Viikkohaaste: riko rutiineja

*Kaupallinen yhteistyö: Segafredo 

 

Meillä kaikilla on omat rutiinimme. Kuljemme töihin samaa reittiä, katsomme tiettyjä ohjelmia, käymme tutussa lähikaupassa ja juomme kahvimme tietyllä tavalla.

Rutiinit ovat mahtavia, mutta niistä irtautuminen tekee välillä ihan mielettömän hyvää. On hyvä muistaa, että edessämme on joka päivä lukuisia valintoja, eikä niiden tarvitse aina mennä totutulla kaavalla. Vaihtelu virkistää!

Päätin haastaa itseäni viikon ajan. Pysähdyin, ennen kuin aloin toimimaan ja mietin, voinko tehdä asian eri tavalla.

 

 

pue päälle jotain, mitä et ole käyttänyt pitkään aikaan

Eteisen huivikorista löytyi vanha punainen baskerini. Toimii muuten samalla mainiona juurikasvun peittäjänä!

lähde lenkille uuteen paikkaan

Suuntasin Töölönlahden sijasta Viikkiin ja Herttoniemeen. Juoksin kaduilla, puistoissa ja rannoilla, joissa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Eksyinkin muutamaan otteeseen.

aloita aamusi suodatinkahvin sijasta lattella

Päätinpä tuiki tavallisen tiistain kunniaksi valmistaa jotain muuta kuin tuttua suodatinkahvia. Pausan kahvipavuista syntyi latte tuplaespressolla. Harvemmin tällaisia tulee juotua kotona, etenkään aamukiireessä!

kuuntele erilaista musiikkia

Soittolistalla on pyörinyt mm. kasarihittejä, Avain, Heikki Kuula ja J-Lon millenium julkaisuja.

 

 

käy ruokakaupassa, jossa et ole koskaan aikaisemmin käynyt

Tein ruokaostokseni Iso Roobertinkadun K-marketissa ensimmäistä kertaa ikinä.

kokeile uutta hajuvettä

Löysin meikkilaatikosta Lanvinin pienen käyttämättömän tuoksunäytteen. Niin pienen, ettei siinä lukenut edes tuoksun nimeä, se jääköön mysteeriksi. Haistoin uuden hajuveden iholla vielä illallakin, virkistävää vaihtelua!

kävele työmatka

Suuntasin jo tutulle ratikkapysäkille kunnes tajusin, etten ole koskaan kävellyt toimistolta kotiin. Jalassa oli sopivasti lenkkarit eikä tavaraakaan ollut liikaa mukana. Olin kiireisen päivän takia joutunut perumaan iltatreenit, joten sainpa 45 minuuttia reipasta hyötyliikuntaa päivälle! Ihanan tyyni ilta!

osta uusi lautapeli

Milloinkohan olen viimeksi ollut lautapelikaupoilla? Päädyttiin ystävien suosituksesta peliin nimeltä Dixit! Sovittiin lautapelitreffit jo samalle illalle, olipa kivaa!

 

pictures: Kaisa Turunen

 

 

Psst. Segafredo Pausan pavusta voi valmistaa sekä suodatinkahvia että espressoa! Toimii mainiosti molemmissa!

 

xx Sara

Tags:
6 Comments
  • Elisa
    Posted at 14:30h, 26 March Reply

    Late 😀

    • Sara
      Posted at 14:40h, 26 March Reply

      haha huups! Kuinka paljon söpömpi ois late 😀

  • Gabriella
    Posted at 19:11h, 26 March Reply

    Ihan pakko kysyä, mistä toi ihana paita on? 😍

    • Sara
      Posted at 07:45h, 27 March Reply

      Tää on Lindexiltä 🙂

  • Tarza
    Posted at 21:03h, 26 March Reply

    Dixit on paras lautapeli ikinä! 😊

    • Sara
      Posted at 07:44h, 27 March Reply

      Ihan sairaan hyvä!!! <3

Post A Comment
Your comment will be visible after approval