä fiilis oli sitten eilisen iltalenkin jälkeen? No mahtava, tietysti. Juoksu luisti ja aika kului kuin lentäen uudella lenkkireitillä! Harvemmin sitä nyt tuleekaan lenkiltä kotiin naama mutrulla lenkille lähtöä katuen.

 

IMG_3241.jpg

IMG_3266.jpg

Motivaatiovinkkini

1. Just Do it – vaikka lähteminen tuntuisi vaikealta, luota minuun, päätös treeneihin lähtemisestä tuntuu ennemmin tai myöhemmin hyvältä idealta.

2. Ei pitää, vaan saa. Tämä on asia, jonka jokainen loukkaantumisista kärsivä ymmärtää, ainakin hetken aikaa. Liikunta on mahdollisuus, ei pakote. Kun se kielletään meiltä, sen ymmärtää parhaiten. Mikäli treenaaminen tuntuu jatkuvasti pakotteelta, vaihda lajia.

3. Kirjoita treenit ylös. Valmista treeniohjelmaa on helppo noudattaa. Empiminen jää vähemmälle kun viikon treenit on tiedossa.

4. Uusi reitti. Lähde juoksulenkille aivan uuteen suuntaan ja uusiin maisemiin. Virkistävää vaihtelua!

5. Erilainen treeni. Vedä salille lähtemisen sijasta tehokas kotitreeni tai valitse perinteisen 9 km:n lenkin sijasta spurtteja tai mäkijuoksua. Tai kokeile jotain aivan muuta: uintia, tennistä, sulkapalloa tai pyöräilyä!

6. Syyllistäminen toimii aina 😀 Laiska on adjektiivi, jota treeniminäni ei kertakaikkiaan voi sietää. Lepopäivät ovat lepopäiviä ja muulloin, mikäli aikataulu vaan antaa myöten, minulla on mahdollisuus urheiluun ja sitä kautta syntyvään hyvään oloon, joka on iso osa omaa persoonaani.

7. Soittolistan päivitys. Vanhat biisit alkavat ennenpitkää tökkimään. Soittolistojen kierrättäminen on ehdotonta! Kokeile esim Tickle Your Fancy -treeni listaa Spotifysta 😉

8. Uudet treenikamppeet. Etenkin pidemmän motivaatio-ongelmajakson pelastaja. Uudet päheät treenivermeet tai -tossut vaan yksinkertaisesti motivoivat lähtemään.

9. Motivaatiokuvat. Kiitos instagram, näistä ei pitäisi olla pulaa. Vältä täynnä pinnallisia belfiekuva feedejä ja seuraa mielummin aitoa treenimeininkiä välittäviä profiileja.

10. Kirjoita motivoivat asiat ylös. Kun rustaat ylös yhdeksän kohdan motivaatiolistan niin johan on kohta mieli jo aivan toinen! 😀 Kello on 17.30 ja meikäläinen lähtee lenkille NYT!

Ps. Juoksukoulu -juttusarja starttaa ensiviikolla!! Ja Lilyyn muutto tapahtuu tiistaina, eli mokomat 2 päivää jäljellä!! 🙂

 

IMG_3277.jpg

IMG_3293.jpg

pants Lindex* / shirt Nike* / watch Adidas, Keskisen kello* / sneakers Nike* (*=gifted)

Pictures: Kaisa/Si Moda

2 DAYS LEFT! Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy

The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy  

 

T. Sara

17 Comments
  • Joanna
    Posted at 20:05h, 12 April

    Mä muistan aina tästä: Ympyrä ja nuoli – ainainen huoli. Ympyrä ja nuoli on siis miesten symboli.
    :DD

  • teresaelina
    Posted at 20:39h, 12 April

    Oi sulla on aina niin mielettömän upeita kuvia ja vaatteita!
    http://teresa-isa.blogspot.fi/2015/04/sunday-study-day.html

  • Ella
    Posted at 21:33h, 12 April

    Tuttuja vinkkejä itellekkin kun jostain pitää motivaatiota repiä. Onko sulla muuten mitään aikatavotetta maratonille? Ja mitkä fiilikset ylipäätään?
    Itelläni elokuussa maraton edessä ja tavoitteena alittaa 4h. Viimeksi juoksin 4.10 ja tiukkaa teki joten vähän jännittää että tuunko saavuttamaan tavoitteen. Mutta pakko vaan ainakin yrittää, ei se vahingossa sieltä tuu mitenkään! Innolla odotan sun juoksukoulu postausta ja kaikkia juoksuun liittyviä juttuja 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:01h, 13 April

      Jes! 🙂 Maratonille olis tarkotuksena just alittaa 4h. Mitä reilummin, sen parempi! 😉 Ja oikee asenne sulla, juuri näin!!
      Ihana kuulla <3

  • sara
    Posted at 22:04h, 12 April

    Hahaa ajankohtainen postaus mulle. 😀 Toissapäivänä lähin lenkille ja jaksoin 12 min juosta,koska oli aivan järkyttävän inhottava tuuli!! 😀 Käännyin takaisin ja menin iltapäivällä sitten spinningiin ja kävelin n.3 km kotiin. Eli erilainen treeni toimi tällä kertaa. Ja seuraavana päivänä uusi yritys lenkille ja 8km sujui hyvin!:D Odotan myös innolla juoksukoulua. 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:03h, 13 April

      Juuri näin! Ihan mahtavaa 🙂 Erilainen treeni virkistää!
      Jee, ihana kuulla! Mäkin odotan! 😀

  • Salla
    Posted at 22:16h, 12 April

    Ihanan kannustava postaus!! Joka kerta kun on motivaatiosta pulaa niin pitää tää käydä lukaisemassa, veikkaan että sen jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä ja treenata 🙂 jes
    Tuo 23km on jo pitkä lenkki, kauanko sulla meni sen juoksemiseen? 🙂
    Täällä myös odotetaan innolla juoksukoulua ja blogin siirtymistä lilyyn! Enää muutama päivä!!!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:21h, 13 April

      Voi kiitos valtavasti! Lenkistä tuli loppujen lopuksi 26km ja siihen meni sykkeitä ja vauhteja noudattaen n.2,5h 🙂
      HUOMENNA!! KÄÄKS!! <3

  • Janina
    Posted at 22:56h, 12 April

    Sopiva aihe näin sunnuntaille, mun pitkät lenkit kun lähes aina ajoittuu sunnuntaille. Ja lähes joka kerta samat ajatukset piinaa – miten jaksan taas, entä jos kyllästyn, enkö vaan vois tehdä jotain muuta treeniä? Mutta totuushan on, että puolimaratonille valmistautuessa juuri se pitkä lenkki on tärkein treeni. Koitan vaan ajatella, että meni se lenkki sitten miten tahansa niin ainakin voin olla tyytyväinen itseeni, että yritin. Ja oon huomannu, että usein silloin kun vähiten huvittaa lähteä, niin tuleekin just ne parhaat lenkit 🙂
    Oon muuten samaa mieltä tuulen ärsyttävyydestä! Tänään ärsytti myös sade, koska mun “sadetakki” ei todellakaan pitänyt sadetta 😀 No, sainpahan kuitenkin ihan kelpo lenkin juostua enkä antanut jonkun sään määrittää mun tekemisiä 😉

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:25h, 13 April

      Täällä myös sunnuntait pitkinä lenkkipäivinä! 🙂 Ja oon niin samaa mieltä, eilenkin siinä kaikessa ahdistuksessa lenkki sujui ihan älyttömän hyvin!
      Ei anneta sään määrittää, ei todellakaan! 😉

  • Eetu
    Posted at 23:13h, 12 April

    Hei mieletöntä sisua sulla!! Tiedän niin miltä susta tuntuu ja noi vinkit on kaikki ihan täydellisiä!!! Itse tykkään ” hoitaa lenkin pois alta ” viikonloppuisin heti aamusta – sit o loppupäivä aikaa ottaa lungisti 😀 työpäivinä kun lenkit on pakko jättää iltaan niin omat ehdoton motivaatio vinkki on tässä: litra kahvia naamaan!!!! Toimii aina , pannullinen kahvia ja sit on kofeeiini –> energia huurut sellaset että on yksinkertaisesti pakko purkaa ne jonnekkin eli suomeksi ulos juostessa 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:26h, 13 April

      Lenkin alta pois hoitaminen on kyllä erittäin hyvä periaate! Mutta jos sataa, alan aina nynnyilemään!
      Voi kumpa mun vatsa kestäisi ton litran kahvia, niin varmasti tekisin! 😀

  • Vra
    Posted at 23:54h, 12 April

    Toi kakkonen on kyllä sellanen asia jonka voisi vaikka seinälle kirjoittaa – sillä voi motivoida itseään vaikka mihin ja tulee samalla todella kiitollinen olo. 🙂 Huippu postaus, näihin vinkkeihin palaan vielä motivaatio-ongelma päivinä 😉
    Oleelliseen pitää vielä keskittyä: siis todella ärsyttäviä ne sukupuolisymbolit, onneksi ylhäällä annettiin hyvä muistivinkki! Myös sukupuolikromosomien muistaminen tuottaa vaikeuksia. Niitä ei sentään vielä vessan ovista löydä >:D

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:28h, 13 April

      Oon ihan samaa mieltä, liikunta ku nei ole mikään itsestäänselvyys! 🙂
      Joo toi muistivinkki meni niin jatkoon! 😀 Apua, onneksi kromosomi-ovilta ollaan vältytty, ainakin tähän päivään asti!!

  • Elisabeth
    Posted at 18:19h, 13 April

    Hieno kirjoitus, juoksetko yksin? Jäin miettimään, miten motivaation löytää jos ei ole treenikaveria? Vaikuttaako se sinun motivaatioon?
    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/