Content Corner – Creative Agency

 

Tänään on iso päivä. Content Corner – Creative Agency on vihdoin livenä!

Vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut luova toimisto on ollut mun pitkäaikainen unelma. Taisin aikoinaan heittää sen jossain haastatteluissa ilmoille kun kysyttiin urahaaveista. Taas kannatti avata suu. Ajatus alkoi kypsymään. Tiesin, että olisin törkeän hyvä tällaisen yhtiön pyörittämisessä. Siinä yhdistyisi niin moni asia mun vahvuusalueelta.

Lyöttäydyttiin kolme vuotta sitten kollegoiden kesken samoihin työtiloihin kun yksin puurtaminen alkoi turhauttamaan. Kaikki kaipasivat yhteisöllisyyttä ja työkavereita. Kaksi vuotta sitten syntyi nimi meidän toimistolle (siitä kiitos Hanna Väyrynen!!), koska pitihän työskentelytilalla oma nimi olla. Lähinnä syystä, että posti löytäisi helpommin perille kun ikkunassa luki nimi.

Sitten syntyi idea ihan oikeasta yrityksestä. Mitä jos yhdistettäisiin osaamisemme ja lyötäisiin luovat päämme yhteen sen sijaan, että keskitytään jokainen omiin juttuihin. Tästä porukasta löytyy osaamista. Meillä on vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaisia, sisällöntuottajia, valokuvaajia, tv-tuotannon guru, toimittajia, tapahtumatuottajia ja pr-ammattilaisia. Palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Syntyi vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut luova toimisto ja mediayhtiö.

 

 

Content Cornerin toimintamalli kehitettiin vastaamaan asiakkaiden tarpeeseen saada mediatoimistolta entistäkin kokonaisvaltaisempia markkinoinnin ratkaisuja. Tarkoitus on työskennellä pääosin suoraan vaikuttajalta asiakkaalle ilman välikäsiä. Palveluihin kuuluu perinteisen vaikuttajamarkkinoinnin lisäksi kaikkea aina somestrategian suunnittelusta pr-tapahtumiin. Meidän täyden palvelun vaikuttajamarkkinointitoimisto panostaa erityisesti kampanjasuunnitteluun, jossa hyödynnetään tiimin luovuutta ja rautaista ammattitaitoa. Me tunnetaan alan trendit ja tiedetään mikä toimii ja mikä ei.

Content Cornerin taustalla on myös halu tukea naisyrittäjiä. Tutkimusten mukaan naiset perustavat vähemmän startupeja, ja meidän tavoitteena onkin rohkaista, tukea ja työllistää erityisesti nuoria naisia, joita on palkattu hoitamaan yrityksen kirjanpitoa, tilintarkastusta ja lakiasioita.

Näiden 13 mimmin kanssa on painettu hommia viime kuukausina ja musta tuntuu, että oon niin oikealla polulla kun voin vaan olla. Tuntuu kuin mulla olisi uusi työ, ja tavallaan mulla onkin. On ollut ihan mieletöntä istua palavereissa edustamassa tätä porukkaa. Jaettu ilo on paras iloa eikä hymy ole hyytynyt edes pandemian puristuksessa. Tänään Content Corner – Creative Agency on virallisesti livenä! Kippis sille ja näille upeille naisille!

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä: team@contentcorner.fi

 

 

Mä en tiedä oonko koskaan esitellyt meidän ihanaa toimistoa. Content Corner sijaitsee Punavuoressa, Uudenmaankadulla. Toimistomme on kahdessa kerroksessa, mikä on ihan luksusta! Tila on niin kotoisa et tää tuntuu pikemminkin toiselta kodilta kuin toimistolta. Mun omat suosikit täällä on villasukkaparkki ja välipalabaari, molempia tulee käytettyä joka visiitillä. Muutettiin ja remppailtiin täällä loppuvuodesta, vielä uupuu viimeiset viilaukset, sit on valmista. En malta odottaa et päästään kokoontumaan tänne joku päivä koko porukalla. Enkä malta odottaa et saadaan kutsua tänne myös asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Noh, näiden aika tulee vielä 🙂

Tässäpä kuvia ja tunnelmia meiltä!

 

kuvat: Mona, Jessica, Johanna ja minä

 

 

xx Sara

11 Comments
  • Fernanda Seppä
    Posted at 21:00h, 31 March Reply

    wau! Ihan loistava juttu !!

    • Sara
      Posted at 09:58h, 01 April Reply

      Kiitos!

  • Kysyn_Vain
    Posted at 00:06h, 01 April Reply

    Todennäköisyys sille, että 13 vaikuttajalla olis sama sukupuoli on suunnilleen 1/8000. Syyllistyykö yhteenliittymänne siis syrjintään?

    • Laura
      Posted at 10:56h, 03 April Reply

      Todennäköisyys sille että joukkoon mahtuu yksi mielensäpahoittaja, on 1/10. Osuuko tämä edellinen kommentti siis tähän kategoriaan? Kysyn vain.

      Ps. Onnea Sara uusiin työkuvioihin – hieno juttu!

  • Nessa
    Posted at 08:53h, 01 April Reply

    Onnea teille! 🙂

    • Sara
      Posted at 09:58h, 01 April Reply

      Iso kiitos! 🙂

  • Tia
    Posted at 09:00h, 01 April Reply

    Onnea, aivan upea juttu! Ja tylsä maallinen kysymys :D: mistä upea lattia toimistoonne? Kiitos Sara <3

  • CONTENT CORNER OY - CREATIVE AGENCY - JESSICA RANTALA
    Posted at 16:06h, 04 April Reply

    […] erikoistunut luova mediayhtiö. “Yrityksen osakkaina toimivat alan pioneerit Sara Vanninen, Mona Visuri, Petra Wettenranta, Julia Toivola, Linda Ekroth, Carita Von Rutenhjelm, Annika Ollila, […]

  • Sofia Nylund
    Posted at 20:42h, 05 April Reply

    Wau! Siis loistava esimerkki jälleen, mihin intohimo, ammattitaito ja päämäärätietoinen tekeminen voi johdattaa! Onnea teidän yritykselle. 🙂 Pitää ehdottomasti ottaa myös teidän Insta-tili seurantaan!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval