DSC_9706.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

 

Viime kesänä hurahdin BookBeatin äänikirjoihin. Kärsin melko vahvasta matkapahoinvoinnista, joten puhelimen näpyttely autossa tai bussissa ei tule kuuloonkaan. Ensin aloin kuuntelemaan kirjoja julkisilla liikkuessani. Sitten äänikirjat levisivät kävely- ja juoksulenkeille. Lopulta kuuntelin niitä siivotessani, kuvia muokatessani ja silloin kun matkustin bussilla vanhempieni luokse Kotkaan. Välillä pistin äänikirjan päälle 15 minuutin kahvitauollakin ja välillä illalla venytellessäni. Äänikirjasta (+ nerokkaasta uniajastimesta) tuli meille jopa yhteinen iltasatu nukkumaan mennessämme! 

BookBeatista löytyy laaja kattaus audio- ja e-kirjoja aina uunituoreista julkaisuista vanhoihin klassikkoihin. Itselleen sopivan kirjan etsiminen on tehty helpoksi: teokset on jaettu teemoihin. Myös mm. suosituimpien- ja uusien julkaisujen listat löytyvät! Kirjoja ilmestyy mukavan tiuhaan tahtiin ja niitä on mahdollista ladata myös offline-tilaan. Tällöin kuuntelu onnistuu vaikkapa lentokoneessa tai hiekkarannalla, pallon toisella puolen.

 

DSC_0032-4.jpg

DSC_9696.jpg

 

Oskari Saari – Aki Hintsa, Voittamisen anatomiaEdesmennyt Hintsa toimi F1-varikkolääkärinä ja valmentajana. Hän on osasyynä Häkkisen, Hamiltonin, Räikkösen ja Vettelin menestymiseen – sittemmin Hintsan oppeja ovat hyödyntäneet myös kansainväliset huippujohtajat. Nyt Hintsan kokonaisvaltainen toimintamalli paljastetaan meille tavallisille tallaajillekin. Tämä minulla vielä kesken oleva inspiroiva kirja kertoo matkasta kohti menestymistä. 

Sami Minkkinen – Havaintoja ParisuhteestaMiten käy kun mies lähtee yksin tamponiostoksille? Lukulistan kärkipäässä killuva teos, joka koomisuudellaan, herkkyydellään ja aitoudellaan on vakuuttanut monia lähipiirissäni. Jossain kohtaa itkettää ja jossain naurattaa. Ja jostain tämän kirjan sivuilta on kuulemma pakko löytää itsensä!

Lars Kepler – KaniininmetsästäjätEn ole käynyt käsiksi uusimpaan Kepleriin, vaan olen säästänyt sen matkustuspäiville, joita on luvassa lähiaikoina useampiakin. Ulkoministerin murha, terroriepäilyjä, piinaavaa jahtia ja Joona Linna!! Kirja on kuulemma niin hyytävän pelottava, että hermoromahdus ei ole kaukana. Apua, tuskin maltan odottaa!!!

Kimmo Takanen – Tunne LukkosiMiten menneisyys vaikuttaa nykyhetkeemme ja millaisia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja voimme hyödyntää elämämme haasteissa? Kirja, joka auttaa sinua tiedostamaan tunne-elämän lukkosi ja niiden vaikutukset elämässäsi, havainnollistavien esimerkkien avulla. 

 

DSC_9726.jpg

DSC_0044.jpg

 

Paulo Coelho – AlkemistiMatka, jonka tarkoituksena on löytää maailman hienoimmat aarteet, muuttuukin sisimpien aarteiden etsinnäksi. Kirja on on kaikessa yksinkertaisuudessaan voimaannuttava ja viisas. Sen voi lukea sata kertaa ja löytää aina uusia kulmia. Täydellistä lomalukemista itsetutkiskelusta kiinnostuneelle!

Pauliina Vanhatalo – Keskivaikea vuosiEntinen yhdeksän laudaturin ylioppilas ei koe täyttäneensä muiden odotuksia. Usko omien unelmien toteutumiseen horjuu ja äitiys on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Ja joka vuosi koittaa kaamos, tuo kamppailu elämänhalun ja -haluttomuuden välillä. Kirja seuraa masennusdiagnoosin jälkeistä elämää vuoden ajan. Avoin ja kaunis masennuskirja, joka ei masenna.

Maaret Kallio – Lujasti LempeäElämänajatteluopas vastapainoksi nykypäivän elämäntaito-oppaiden tulvalle. Ei vinkkejä täydelliseen elämään, vaan kehyksiä omien pohdintojen ja totuuksien löytämiseksi. Kirjassa alleviivataan armollisuutta ja viisasta vaativuutta.

Meik Wiking – The Little Book of HyggeHygge, tuo maailman onnellisimmaksi lukeutuvan kansan, Tanskan, salaisuus. Kaakaota kynttilänvalossa, loikoilua sohvalla rakkaan kainalossa ja aamun ensimmäiset auringonsäteet sälekaihtimien läpi… Kirja opettaa sinut nauttimaan arjestasi entistä vahvemmin, olemaan enemmän hygge.

 

DSC_9717.jpg

DSC_0049-2.jpg

Nike pants // Peak Performance jacket // Björn Borg shirt // New Balance sneakers

 

Mikäli innostuitte, pääsette suoraan tästä linkistä  kokeilemaan BookBeatia 1kk:n ajan maksutta. Kuukauden kokeilun jälkeen kuukausimaksu on kaikille sama 16,90e/kk, mutta mikäli et halua jatkaa, on t
ilaus helppo irtisanoa. Huom! Kokeilujakso on voimassa 31.9 ja se koskee vain uusia käyttäjiä.

Mahtavia kuuntelu- ja lukuelämyksiä pääsiäisviikonlopulle! 🙂

 

Pictures: Annika Ollila

xx Sara

DSC_9842-2.jpg

 

Aamiaistreffit, voisiko sanoa jo että vakkarimestoilla IPI kulmakuppilassa, yhdessä tämän mimmin kanssa <3 IPI:n aina yhtä ilostuttava henkilökunta ja kahvilan jättimäisistä ikkunoista sisään tulviva aurinko saivat suupielet normaalia korkeammalle. Ei hullummin tiistaiaamulta!

Nilkat paljaana ja ainoastaan teeppari takin alla haahuiltiin ympäri Torkkelinmäkeä kuvauslokaatioiden perässä. Osoiteltiin vuoroin värikkäitä taloja, joihin haluttaisiin muuttaa. Sormet olivat ojossa oikeastaan ihan koko ajan. Torkkelinmäki on ihana, ja sen talot ne vasta ihania ovatkin! Taidan rajata asuntohaut pelkästään Torkkelinmäelle… <3

 

DSC_9755.jpg

DSC_9863-3-checker.jpg

Pictures of me: Annika Ollila

 

xx Sara

Tags:

DSC_9464-3.jpg

 

Tänään on se päivä. Se kun hikoilee talvitakissa pienen possun lailla niinkin urakalla, että on pakko vaihtaa iltapäiväksi nahkatakkiin! Morjens!!

Olosuhteisiin saattaa vaikuttaa se, että tuli taas juoksenneltua paikasta toiseen ruhtinaallisen kamera-objektiivit-läppäri-hiusharja-meikit-kuvauskamat -kassin kanssa, mutta väliäkö sillä. Aurinko paistoi ja hiki valui syystä tai toisesta. Varma kevään merkki! 😀

Ilmassa tuoksuu kevät. Enkä nyt puhu kanankakasta, vaan siitä kun sadekuuron jälkeen auringonsäteet löytävät tiensä maan pinnalle ja keuhkot täyttyvät raikkaasta kevätilmasta. Sateet eivät edes häiritse minua (niin kauan kun silmämeikki on vedenkestävää). Sadekuurot ja niiden jälkeen paistava kevätaurinko ovat itseasiassa ihan parasta just nyt <3

Tuntuu pähkähullulta, että eletään pääsiäisviikkoa. En meinaa muistaa tätä ollenkaan. Aika monta vuotta ollaan vietetty pääsiäinen Lapissa, mutta tänä vuonna taidetaan pysytellä etelässä. Aikeissa oli mennä testailemaan jotain erikoisempia lajeja (saa heitellä ideoita!) ja vietellä leppoisia peli-iltoja ystävien ja perheen kesken. Ei hullumpi vaihtoehto pääsiäisen vietolle kyllä tämäkään 🙂 Nähtäväksi jää josko innostuttaisiin valloittamaan joku etelän laskettelukeskuksista…

 

DSC_9432.jpg

DSC_9395-2-checker.jpg

DSC_9484.jpg

DSC_9475.jpg

DSC_9466.jpg

Pictures: Annika Ollila, edit by me

 

Gina Tricot shirt

Gina Tricot pants

Zara shoes

Zalando/Menbur bag (here*)

2hand hat

Gina Tricot sunnies

*adlink

 

xx Sara