Turistina Helsingissä 05 June, Jun 2015 - 06:23
Extempore päivät = elämän suola. Soitin aamupalaverin jälkeen Erikalle, josko voisin tulla hänen luokeen pariksi tuntia työskentelemään ennen meidän lounastreffejä. Tyyppihän asui siis aivan palaveripaikan naapurissa. Uppouduin läppärille hetkeksi, kunnes Erika ehdotti josko lähtisin hänen kanssaan lenkille. “Eihän mulla ole edes mitään kamoja?!“, kuului vastaukseni. Jahas, no ei muuta kun lainakamaa niskaan. Sopivat lenkkaritkin löytyivät ystäväni kämppikseltä. Todella random keskipäivän juoksulenkki aurinkoisella Katajanokalla teki tavattoman hyvää.
Suihkun kautta lähdettiin käppäilemään Kaivariin ja sieltä Eiraan. Piipahdettiin vielä Kaivarin Kanuunassakin ja tehtiin molemmat ihan huikeat kirppislöydöt. Eiran kaduilla haahuilu keskellä päivää ja vieläpä siinä lämmössä tuntui jotenkin todella epätavalliselta. Tällä vehreällä ja värikkäällä alueella tulee muutenkin harvemmin liikuttua. Kysyin useaan otteeseen oikein ääneen vielä, että ollaanko me todella Suomessa.
Päädyttiin myöhäiselle lounaalle Eiran Sandroon. Äärettömän herkullinen pohjoisafrikkalainen safka kruunasi koko ihanan oudon kolmetuntisen. Tällaisia irtiottoja lisää, kiitos!
What an ah-mazing day we had yesterday. I decided to move my laptop away for few hours and spent the midday with Erika instead. Walking on the sunny streets of Eira and having a delicious lunch at Sandro with my dear friend was exactly what I needed!
T. Sara