D8X_7625.jpg

 

Se taisi olla joku tavallistakin karumpi juhannussää kun päätettiin, että ensi vuonna lähdetään juhannuslomille johonkin muualle. Viime vuonna vietettiin juhannusviikko Montenegrossa ja tänä vuonna suunnattiin samalla porukalla Sloveniaan.

Meikäläisen sloveniakipinän aiheutti aikoinaan Suvi Höydenin Euroopan autoloma. Muistan vieläkin kun seurasin heidän parin vuoden takaista roadtripia silmät pyöreinä. Silloin kiinnostuin Itä-Euroopan kohteista, mutta erityisesti kuvat Sloveniasta jäivät mieleen. Turkoosit järvet, hulppeat vuoret, vehreät metsät ja vesiputoukset – paikka vaikutti aivan mielettömältä.

Takana on kolme yötä Sloveniassa, eikä mielikuva maasta ainakaan huonommaksi ole mennyt. Päinvastoin. Etäisyydet ovat sopivan lyhyitä ja nähtävää on paljon. Bledissä ja Bohinjissa on tullut vietettyä aikaa. Eilen koukattiin Italian ja Itävallan kautta Boveciin ja Soca joelle, jonka ympäristö on ollut tähän mennessä oma suosikkini. 

Tälle aamupäivälle suunniteltiin rentoa aurinkolöhöilyä ja iltapäivällä edessä vaellusta. Ihanaa juhannusta tyypit! 

 

D8X_6901-3.jpg

D8X_7186-2.jpg

D8X_6595.jpg

D8X_7331.jpg

D8X_6943.jpg

D8X_7661.jpg

D8X_7536.jpg

D8X_7657.jpg

 

xx Sara

Tags:

D8X_5382.jpg

 

Hymyilyttää jo heti ensimmäisen kuvan kohdalla (no siinä nyt varsinkin, harmi kun en muista tilannetta :D)

Posin kauttaParas mahdollinen motto mitä tiedän. Sen soveltaminen on erityisen tärkeää silloin kun herätyskelloa asettaessa puhelin ilmoittaa, että hälytykseen on alle neljä tuntia. Ja silloin kun tajuat istuneesi väärään junaan. Ja  ihan erityisesti silloin kun alaraajat ovat vaeltamisesta ja pilateksesta niin tukossa että vessanpöntöllä pitää istua vain toisella pakaralla. Ja silloin kun tajuat, että sinulle tilattu ravintolaillallinen muistuttaa huomattavasti enemmän koiranruokaa. Ja myös siinä tilanteessa kun vettä tulee kaupunkikierroksella niin paljon, että näkyvyys on suunnilleen kaksi metriä ja suunnittelemasi kesämekkokuvat vaihtuvatkin kuoriasuun ja kameran varjelemiseen.

Huumorilla pärjää aina. Myös nyt kun kello on kohta yhdeksän, eikä päivän to do -lista ole lähelläkään loppua. Päinvastoin. Se on aivan pullollaan 😀 Illalle on ainakin vielä kaksi deadlinea ja pakkausrumba. Mutta mitä mitä, huomenna kohti Sloveniaa! L-O-M-A!

 

D8X_5091.jpg

D8X_2994.jpg

_8106548.jpg

3N3A2812-2.jpg

D8X_4457.jpg

D8X_5002-4.jpg

D8X_4621.jpg

D8X_3063-3.jpg

D8X_4871-2.jpg

D8X_4390.jpg

D8X_5181-2.jpg

D8X_4992-2.jpg

 

xx Sara

Tags:
,

D8X_3573-2.jpg

 

Katselin Suomesta käsin Sveitsin lämpötiloja ja olin tukehtua aamukahviini kun bongasin Junchfraujochin sääennusteen: -6c.

Pakkasta?! Vaikka naapurikylään oli luvattu hellettä?!

Tässä vaiheessa en ymmärtänyt, että paikka sijaitsee vuoren huipulla, peräti 3400 metrissä, ja on kauttaaltaan lumen peitossa.

Jungfraujochiin pääsee Grindelwaldista lähtevällä vuoristojunalla. Vieläpä Euroopan korkeimmalle kohoavalla sellaisella. Näkymät ovat jo pelkästään matkalla aivan käsittämättömät, huipusta puhumattakaan. Näissä korkeuksissa pääsee jo maistamaan vuoristotaudin oireita. Syke kohosi korkeisiin lukemiin ja päästä heitti.

Korkein kohta, jossa olen koskaan käynyt oli pienen huippauksen arvoista. Aika uskomatonta!

 

D8X_3312.jpg

D8X_3585.jpg

D8X_3471.jpg

D8X_3593.jpg

D8X_3628.jpg

D8X_3494.jpg

D8X_3677-2.jpg

D8X_3672-side.jpg

D8X_3581-2.jpg

D8X_3531-3.jpg

D8X_3392-2.jpg

D8X_3535-side.jpg

D8X_3648.jpg

 

xx Sara