*Kaupallinen yhteistyö: sloggi

 

Kun tulen kotiin, vaihdan ensimmäiseksi päälleni kotivaatteeni. Tähän aikaan vuodesta se on lähes poikkeuksetta kolitsihousut ja cashmere-huppari. Vaikka pukeudun mukaviin vaatteisiin arkenakin, vaalin kotona täydellistä mukavuutta. Kotona mikään ei saa kiristää, painaa tai puristaa. Ei vöitä, ei nappeja ei kiristäviä saumoja. Toki kotivaatteisiin liittyy myös hygieniaseikat: en pidä siitä, että makoilen sängyllä ja sohvalla samoissa vaatteissa kuin millä olen aikaisemmin päivällä istunut metrossa ja puiston penkillä.

Mukavuudesta on tullut iso osa pukeutumistani, ja oikeastaan iso osa montaa muutakin osa-aluetta. Yhä useammin valitsen siistit tennari korkojen sijasta. Olen siirtynyt käsilaukusta kokonaan reppuun ja käytän lähes pelkästään mukavan väljiä tai joustavia vaatteita. Koska miksi ihmeessä pukisin päälleni mitään epämukavaa? Mikäli voin valita samaan aikaan mukavuuden ja tyylikkyyden, miksen valitsisi sitä?

 

 

Melko tarkalleen vuosi sitten aloin kyseenalaistaa aikaisempia rintaliivivalintojani. Ei ollut sattumaa, että tuolloin tutustuin ensimmäisen kerran äärimmäisen mukavaan sloggi Zero Feel -sarjaan. Kotiintulo rutiinini oli päivästä toiseen sama: riisuin ensitöikseni päältäni rintaliivit. Välillä jo eteisessä. Mikä helpotus olikaan saada liivit pois päältä.

Meni tovi, ennen kuin tajusin kysyä itseltäni seuraavan kysymyksen: miksi ihmeessä käytän epämukavia rintaliivejä? Eikö rintaliivien pitäisi olla niin mukavat, ettei niitä edes huomaa tai tee mieli riisua päältä?

Vastaus kuuluu, että kyllä pitäisi.

Pitsein koristeltu kaaritueton S by sloggi Signature top on äärimmäisen mukava ja istuva. Toppi on yhdistelmä ylellistä naisellisuutta ja mukavuutta. Näitä liivejä ei tarvitse riisua kotiin saapuessa, ei välttämättä edes yöunien ajaksi (olen unohtanut malliston liivejä päälle lukuisia kertoja, ja se jos jokin kertoo mukavuudesta). Rintaliivit on valmistettu pehmeästä, ohuesta ja joustavasta materiaalista – kutsun sitä toiseksi ihoksi. Mikä parasta, liiveissä ei ole hankaavia lappuja tai painavia, erottuvia saumoja.

S by sloggi Signaturea löydät Stockmannilta!

 

kuvat: Elisa Lepistö

S by sloggi Signature top & pants

 

xx Sara

 

Kevätpäivityksen suurin steppi: pestiin ikkunat. Jos et ole vielä pessyt ikkunoita, tee se. Elämäsi mullistuu!

Sunnuntaisesta pesupäivästä lähtien koko koti on tuntunut ihan eriltä. Meidän risteyksessä on tehty useampiakin julkisivuremppoja viime vuonna ja se muuten näkyi ikkunoissa. Silmä oli jo niin tottunut likaisiin ikkunoihin, ettei se oikeastaan edes häirinnyt ennen kun sitten aloin suunnittelemaan niiden pesua ja tajusin tilanteen vakavuuden hah. Ulommaisen sai muuten pestä kahteen otteeseen, yök 😀

 

 

Tänään saapuivat uudet tilaamani ruokapöydän tuolit! Kaipasin pinnatuolien tilalle jotain persoonallisempaa. Jotain muuta kuin mustaa. Harkitsin näiden kohdalla pitkään, koska hinta oli kohtalaisen suolainen. Päätin odottaa kuukauden, ennen kuin tein lopullisen päätöksen. Harkinta-ajan jälkeen fiilis oli vahvasti se, että kyllä ne nämä ovat. Uudet tuolit sopivat tyyliltään ja väriltään hurjan hyvin meidän lankkupöytään ja samoin vihreään samettisohvaan! Kannatti panostaa 🙂

 

 

Ensi viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä kun muutettiin ensimmäiseen omaan asuntoomme. Muistan vieläkin se tunteen kun ihka ekan kerran astuin tänne sisään. Asunto tuntui tilavalta (etenkin edelliseen kotiimme verrattuna) ja näkymä aukesi jotenkin ihan yllättäen sisään astuessa. Valo tulvi 11:sta ikkunasta ja Torkkelinmäen värikäs katunäkymä avautui erkkeristä. Tältä tuntuu oikean asunnon kohdalla, ajattelin silloin. Oltiin ravattu asuntonäytöissä yli vuosi ja vihdoin osui kohdalle asunto, joka tuntui ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kodilta.

 

 

 

Lue myös:

Uusi koti: keittiö

Uusi koti: Olohuone ja ruokailutila

Uusi koti: Makuuhuone

Koti just sellaisena kuin se on

 

 

xx Sara

Tags:
,

*Kaupallinen yhteistyö: Segafredo 

 

Meillä kaikilla on omat rutiinimme. Kuljemme töihin samaa reittiä, katsomme tiettyjä ohjelmia, käymme tutussa lähikaupassa ja juomme kahvimme tietyllä tavalla.

Rutiinit ovat mahtavia, mutta niistä irtautuminen tekee välillä ihan mielettömän hyvää. On hyvä muistaa, että edessämme on joka päivä lukuisia valintoja, eikä niiden tarvitse aina mennä totutulla kaavalla. Vaihtelu virkistää!

Päätin haastaa itseäni viikon ajan. Pysähdyin, ennen kuin aloin toimimaan ja mietin, voinko tehdä asian eri tavalla.

 

 

pue päälle jotain, mitä et ole käyttänyt pitkään aikaan

Eteisen huivikorista löytyi vanha punainen baskerini. Toimii muuten samalla mainiona juurikasvun peittäjänä!

lähde lenkille uuteen paikkaan

Suuntasin Töölönlahden sijasta Viikkiin ja Herttoniemeen. Juoksin kaduilla, puistoissa ja rannoilla, joissa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Eksyinkin muutamaan otteeseen.

aloita aamusi suodatinkahvin sijasta lattella

Päätinpä tuiki tavallisen tiistain kunniaksi valmistaa jotain muuta kuin tuttua suodatinkahvia. Pausan kahvipavuista syntyi latte tuplaespressolla. Harvemmin tällaisia tulee juotua kotona, etenkään aamukiireessä!

kuuntele erilaista musiikkia

Soittolistalla on pyörinyt mm. kasarihittejä, Avain, Heikki Kuula ja J-Lon millenium julkaisuja.

 

 

käy ruokakaupassa, jossa et ole koskaan aikaisemmin käynyt

Tein ruokaostokseni Iso Roobertinkadun K-marketissa ensimmäistä kertaa ikinä.

kokeile uutta hajuvettä

Löysin meikkilaatikosta Lanvinin pienen käyttämättömän tuoksunäytteen. Niin pienen, ettei siinä lukenut edes tuoksun nimeä, se jääköön mysteeriksi. Haistoin uuden hajuveden iholla vielä illallakin, virkistävää vaihtelua!

kävele työmatka

Suuntasin jo tutulle ratikkapysäkille kunnes tajusin, etten ole koskaan kävellyt toimistolta kotiin. Jalassa oli sopivasti lenkkarit eikä tavaraakaan ollut liikaa mukana. Olin kiireisen päivän takia joutunut perumaan iltatreenit, joten sainpa 45 minuuttia reipasta hyötyliikuntaa päivälle! Ihanan tyyni ilta!

osta uusi lautapeli

Milloinkohan olen viimeksi ollut lautapelikaupoilla? Päädyttiin ystävien suosituksesta peliin nimeltä Dixit! Sovittiin lautapelitreffit jo samalle illalle, olipa kivaa!

 

pictures: Kaisa Turunen

 

 

Psst. Segafredo Pausan pavusta voi valmistaa sekä suodatinkahvia että espressoa! Toimii mainiosti molemmissa!

 

xx Sara

Tags: