Poika ei tullut kotiin

DSC_2164.jpg

 

Vitamin Well järjesti eilen tennisturnauksen, johon minut ja Elisa kutsuttiin. Kotiin tulleessa kutussa puhuttiin tennisturnauksesta ja oletin, että mennään mestoille katsojiksi. Asiahan ei lainkaan ollut näin.

Tennishameet päälle, mailat käteen ja lippikset päähän: edessä oli ihan kunnon kaksinpeliturnaus, jota edelsi parin tunnin treenit yhdessä tennisammattilaisten kanssa!

Huijaisin kaikkia jos sanoisin, etten ole lainkaan kilpailuhenkinen. Etenkin jos puhutaan urheilusta. Urheilu on yleensä se missä olen elementissäni. Oli laji oikeastaan mikä tahansa (melkein mikä tahansa…), pärjään yleensä aika hyvin ja olen nopea oppimaan. 

Oltiin Ellun kanssa turnaukseen osallistujista ainoat bloggaajat. Loput olivat kilpaurheilijoita, liikuntamaikkoja ja surffaajia 😀 Eihän meillä ollut mitään jakoa tossa porukassa, hahaha. Saakeli!

Vaikka turpaan tuli joka matsissa, vietettiin ihan hullun kiva päivä Tukholman Djurgårdenissa. Aurinko paistoi, musa pauhasi ja hikikin tuli. Turnauksen jälkeen koristeltiin kenttä viireillä, vaihdettiin Vitamin Wellit bisseen ja siideriin, ja pidettiin pienet voittojuhlat ilta-auringossa. Niin hauskaa!

Olipa kiva tutustua kaikkiin ja saada ekaan kertaan ihan kunnon tennisopetustakin 🙂 Pakko kai sitä on jatkaa treenailua Suomen päässä!

 

DSC_1891.jpg

DSC_1914.jpg

DSC_2033.jpg

DSC_1965.jpg

DSC_2138.jpg

DSC_1985.jpg

DSC_2200.jpg

DSC_2185.jpg

 

xx Sara

2 Comments
  • Somebody
    Posted at 13:03h, 04 June

    Rakastan noita sun uurteita kun naurat ja hymyilet <3

    • saratickle
      Posted at 09:32h, 05 June

      haha mahtavaa, uurteita onkin nauraessa aina kuus rivissä tossa 😀 <3