Leipä, josta herkkä vatsanikin ilahtui

DSC_5594-2.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Fazer

 

Teini-iässä ne alkoivat, äkilliset vatsan turpoamiset. Keskivartalo saattoi paisua jalkapallon kokoiseksi ihan yhtäkkiä, ja mitä kummallisemmissa tilanteissa. Kipu saattoi äityä sietämättömäksi. Oli pakko kävellä kaksinkerroin. 

Opin lopulta, mitkä ruoka-aineet eivät sovi minulle. Välttelemällä tiettyjä raaka-aineita (tai nauttimalla niitä kohtuudella), syömällä mahdollisimman säännöllisesti, juomalla tarpeeksi vettä ja harrastamalla säännöllistä liikuntaa, sain pidettyä oireet kurissa.

Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS), epäili lääkäri, kun muutama vuosi takaperin tilitin ohimennen vatsaongelmistani terveystarkastuksen yhteydessä. Hän tulosti minulle FODMAP-ruokavaliosta kertovat lappusen, jossa oli kiellettyjen ja sallittujen ruoka-aineiden lista. FODMAP-hiilihydraatteja eli huonosti imeytyviä, suolistossa fermentoituvia, vatsakipuja sekä turvotusta aiheuttavia hiilihydraatteja sisältäviä ruoka-aineita tulisi jatkossa siis välttää, tai ainakin vähentää.

Bongasin FODMAP-listalta monta vanhaa tuttua, joiden vuoksi on taputeltu mahaa usempaan otteeseen: sipuli, valkosipuli, pavut, kaali, maitotuotteet ja ruis… 

 

DSC_5549.jpg

 

Vaikka tiedän tismalleen mitä aineita kannattaisi välttää, arvatkaa vaan kaksi kertaa noudatanko näitä suosituksia orjallisesti. Olen huomannut, että kehoni sietää FODMAP-hiilihydraatteja tiettyyn pisteeseen asti. Kohtuus kaikessa on siis hyvä sääntö tässäkin tilanteessa, mutta kyllä te tiedätte, välillä ruoka on vaan liian hyvää…

Ja leipä. Voisin suunnilleen elää leivällä, etenkin ruisleivällä. Kehoni sen sijaan on toista mieltä. Ruisleipä kun on yksi suurimpia FODMAP-hiilihydraattien lähteitä eikä siksi sovellu herkkävatsaisille.

 

fazer vatsaysta?va?llinen ruisleipa?.jpg

DSC_5539-3.jpg

 

Fazer on kehittänyt uuden ruisleivän leivontamenetelmän, jolla FODMAPien määrää on pystytty pienentämään. Menetelmän ansiosta Vatsaystävällinen Ruis -leivästä on vähennetty FODMAP-hiilihydraatteja (1-2g/100g -> 0,4g/100g), ja se sopii erinomaisesti nyt myös herkkävatsaisille ja FODMAP-ruokavaliota noudattaville.

Vatsaystävällinen Ruis on leivottu kotimaisesta täysjyvärukiista. Mukana on myös runsaasti hyvää tekeviä jyviä ja siemeniä. Leipä on vähäsuolainen, täysin lisäaineeton, eikä siihen ole lisätty lainkaan sokeria. Vatsaystävällinen Ruis on runsaskuituinen ja sisältää vatsan normaalia toimintaa edistävää kalsiumia, joka on saatu leipään leivonnassa käytetystä merileväjauheesta. 

Fazer Vatsaystävällinen -tuoteperheeseen kuuluu kolme erilaista vatsaa hellivää, terveellistä leipää.Vatsaystävällinen Ruis -leivän lisäksi leipäperheestä löytyy vähäsuolainen ja runsaskuituinen  Vatsaystävällinen Kaura sekä täysin gluteeniton ja sokeriton Vatsaystävällinen Gluteeniton. Molemmat leivät sisältävät herkullisisa siemeniä!

 

DSC_5502.jpg

Pictures: Kaisa Turunen

 

Lupasin itselleni (ja vatsalleni), että keskityn tänä vuonna entistä enemmän hyvään oloon. Pyrin parhaani mukaan välttelemään FODMAP-hiilihydraatteja, tai syömään niitä vain pieniä määriäFazer Vatsaystävällinen -tuoteperheen leivät ovat olleet minulla nyt reilu parisen viikkoa lähes päivittäisessä ruokavaliossa ilman vatsan oireilua. Hyvä olo on pysynyt vuoden alusta ja tulee myös pysymään pitkään!

 

xx Sara

19 Comments
  • JuttaE
    Posted at 06:30h, 29 January

    Ihan mahtavaa! Olen itse kärsinyt ärtyvän suolen oireryhtymästä jo muutaman vuoden, ja leipä ei ole kuulunut ruokavalioon enää pitkiin aikoihin. Taidan kuitenkin haluta kokeilla tuota Fazerin leipää, jos vatsa sulattaisi sen ilman ilmapallomaista turvotusta!
    Kiitos vinkistä, ja ihanaa sunnuntaita <3

    • saratickle
      Posted at 12:10h, 29 January

      Hei tämä ehdottomasti testiin. Tulee mullistamaan sun maailman! 😀 <3

      Ihanaa sunnuntaita sinnekin!

  • Vierailija
    Posted at 09:44h, 29 January

    Hienoa et kirjotit tästä aiheesta! Itselläkin IBS ja huojentavaa kuulla, että muiltakin tätä löytyy 😀 🙂

    • saratickle
      Posted at 12:09h, 29 January

      Kiitos kovasti! Ikävä vaiva, josta harmillisen moni kärsii. Onneksi on ruokavaliolla säädeltävissä 🙂

      • Vierailija
        Posted at 22:25h, 29 January

        Kuinka kauan sulla kesti että sait ruokavalion tasapainoon ja olon suht normiksi? Itse oon just aloittanut vasta fodmapin 2v oireilun jälkeen..

        • saratickle
          Posted at 01:01h, 31 January

          Periaatteessa oon osannut varoa niitä vatsakipuja aiheuttavia ruoka-aineita jo monta vuotta. Tiedän mitä en saa syödä, mutta toisinaan syön silti 😀 Mutta jos nyt on syönyt mitä sattuu ja siirtyy vasta nyt välttelemään tiettyjä niin muutoksia huomaa ihan varmasti jo viikon parin jälkeen!

  • Elina R
    Posted at 15:01h, 29 January

    4 vuotta sitten sain kuulla lääkäriltä tästä oireyhtymästä, kun selvis, että siitähän minäkin kärsin… Leivät on jääny mulla ihan superisti vähemmälle, mutta voisin kyllä laittaa tämän nyt sitten kokeiluun 🙂 ja kiva, että samaan perheeseen kuuluu tuo kaura ja gluteenitonkin, koska vaikka ruisleipä onkin hyvää, niin syön mielelläni muitakin leipiä 😀 kiitos siis tästä postauksesta!

    • saratickle
      Posted at 01:03h, 31 January

      Hei huippua, että näistä on ollut jeesiä. Nyt toivotaan, etteivät vie näitä koskaan markkinoilta!! 😀

      Kiitos itsellesi <3

  • Lala9
    Posted at 15:12h, 29 January

    Sun blogi onnistui jälleen kerran nostamaan fiilistä! Itsellä todettiin vihdoin IBS vaikka oireista on kärsitty vuosikaudet, ja nyt on pikkuhiljaa opeteltu elämään sen kanssa. Ihana kuulla, että tän kanssa ei oo yksin. Tällaisia vinkkejä jatkossakin lisää ja tsemppiä ruokavalion kanssa! 🙂

    • saratickle
      Posted at 01:05h, 31 January

      Voi miten kiva kuulla, että ajattelet noin <3 Mulla on tosiaan niin, että kroppa sietää ihan pieniä määriä ja yleensä kypsennettyinä, joten en ole joutunut täysin luopumaan kovinkaan monesta raaka-aineesta! Sanotaan, että palko- ja sipulikasvit, kaali ja viljatuotteet on ne pahimmat, joita olen vältellyt!

  • Vierailija
    Posted at 19:22h, 29 January

    Heips!
    Sattuiko Fazer kertomaan tarkemmin, mitä nämä FODMAP-hiilihydraatit ovat? Näin kyseisestä leivästä mainoksen telkkarissa, ja jostain hassusta ja tuntemattomasta syystä ärsyynnyin, kun mainos ei kertonut MIKSI tämä ruisleipä nyt on parempi vatsalle! Onko muutos tehty valmistusvaiheessa vai raaka-aineiden valinnassa vai missä :DD

    • saratickle
      Posted at 01:08h, 31 January

      Kuten postauksessa sanoinkin, niin kyse on leivontamenetelmästä. Salainen varmaan syystä, ettei sitä haluta kilpailijoille paljastaa 🙂

       

      Q: Mitä tarkoittaa FODMAP, joka on mainittu Fazer Vatsaystävällinen Ruis -leivän pakkauksessa?

      A: Nimi FODMAP tulee englannin sanoista Fermentable Oligo-, Di-, Mono-saccharides And Polyols ja niillä tarkoitetaan huonosti ohutsuolessa sulavia ja imeytyviä lyhyt ketjuisia hiilihydraatteja, jotka aiheuttavat monille herkkävatsaisille erilaisia suolisto-oireita, kuten turvotusta, vatsakipua ja ilmavaivoja ja yleistä epämukavuuden tunnetta. FODMAP-hiilihydraatteja on runsaasti mm. palko- ja sipulikasveissa, kaaleissa ja viljatuotteissa.

       

      Q: Miksi Fazer Vatsaystävällinen Ruis -leivästä on vähennetty FODMAP-hiilihydraatteja?

      A: Suomalaisille yksi suurimmista FODMAP-hiilihydraattien lähteistä on ruisleipä. Fazer on kehittänyt ruisleivän leivontamenetelmän, jolla FODMAPien määrää voidaan pienentää merkittävästi. Kuluttajien toiveesta Fazer Vatsaystävällinen Ruis -leivästä on vähennetty FODMAPhiilihydraatteja, jotta se sopii myös herkkävatsaisille ja FODMAP-ruokavaliota noudattaville. 

  • Tinttinen
    Posted at 15:19h, 30 January

    Avokado on muuten yksi Fodmap-listalla oleva ruoka-aine joka herkästi aiheuttaa vatsan ärtymistä. Tuli vaan tuosta avokadoleivästä mieleen.

    Vesimeloni oli kans yksi aika yllättävä kans. Itse koitan myös välttää tiettyjä ruoka-aineita juurikin vatsan takia, mutta ei sitä aina pysty kaikesta sellaisesta kieltäytymään. 🙂

    • saratickle
      Posted at 01:09h, 31 January

      Mä pystyn iisisti syömään avokadon päivässä ilman vaikutuksia. Vesimelonia muutama pala, mutta luoja jos menee enemmän! 😀

  • Roosamononen
    Posted at 16:35h, 30 January

    Oho, en tiennyt että sulla on IBS! Munkin muutamalla tutulla on, pitää vinkata heille tästä leivästä! 🙂 Ja kauniita kuvia kuten aina!
    http://roosamononen.com

    • saratickle
      Posted at 01:12h, 31 January

      IBS:ää on mulla epäilty, ja se todennäköisesti löytyykin (ainakin jonkun asteisena), mutta missään sen kummemmissa tutkimuksissa en ole käynyt. Mulla on “saa syödä” listalla monta sellaista raaka-ainetta, joita en pysty syömään ja taas “ei näitä” listalla sellaisia joita pystyn iisisti syömään. Oon ymmärtänyt kyllä, että aika yksilöllisiä nämä loppujen lopuksi ovat! Pääasia, että välttelee niitä pahimpia!

      Vinkkaa ihmeessä! 🙂

  • Maiji
    Posted at 21:27h, 30 January

    Oi pitääpä kokeilla tätä leipää! Kärsin itse ärtyvästä suolesta ja tiedän mitä ruoka-aineita pitäisi välttää ja/tai vähentää, mutta sama täällä – siitä huolimatta niitä tulee joskus pistettyä suuhun useemmin ja enemmän mitä se oma vatsa kestäisi…
    Ruis tosin aiheuttaa mulla pahimmat oireet, siispä en ole sitä syöny kahteen vuoteen ja voi kuinka mieli tekis! 😀

    • saratickle
      Posted at 01:13h, 31 January

      Tiedän niiiin ton 😀 Perhana!!

  • Kattti
    Posted at 18:53h, 22 February

    Hei! Ensinnäkin kiitos leipävinkistä! Minulla on todettu ärtyvän suolen oireyhtymä vuonna 2012 ja ruisleivän syönti on jäänyt sen jälkeen kokonaan pois. Mutta, se mitä haluaisin kysyä, niin oletko huomannut ärtyvän suolen oireilevan treenatessa vatsalihasliikkeitä? Olen yrittänyt treenata vatsalihaksiani ihan senkin takia, että vatsa on ärtyvän suolen takia monesti hyvin turvonnut ja olisi kiva saada vatsalihastreenillä hieman “kiinteyttä” vatsan ulkomuotoon. Minulla kaikki vatsalihasliikkeet tuottavat kuitenkin järkyttäviä suolisto-oireita ja seuraavana päivänä treenistä vatsani kramppailee pitkin päivää. Haluaisin kuulla muiden ärtyvästä suolesta kärsivien kokemuksia erityisesti vatsalihasliikkeiden vaikutuksesta, koska mistään en ole löytänyt tietoa, että ne vaikuttaisivat negatiivisesti suolen toimintaan, kun kaikki muu liikunta kuitenkin ylläpitää kyllä suolen hyvinvointia.