Kaksi löytöä joulualeista

 

Muistatteko kun kyselin teiltä mielipiteitä kolmesta kamelitakista Instagram Storyssani? Tarkoituksena oli löytää laadukas, klassinen kamelitakki ja pistää kiertoon pari vanhempaa. Esittelin tosiaan kolme suosikkiani, joista äänestitte suosikiksenne tämän Filippa K:n Alexa-takin. Kyseinen takki oli myös oma lempparini, ihan ylivoimasiesti.

Päätin odottaa joulun jälkeisiin alennusmyynteihin ja niinhän siinä kävi, että alennusmyynneissä tämän takin hinnasta tippui 30%. Ostopäätös oli helppo.

Malli on ihanan väljä ja pitkä. Takki on kevyt, mutta toimii mainiosti tällaisilla nollakeleillä keskustassa. Nilkkoihin asti ulottuva helma sitä paitsi lämmittää myös jalkoja.

Muutama onkin kysellyt vanhojen kamelitakkieni perään. Ajattelin myydä ne kirppiksellä, kunhan saadaan sellainen aikaiseksi meidän uudella toimistolla 🙂 Pidän teidän ajantasalla tästä!

 

 

Toinen joulun jälkeisen shoppailupäivän ostokseni ei ollut alennuksessa, mutta tätä laukkua olen ihastellut jo pitkään. En viitsinyt ostaa sitä aiemmin, sillä en ollut ihan varma josko saisin kyseisen laukun joululahjaksi, heh. Sen verran paljon olen tästä laukusta puhunut.

Kyseessä on vastuullisia nahkalaukkuja valmistava suomalainen brändi nimeltä Lovia. Rakastan heidän laukkujaan, mutta ennen kaikkea rakastan tarinaa laukkujen takana. Lovia käyttää materiaaleinaan mm. huonekaluteollisuuden ylijäämiä, kalannahkaa sekä luomulihatuotannon sivutuotteena saatavaa lampaannahkaa.

Jokaisen laukun DNA on jäljitettävissä. Lovia on myös läpinäkyvä katteistaan: kunkin tuotteen valmistusprosessin eri vaiheiden kustannukset on listattu laukku-dna:n alle. Kävin tsekkaamassa ostamani Hilla belt bagin DNA:n ja selvisi, että tämä minun laukkuni on valmistettu Iskun sohvateollisuuden ylijäämästä nahasta.

Hilla-laukku on harvinaisen monikäyttöinen. Säätömahdollisuuksia on loputtomasti. Se toimii esimerkiksi tavallisen cross bag laukun tapaan pitkällä hihnalla tai vyölaukkuna vyötäröllä. Tai näin, kuten olen sen kuvissa säätänyt.

 

 

Filippa K coat

Cos knit

Gina Tricot pants

Lovia belt bag

Puma sneakers

Acne Studios beanie

 

xx Sara

 

10 Comments
  • Pinja
    Posted at 15:25h, 06 January Reply

    Vitsi miten hieno idea noissa laukuissa ja nätti takki! 🙂 Kirpparia odotellessa 😛

    • Sara
      Posted at 15:35h, 06 January Reply

      No eikö!! 🙂 jee! Mä tiedottelen kun saadaan päivä lyötyä lukkoon!

  • Katariina
    Posted at 15:29h, 06 January Reply

    Upea tää takki! Itsekin oon etsiny laadukasta, ajatonta ja pitkää kamelinväristä takkia, tässä olis hyvä vaihtoehto. Mitkä mahtoi olla kaksi muuta ehdokasta takiksi? Multa on mennyt sun stoori ohi.😯

    • Sara
      Posted at 15:34h, 06 January Reply

      Voi kiitti! Toinen oli kotimaisen Andiata:n (mallissa oli mun makuun aavistuksen liian skarpisti leikatut olkapäät ja hieman liian lyhyt helma) ja toinen Maxmaran (lempiväri oli loppu ja hinta oli tuplat toisiin verrattuna) 🙂

  • Helen
    Posted at 15:34h, 06 January Reply

    Ihana punos tuossa laukussa! Ja vastuullisuus! Toi on hyvä juttu!
    Takki saa aikaan ihastuneita huokauksia täälläkin 🙂

    • Sara
      Posted at 21:07h, 06 January Reply

      No eikö! Ihan huippu juttu 🙂 Kiitos! <3

  • Lotta
    Posted at 19:42h, 06 January Reply

    Aivan huippu laukku ja ihana että pystyy selvittään mistä oma laukku on!

    Ei nyt liity tähän postaukseen ollenkaan, mutta olisko ollu ehkä eilen sun instagram storyssa kuva ihanan näkösestä muistaakseni meksikolaisesta tms. ruuasta. Voisko millään saada ohjetta näytti meinaan hyvältä 😀

    • Sara
      Posted at 21:09h, 06 January Reply

      No sanopa muuta 🙂

      Hei kuule! Mä sain ihan hurjan määrän kyselyitä eilen siitä safkasta ja nyt kun näin vielä tämän kommentin niin päätettiin tehdä samaa sapuskaa tänäänkin, jotta saan sen kuvattua blogiin!

      Resepti tulee siis ulos ihan pian! 🙂

  • Saila Kuutti
    Posted at 22:39h, 06 January Reply

    Lovia ❤️ Mulla on yksi Lovia, kalannahasta tehty, ja se on niin magee – laukku, jolla on tarina. Hienoa, kun tuot esiin kotimaista designia.

    • Sara
      Posted at 10:06h, 07 January Reply

      Mä oon ihan samaa mieltä! Mahtavaa, että näin hieno kotimainen brändi on noussut näin kovaan suosioon! 🙂

      Kiitos Saila!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval