DSC_7329-3.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Alpro

 

Alkusyksy on ollut meikäläisen osalta aika hektinen. Paljon matkustamista, paljon töitä. Paljon kuvauksia ja paljon hauskaa ohjelmaa. Vaikka kuukausi on ollut ihan mieletön ja avartava, se on kuluttanut ihan eri tavalla kuin tyypillinen syysarkeni.

Matkustaminen on yksi suurimmista intohimoistani, mutta reissuilta on aina kiva myös palata kotiin. Tällä hetkellä kotiaamiaiset ja päivät työhuoneella tuntuvat aivan maailman parhaimmalta. Ihanaa syödä niitä omia vakkarijuttuja ja tehdä hommia omalla työpisteellä. 

 

DSC_7349-2.jpg

 

Aloitin tänään aamuni pitkästä aikaa Alpro Naturalilla, jota oli jäänyt alkukuusta jääkaappiin pari purkkia. Alpro Naturalin kaurahiutaleita sisältävä versio on kuulunut tuoteperheen suosikkeihini jo pitkään. Nopea, helppo välipala ihan sellaisenaan! Sen lisäksi, että pidän tuotteen mausta ja koostumuksesta, saa kaura minut kylläiseksi. Olen muutenkin viime aikoina pyrkinyt lisäämään kauraa ruokavaliossani, se vaan toimii mulla tosi hyvin!

Kaura sisältää runsaasti kuituja, jotka hellivät vatsaa. Kauran hyviin puoliin kuuluu myös se, että se sisältää tasapainoisessa suhteessa proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa, mikä täydentää hyvin mun kasvispainotteista ruokavaliota.

 

DSC_7291.jpg

 

Kuvattiin toissa viikolla Suomessa piipahtaessani pieni video mun studiopäivältä. Mikäli behind the scenes -materiaali mun työpäivästä kiinnostaa, niin tsekatkaapa tunnelmia videolta! 🙂

 

 

xx Sara

 

DSC_2896-3.jpg

 

Vaikka olenkin ahkera kehittelemään erilaisia treeniohjelmia ja treenailen kohtalaisen usein kotosalla, en juuri pidä yksin treenaamisesta. Kotitreeni on aina kivempaa kun saan huijattua poikaystävän mukaan. Tai jos treenataan vaikkapa siskon kanssa.

Saan treenistä eri tavalla irti ja jaksan treenin huomattavasti paremmin, kun en tee sitä yksin. Siksi olenkin alkanut treenaamaan kotona enemmän Youtube-videoiden kanssa! Sellaisten, joissa on ohjaaja mukana.

Ajattelin jakaa teille tämän hetken suosikkejani Youtuben kätköistä. Mukana on erilaisia ja erimittaisia treenejä aina HIIT:stä joogaan 🙂

 

DSC_2900-6-side.jpg

 

Autumn Fitness / Lucious Legs Lottery Alakroppakesto: 10 min

Supertehokas alavaralavartalotreeni ilman välineitä. Tämän treenin jälkeen ei muuten tee mieli hetkeen kyykätä. Tai hyppiä 😀 Ps. Nimestä voikin ehkä jo päätellä, että treeni on syntynyt vähän erikoisemmalla tavalla!

Tone it Up / Best HIIT workoutKoko kroppa /  kesto: n. 20 min

Perushyvä tehotreeni koko kropalle. Treeniin kannattaa varata kevyet käsipainot, mutta mikäli sellaisia ei löydy, niin ilmankin pärjää. Kiva sekoitus ryhmäliikuntatuntia ja perus kotitreeniä!

Yoga with Adriene / Yoga for Strength – kesto 40 min

40 minuutin Vinyasa jooga kuuluu suosikkeihini. Klassisia voimajoogaliikkeitä, jotka onnistuvat aloittelijoiltakin. Ohjaaja on huippu!

BeFit / 7 Minute WorkoutKoko kroppakesto: 7 min

Supertehokas pikatreeni, jossa käydään läpi niin jalat, vatsa kuin yläkroppakin. Syke pysyy HIIT-treenin tapaan korkealla koko harjoitteen ajan! 

POPSUGAR Fitness / Abs & Booty-toning workoutVatsa & Pakara / kesto: 30 min

Klassisen tehokkaita perusliikkeitä matolla! Loistava täsmätreeni!

Boho Beautiful / Morning Yoga WorkoutKoko kroppa / kesto: 15 min

Heittämällä eniten harjoittamani joogavideo! Täydellinen pilateshenkinen jooga, johon kuuluu venytysten lisäksi myös lihaskuntoliikkeitä. Ripeätahtinen, mutta sisältää ainoastaan perusliikkeitä. Sopii mainiosti aloittelijalle.

POPSUGAR Fitness / Selena Gomez -workoutVatsa ja Alakroppa / kesto: 30 min

Selena Gomezin personaltrainerin vetämä barrehenkinen treeni, jossa keskitytään erityisesti vatsaan ja pakaraan. Kivoja, vähän erilaisia liikkeitä. Venyvyyttä ja voimaa!

 

DSC_2936.jpg

 

Hei kertokaa ihmeessä teidän suosikkejanne, hyviä videoita kannattaa aina kierrättää 🙂 Mä ajattelin seuraavaksi uppoutua tuohon 45 minuutin power joogaan! Se sopii ihan täydellisesti tämän hetken moodiini. 

Kivaa iltaa kaikille!

 

DSC_2800-5.jpg

pictures: Elisa Lepistö / edit by me

Soc jacket

Nike bra

Adidas tights

Adidas sneakers

 

xx Sara

DSC_9468-3.jpg

 

Siivousta, lenkkeilyä, sushia ja One Tree Hill -sarjamaraton (täysin unohdettu sarja!!!)

Saunomista, suihkukaapin jynssäystä ja löhöilymaja olkkarissa.

Täydellinen akkujen lataus viikonloppu, joka tosin loppui eilen iltapäivästä päälle iskeneeseen, maailmanluokan päänsärkyyn. Mutta jos tuo mokoma rajataan pois, niin rentouttavin viikonloppu hetkeen. Hyvällä energialla uuteen viikkoon 🙂 Ihanaa viikkoa kaikille!

Ps. edelleenkin vaikea ymmärtää, että meikäläinen todella seisoo tuossa kannessa!!

 

DSC_8587-2-side.jpg

DSC_9041.jpg

DSC_9370.jpg

DSC_9050-2-side.jpg

DSC_9530-2.jpg

20170924_140343-side.jpg

 

xx Sara