KIRJASTOPELKO 10 April, Apr 2015 - 15:00
Pitkästä aikaa olen viettämässä “toimistopäivää” kodin ulkopuolella. Olen yksi niistä harvoista, joka kirjaston sijasta jää mielummin kotiin lukemaan tentteihin/tekemään kouluhommia/duuneja. Käytännössä kammoksun kirjastoja. Sanotaan, että kotona on vaikea keskittyä kun ympärillä on houkutuksia jos jonkin näköisiä, mutta minulla se on päinvastoin. Alan kirjastossa kyttäilemään aina muiden touhuja. Mitä kelläkin on eväänä, kuka selaa mitäkin sivuja, mitä kelläkin on päällä ja pahimmillaan alan arvuuttelemaan kuka opiskelee missäkin? 😀 Jos minun olisi pakko lukea tenttiin kirjastossa, se olisi varma hylsy. Sen sijaan kotona tai kahviloissa uppoudun tietokoneen äärellä niin syvälle, että mikäli minut haluaa tavoittaa, on pakko ravistella. Pitkästä aikaa työskentelin tänään kotitoimiston sijasta en kirjastossa, vaan kahvilassa. Syy oli todennäköisesti se, että heti herättyäni kämppä huusi imurointia ja pölyjen pyyhintää, joita minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa (=energiaa) sille tarjota. Niin tai näin, tämä on todella raikasta ja tervetullutta vaihtelua sille kotona verkkareissa jököttämiselle! Jatkossa ainakin yksi kahvilatoimistopäivä viikkoon!
Ihanaa ja ennen kaikkea AURINKOISTA viikonloppua kaikille! Kuulin villiä huhua, että huomenna pitäisi olla +15!! Wippiii!
top Cubus* / jeans Gine Tricot* (*=gifted)
I’m used to work at home. Home is my office and I don’t mind that at all. Woke up this morning and the house was so terribly dirty I wanted to work somewhere else. I just didn’t have the energy to clean up the house. So here I am, at the coffee shop with my laptop and I love it. Definitely have to do this more often!! And the next thing I definitely have to do when I’m finished with my work: clean up the house. Shieeet 😀 Have a great weekend you guys! 🙂
Pictures: Kaisa/Si Moda
4 DAYS LEFT! Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
T. Sara