Maitorahka kuuluu smoothieen. Jostain syystä tämä lause on juurtunut melko syvällekin meihin suomalaisiin. Miksi ihmeessä? Oman teoriani mukaan smoothieiden valmistamisesta tuli hitti suunnilleen siinä maitorahkahypen kriittisimmässä vaiheessa, ja jotenkin nämä kaksi vaan nähtiin yhdessä. Myös minä valmistin smoothieni aina rahka/jogurttipohjalla. Jotenkin ajattelin ettei muita vaihtoehtoja edes ollut. Ajatus siitä, että korvaisin rahkan vedellä tuntui suorastaan naurettavalta. Noin vuosi takaperin maitorahka siirtyi omassa ruokavaliossani sivuun ja aloinkin kasaamaan aamu/välipalasmoothieni marjoista, hedelmistä ja vihanneksista. Pohjaksi maitovalmisteiden tilalle tuli vesi. Tässä vaiheessa aloin myös pikkuhiljaa tajuamaan kuinka vallitseva tuo maitorahkan maku smoothiessa onkaan. Ainakin oma mielipiteeni on, että smoothien freshit maut tulevat paljon paremmin esiin ilman rahkaa! Miksei maitoa?  Toisille maito sopii vallan hyvin, mutta minulle se ei sovi. Tiedostin sen, mutta olin liian laiska tekemään asian eteen mitään. Maitoahan on kaikessa! Pienissä määrin maito on edelleen ok, mutta suurempaa kulutusta kroppani ei vaan kestä. Se, että turvotus ja vatsavaivat johtuvat (mm.) maitotuotteista, ei suurena yllätyksenä minulle tullut. Löytyyhän taustalta laktoosi-intorelanssia ja herkkävatsaisuutta. Mikäli siellä ruudun toisella puolellakin kärsitään turvotuksesta, vatsavaivoista tai iho-ongelmista, niin kokeilkaapa jättää maitotuotteet pois ja katsokaa huomaatteko eroa. Seuraavaksi herää vakiokysymys: mistä saat sitten kalsiumia? Kalsiumia löytyy muualtakin kuin maitopurkista, believe me. Lehtikaali ja parsakaali toimivat omassa ruokavaliossani suurimpina kalsiumin lähteinä. Syön molempia ihan sellaisenaan ja käytän molempia myös smoothieissa ja mehuissa. Jonkin verran syön myös soijavalmisteita ja luonnonjogurttia, mutta näitä ei voi kovin paljoa nauttia. Entä miten on proteiinien laita, onko rahkattomassa smoothiessa tarpeeksi proteiinia? Toki on! Hyvinä proteiinin lähteinä smoothieissa toimivat mm. lehtikaali, pähkinät, avocado, chia-siemenet ja hamppuproteiini. Kahta viimeisintä löytyy mm. Cocovilta.  

Miten teillä? Kuuluuko rahka/jogurtti vakkarismoothieen?

Ja sitten puheista toimintaan. Viikonlopun värisuora eli kolme maidotonta smoothie-/mehureseptiä viikonlopulta

Philipsiltä saamani tuliterä Avance Collection blenderi pääsi muuten testiin viikonloppuna! Aikamoista luksusta edelliseen (vai pitäisikö sanoa edesmenneeseen :D) koneeseen verrattuna. Sen lisäksi, että jälki on ollut hyvää, olen aivan innoissani a) jäänmurskaamisesta b) hiljaisemmasta äänestä!!

Makea vihersmoothie (2 annosta)

päärynä

2 kiiviä

2 avocadoa

kourallinen lehtikaalia

banaani

sitruunan mehu

minttua

chia-siemeniä

jäämurskaa + vettä

Vadelma-sitruuna-inkivääri smoothie (2 annosta)

250g vadelmia

kourallinen lehtikaalia

banaani

2 avocadoa

pala inkivääriä

sitruunan mehu

kiivi

vettä

Appelsiini-inkiväärimehu (2:lle)

3 appelsiinia

1 sitruuna

pala inkivääriä

 

T. Sara

Naapurustossani sijaitseva Teurastamo ei ole pelkästään inspiroiva valokuvausympäristönä ja hitti tapahtumapaikkana, vaan alueelta löytyy myös erinomainen lounasravintola!

Teurastamon Kellohalli on heittämällä yksi kaupungin siisteimmin sisustetuista ruokaloista, jonka lounas ei ole pettänyt vielä kertaakaan. Paikka on tuttu mm. Master Chef Vip:stä sekä Ravintola X:stä, ja ompa rakennuksessa juhlittu mm. Aussien Blog Awardsejakin!

Ja se jälkkäri, sitä saa itseasiassa samasta rakennuksesta. Vieressä sijaitseva Jädelino tarjoaa tuoretta ja itsetehtyä, äärettömän herkullista italialaista artesaanijädeä (huom. auki ke-la), jota sään salliessa pystyy helposti nauttimaan kahvilan aurinkoisella terassilla! Pistaasi, valkosuklaa ja lakritsa jo testattu tämän vuoden puolella, naaaam!!!

Viime visiitillä Kellohallin lounaslistalta löytyi hedelmäinen vuohenjuustosalaatti passionhedelmäkastikkeella. Anteeksi, mutta kuinkas hyvää tämä oli!!!

Ja sitten naapurista hakemaan ne jälkkärijädet!


 
Ihanteellinen yhdistelmä etenkin kuvauspäivään: valokuvausta, lounasta, valokuvausta ja jädeä (Y). Veikkaampa, että kesällä tulee vedettyä tällaisia päiviä enemmänkin!
 
Kellohalli sure is one of the coolest lunch places in Helsinki! And the food is good too! You’ll find it from Teurastamo (Hermanni/Kalastama). After the lunch you must try this mind blowing home made ice cream from the next door, Jädelino. 
 
Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
 
T. Sara