Surffausta Lissabonissa

DSC_0435-2.jpg

 

Sain viikonloppuna tuttavaltani viestin: “mitkä teidän suunnitelmat on huomenna, tulkaa meidän kanssa surffaamaan?”. Olin täysin unohtanut, että Michelle oli muuttanut pari viikkoa takaperin Lissaboniin ja aloittanut uuden työn poikaystävänsä surffikoululla. Todellakin me tullaan surffaamaan!

Ei muuta kun lauantaiaamuna rantakassi olalle ja junalla kohti Cascaisia. Järkeiltiin, että vaikka lämpömittari olikin kohonnut lähes 30 asteeseen, ei merivesi missään nimessä voisi olla vielä lämmintä.

Ja ihan oikeassahan me oltiinkin. Vesi oli kylmää, mutta märkäpukujen läpi se ei tuntunut siltä lainkaan.

Liityttiin Juuson kanssa Cascaisin surffikoulun tunnille, josta bongattiin heti muutama suomalainen. Lauta tuntui hyvältä, samoin opettajat. Aallot olivat kyseisellä rannalla ja tuona päivänä hyvinkin pieniä verrattuna viiden kuukauden takaiseen Baliin, mutta toimivat mainiosti näin pidemmän tauon jälkeen. 

Päivä oli ihan äärettömän hauska ja viihdyttiin vedessä melkein kaksi tuntia. Saatiin molemmat taas sellainen surffikipinä, että nähtäväksi jää josko tässä pitää taas ryhtyä varailemaan leiriä talvelle! Iso kiitos Michelle ja David, että päästiin kuokkimaan 🙂

 

DSC_0517.jpg

DSC_0430-2.jpg

DSC_0360-2.jpg

DSC_0368.jpg

DSC_0441.jpg

DSC_0373.jpg

DSC_0448.jpg

DSC_0464.jpg

IMG_9481.jpg

DSC_0454.jpg

DSC_0475.jpg

DSC_0467.jpg

IMG_9487.jpg

 

 

xx Sara

2 Comments
  • Faijahommia
    Posted at 06:13h, 22 May

    Todella nättiä!

    Hitto teillä on ollut upee loma! Miten meni futismatsi? Mies kusi hunajaa? 😀

    • saratickle
      Posted at 19:10h, 22 May

      jooo <3 ollu kyllä mahtavat viisi päivää 🙂 ja haha se meni hyvin, 4-1 voitto 😀