Koko ikäni olen käyttänyt ihokarvojen poistoon höylää. Olen perustellut itselleni, että ei se nyt niin paha ole sheivailla sääret aina suihkun yhteydessä. Vaikka tätä joutuukin tekemään aika usein ja vaahtojen ja uusien terien osto tuleekin pitemällä aikavälillä yllättävänkin kalliiksi.
Vahaliuskat olen testannu kerran, mutta koin ne aika hankaliksi. Epilaattoria en ollut koskaan kokeillut. Jo pelkkä kapistuksen meteli on riittänyt vakuuttamaan meikäläisen, että ai saamari ja ei kiitos. Ne karvat lähtee edelleen sillä höylällä, nopeasti ja kivuttomasti eikö niin?
Näin on, mutta sänki puskee läpi heti parin päivän päästä, ja auta armias jos jostain syystä et pääsekkään välittömästi höyläämään. Lisäksi oon alkanu saamaan sheivaamisesta ärsyttäviä näppylöitä, vaikka kuinka huolellisesti homman hoitaisinkin.

Parempaan väliin en siis olisi voinut uutta epilaattoria saadakkaan testiin! Braunin Silk épil 7 SkinSpa:n huhutaan olevan kaikkien aikojen tehokkain Wet & Dry -epilaattori.
Samassa laitteessa on sekä epilaattori, että kuorintaharja. Laite on suunniteltu käytettäväksi suihkussa tai kylvyssä, jotta käyttökokemuksesta tulee hellävaraisempi. Kokemuksella voin kertoa, että veden alla epilointi on huomattavasti kivutomampaa ja miellyttävämpää.


Mitä tuote sitten lupaa?
? 40:llä Close-Grip-pinsetillä varustettu epilaattori poistaa neljä kertaa lyhyempiä karvoja kuin vaha, sekä takaa neljä viikkoa kestävän sileyden.
? Kuorintaharjan yli 3000 mikrovärähdystä minuutissa tuo esiin ihon heleyden neljä kertaa paremmin kuin manuaalinen kuorinta (eli pyörii neljä kertaa nopeammin kun mun käsi).
? Smartlight-toiminto auttaa löytämään jopa hennoimmat ihokarvat, jottei karvoja jäisi käsittelemättä.
? Mukana 4 lisäosaa: ajopää sekä viimeistelijän-, kasvojen alueen – ja herkkien alueiden kärkikappale.
Epilointipää


Plussat
voi käyttää kuivan ihon lisäksi myös suihkussa/ammeessa veden alla, jolloin epilointi on kivutota
mukana 4 lisäosaa: ajopää sekä viimeistelijän-, kasvojen alueen – ja herkkien alueiden kärkikappale.
kaksi eri ajonopeutta
perusteelliset ohjeet latteen käyttöön niin, että jopa meikä onnistuu saamaan sileän lopputuloksen ilman verta ja kyyneliä
taipuva ajopää helpottaa ajamista
muotoilusta plussaa, näppärä kädessä ja kauniin värinen
päitä on tosi helppo vaihtaa
akku latautuu nopeasti ja kestää hyvin
kivuton!
Miinukset
valosta plussaa, mutta se voisi olla suurempikin
se epilointilaitteista lähtevä, jopa pelottava surina on myös tässä melko voimakas
Kuorintapää


Tuloksia
Säännöllinen kuorinta on tehnyt ihosta ihanan pehmeän!
Vaikka karvaa kasvaa edelleen, on siitä tullut tosi ohutta ja jalat ovat sileät kuukaudenkin päästä!
Jalkoja ei parin käyttökerran jälkeen ole tosiaan tarvinut ajella kuin kerran kuukaudessa
Fakta on se, että epilointi on hidasta, mutta sitä ei ole tarvinut paljoakaan tehdä! Tässä ehdottomasti yksi tulevan kesän pelastaja ja kivuton karvanpoistaja! Ehkä mäkin siirryn vihdoin höylistä eteenpäin. Tätä voin ehdottomasti suositella 🙂
Hinta n. 179?
T.Sara
Posted at 06:32h
in
Uncategorized
by Sara