100 ihanaa asiaa kaiken keskellä

 

Heräsin aamulla väsyneenä, yö oli levoton. Ties kuinka mones yö täynnä valvomista ja painajaisia kahden viikon sisään. Makasin sängyllä ja tuijotin kattoa. Olen monta kertaa miettinyt, että mitä jos vain heräisin yhtenä aamuna ja tajuaisin, että kaikki maailmassa tapahtuva onkin vain pahaa unta. Noh, unta oli tällä kertaa vain edellisyön painajaiseni, jossa raivosin suorassa tv-lähetyksessä, huusin perheelleni ja olin niin humalassa etten pysynyt pystyssä.

Mietin, että voisin kirjoittaa tänään pitkästä aikaa kiitollisuuspäiväkirjaani, tekisi varmasti hyvää. En ole kaivanut muistikirjaani esiin aikoihin. Montahan pientä iloa tuovaa asiaa arjestani keksisin tällä hetkellä? Onhan niitä pieniä juttuja vaikka kuinka paljon, ne ovat vaan jääneet suurempien murheiden alle. Onhan niitä, varmaan sata nyt ainakin. Huomaan innostuvani, 100 ihanaa arkista asiaa juuri nyt. Kyllä, minä listaan tänään 100 asiaa!

 

 

videopuhelut mummin kanssa

vastapäisen talon ikkunalla päivystävä villakoira

maalitahrat vanhalla t-paidalla

kun pölypussin vaihdon jälkeen imuri toimii ihan uudella teholla

lenkkeily isossa hupparissa

sitruunaruoholta tuoksuva käsisaippua

pitkät lempeät katseet 

uunituoreet kaurasämpylät

loikoilu

nenänpäälle ilmestyneet haaleat pisamat

se, että 4v veljentyttöni ilmoitti, että aikoo olla 100-vuotiaaksi asti töissä Hoplopissa

isot, käytössä pehmentyneet hiusdonitsit

salmiakki

pitkät varjot ilta-auringon valaisemalla kadulla

vanhat soittolistat

satsuma, jossa ei ole yhtäkään siementä

 

 

puhtaat lakanat

viikon ruokien suunnittelu yhdessä

Frendien puolivälin tuotantokaudet

taidetarvikeliikkeen mukava myyjä

Lidlin paistopisteen tuoksu

kauniit viinipullot, joista voi tehdä kynttilänjalkoja tai vesikannuja

viherkasvit ja niiden sumuttelu

se kun yritin piirtää tankoparsaa houseparty apsissa

sitruuna-inkivääri kombucha

banaaniletut ja vadelmat

hiljaiset kadut

ohi lentävän lintuparven varjot vastapäisen talon seinässä

se kun voi nukkua vähän pidempään

lähetit, jotka jättävät paketin ovelle ja vilkuttelevat kauempaa kun menet avaamaan ovea

jalkahieronta

tsemppaavat kirjoitukset asuntojen ikkunoissa ja ilmoitustauluilla

 

 

uutisten loppukevennykset

leskenlehdet

rauhalliset työpäivät

tuulessa liitelevät lokit

Julian meksikolainen keitto

kun meilien perässä toivotetaan terveyttä ja turvassa pysymistä

kissanpennut

valoa kohti kasvavat viherkasvit

puiset leikkuulaudat

kukkien tilaaminen ystäville

se, että tällä viikolla tulee kaksi Jäljillä-podcastin jaksoa

hyvään kirjaan uppoutuminen

IG-livetreenit

persikan sävyllä pilvet maalaava auringonlasku

puhtaat ikkunat

ulkoilun jälkeen punertavat poskipäät

Jannin vauva <3

sunnuntainen dokkarikerho

se kun äiti ja isä lukevat (ja myös näyttelevät) iltasatuja videon välityksellä lapsenlapsilleen

vaahdotettu kauramaito aamukahvissa

 

 

Rummikub -peli

“se, että meille tuli tänään pleikkari” 😀

itsetehdyt saviruukut

niskaan pussaaminen

järjestyksessä oleva vaatekaappi

riisikakut, joissa on maapähkinävoita, banaanisiivuja ja suolaa

lintujen laulu

auringonsäteet makuuhuoneen seinällä

kun kirjasta irroittaa likaantuneen “kansipaperin” ja alta paljastuu kuvauksellisen puhdas yksivärinen kansi

pellavaliinat

ystävään törmääminen lenkkipolulla ja kuulumisten vaihto kahden metrin turvavälillä

napakat, mutta pehmeät joogatrikoot

lierihatut

skype-afterworkit tyttöporukalla

tv:ssä näytetty 100-vuotias, joka ajoi autoa ja puhalsi synttärikakustaan 100 kynttilää

pastellinsävyiset vanhat rakennukset

tanssiminen

 

 

täydellinen avokado

juoksutrikoot, joissa on sopivan iso puhelintasku

iltatee

auringossa kimalteleva meri

laventelintuoksuinen sleep spray

maalausinspiraation etsiminen

valokuvaaminen

meksikokaupan salsa verde, jota tekee mieli laittaa ihan kaikkeen

ylisuuri kashmirneule

kevyessä tuulessa heiluvat kaislat

lakkahillo

vastajauhettujen kahvipapujen tuoksu

uudesta innostuminen

reseptien etsiminen vanhoista keittokirjoista

joutsenet Töölönlahdella

kasvonaamiot

se, että iltakahdeksalta on vielä valoisaa

uudet duuniprojektit

 

 

avonaiset ikkunat

kasvoöljyn taputtelu naamalle

luovuus

vanhat raitiovaunut

silmien avaaminen hyvin nukutun yön jälkeen

postikortin saaminen ja -lähettäminen

sitruunapalan lisääminen vesilasiin

muistikirjat

se kun sähköhammasharja tärisee kahden minuutin merkiksi

Arvaa Kuka -peli

se kun toinen ehdottaa, että keitetäänkö kahvit

raitapaidat

kihlasormuksen ihastelu ja sen sormessa pyörittely

kauniisti kuluneet suojatien viivat

 

kuvat 3, 4, 11: Johanna Rontu

 

xx Sara

Tags:
25 Comments
  • Pinja
    Posted at 21:40h, 30 March Reply

    Tää oli ihana, piristi! <33

    • Sara
      Posted at 09:42h, 31 March Reply

      <3 <3

  • Saaraa
    Posted at 21:54h, 30 March Reply

    Heeei tuo viinipullo! Näin ulkomailla freixenet pullosta tehdyn oliiviöljypullon johon oli laitettu sellainen öö annostelijakorkki! Joita baarissa näkee viinapulloissa. 😂 Se oli niiin hieno oliiviöljyn suurkuluttajan mielestä että pistän tuotantoon kunhan saisi ensin sen pullon juotua!

    • Sara
      Posted at 09:43h, 31 March Reply

      oii nyt kuulostaa tosi hyvältä!! Tollasen vois kyllä tehdä!! Mistähän niitä annostelijakorkkeja saa 😀 Myisköhän Granit?!

      • Saaraa
        Posted at 11:13h, 31 March Reply

        Sen ku tietäis! En edes tiedä miksi sitä kutsutaan! Joten jos keksit niin kerrotko mullekkin! 😀

        • Saaraa
          Posted at 11:16h, 31 March Reply

          hah, löytyi. Kaatonokka!

  • Sari
    Posted at 22:26h, 30 March Reply

    Ihanaa, nyt on aikaa pysähtyä niiden pienten(kin) asioiden äärelle.

    Mut hei, mitkä tarkalleen on noi sun mainitsemat loistavat jooga- ja juoksutrikoot? 😛

    • Sara
      Posted at 09:44h, 31 March Reply

      No just näin <3 Joogat on addun vanhat harmaat ja puhelintaskuja löytyy Peakilta ja Björn Borgilta 🙂 Näppärä tossa ulkoreidessä, ei hölsky eikä paina. Niistä kyllä mainitaan aina esittelyssä! 🙂

  • Hanna Koo
    Posted at 07:42h, 31 March Reply

    Ihana postaus! <3

    Mikä on Meksikon kauppa ja sen salsa verde? 😊

    • Sara
      Posted at 09:47h, 31 March Reply

      <3

      Kauppa on Hämeentiellä, Hakaniemen päässä semmonen kun Los Tecolotes. Nyt korona-aikaan ne myy suoraan ovelta, eli sisään ei pääse kummastelemaan. Parasta on tietty tuore salsa jota myydään lasipurkeissa tiskillä, mutta nuo meksikolaiset valmissalsat ei kyllä paljoa häviä. Ostin useamman himaan ja on kyllä kaikki olleet tosi hyviä!

  • Elisa Lepistö
    Posted at 08:10h, 31 March Reply

    Tää oli just se, mitä tarvitsin tähän viikkoon!!! Unohtui hetkeksi kaikki ikävät jutut. KIITOS SARA!<3

    • Sara
      Posted at 09:47h, 31 March Reply

      Ihana!!! <3

  • Hanna
    Posted at 09:38h, 31 March Reply

    <3 <3 sun kotistoryt ja just tällaiset postaukset on luonut valoa varmasti monelle tähän koronakeissiin. Toi listaus oli ihana ja toisen kirjoittamana tommosta on jotenki voimaannuttavaa lukea. Pitääpä kirjoittaa taas tänä iltana päiväkirjaan kiitollisuuslistaa, kun en ole pariin päivään muistanut.

    Ihanaa kevättä sinne kotiin ja kallioille. Ei lopeteta hetkessä elämistä ja fiilistelyä!

    • Sara
      Posted at 09:47h, 31 March Reply

      Voi kiitos hurjasti, aivan ihana kuulla 🙂 Voimia ja valoa kevääseen <3

  • Hanna
    Posted at 09:41h, 31 March Reply

    …eikä, mun koko nimi yhtäkkiä tuli tohon näkyviin. Haha, en selvästikään kommentoi tarpeeks usein minnekään, kun en haltsaa tätä

    • Sara
      Posted at 09:48h, 31 March Reply

      Mä nappasin sukunimen pois 🙂

  • Sanna
    Posted at 12:16h, 31 March Reply

    Kiitos, tää oli IHANA! Itkin viimeistään tuossa kohtaa kun oli “toinen ehdottaa, että keitetäänkö kahvit”.

  • Karoliina
    Posted at 12:32h, 31 March Reply

    Kiitos näistä!
    Koin mun korona-arjen täydellisimmän hetken pari iltaa sitten, kun kävin tiputtamassa töissä olevan sairaanhoitajakaverini postiluukusta suklaalevyn hänen synttäreidensä kunniaksi. Kävelin kotiin rauhallisen ja kotoisan asuinalueen läpi, joka oli täysin hiljainen. Korvissa soi rauhallinen Lo-Fi Beats -lista Spotifysta ja kuulokkeiden läpi kuului ainoastaan satunnainen linnunlaulu. Kello oli vähän yli kahdeksan, joten oli vielä valoisaa, mutta taivas oli hämärtynyt vaalean sini-punaiseksi. Bongailin monen talon ikkunoista (+ yhdestä pihapuusta) nalleja ja hymyilin typerää hymyä yksikseni. 😍

  • Heini
    Posted at 12:41h, 31 March Reply

    Ihana postaus! Ja niin monta juttua, jotka itsekin allekirjoitan. Monta sellaistakin, joita en ole muistanut itse pitkään aikaan (kiva ku muistutit). Kuten valoa kohti kasvavat viherkasvit. Ja täydellinen avokado, ahh! Kiva ku oot. <3

  • elsi
    Posted at 13:27h, 31 March Reply

    Voiettä mitä juttuja, ja lähes kaikkiin pystyn itekki samaistumaan. Ihanin asia tällä hetkellä on kyllä se, kun kevät tuntuu alkavan olla täällä 🙂
    Sun blogia on ihana lukea ja oot kyllä ehottomasti inspiroivin tyyppi ketä seurailen. Kaikista hauskimpia on ehottomasti “miksi” postaukset ja muut missä listailet asioita 😀 Tuntuu, että sulla on äärettömän rikas mieli sen lisäks, että osaat valokuvata.
    Ootko koskaan btw miettinyt, että tekisit youtube -videoita? Luulen, et neki ois hulvattomia

  • MissT
    Posted at 17:33h, 31 March Reply

    Ihana <3 ! Kiitos, terkut Barcelonasta <3 !

  • Kiitollinen ja onnellinen – Alina
    Posted at 22:03h, 31 March Reply

    […] he tekee tässä tilanteessa tai neuvoja siihen, miten kestää tätä karanteenia. Esimerkiksi Sara Vanninen listas just blogissaan 100 ihanaa asiaa. Tälläset postaukset on mun mielestä se, mitä tässä […]

  • Dille_On_Mökillä
    Posted at 16:47h, 01 April Reply

    Kiitos taas näistä, Sara suloinen.

    101: viehättävät naiset, satu(n)naiset.

  • Ella
    Posted at 19:50h, 01 April Reply

    Toi harmaa huppari näyttää täydelliseltä! Mistä?😍

  • Lilli
    Posted at 11:39h, 02 April Reply

    Kiitos.

Post A Comment
Your comment will be visible after approval