26.8.2020

 

Istun haaparantalaisen hotellin tyhjässä aamiaishuoneessa. On elokuun viimeinen keskiviikko, kello on puoli neljä iltapäivällä. Tuijotan tuliterää läppäriäni, kävin ostamassa sen eilen. Nyt jos koskaan on hyvä hetki aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lusikoin lounaaksi kaurapuuroa ja hörpin isosta kupista esanssista marjateetä. Kahviin en ole ekan aamun jälkeen uskaltanut koskea. Keho on kaukana kuukauden takaisesta kunnostani. Kroppa meni viimeistään tilttiin kun käytiin Haaparannan valtavassa karkkikaupassa – mieliteot meni tälläkin kertaa järjen edelle 😀 Ei käynyt mielessä, että yli kolmen viikon ohrapuurodieetin jälkeen kilo suklaata ja irtokarkkeja ei ole ehkä se fiksuin valinta.

Tippumisestani on tänään viisi päivää. Vietin saarella (tai oikeastaan kolmella eri saarella: Aasat, Vaanit, Valland) yhteensä 23 päivää. En osaa sanoin kuvailla kokemusta, se oli niin paljon enemmän kuin mitä odotin. En ole koskaan tuntenut olevani näin vahvasti osa luontoa. En ole koskaan ollut näin irti arjestani ja nauttinut näin paljoa simppeleistä asioista. Rakastin sitä, etten ollut tavoitettavissa. Rakastin hiljaisuutta. Oli tilaa ajatella ja kuunnella itseään. Lämmöllä muistelen yhteisiä keskusteluja, kaikkia niitä lempinimiä ja leirielämässä syntyneitä läppiä. Vitsi meillä oli hauskaa.

 

 

Minua varoitettiin tylsyydestä. Päivät tuntuisivat viikoilta ja viikot kuukausilta. Ja jos olen ihan rehellinen tylsyys ja hiljaisuus pelottivat minua. Olen tottunut multitaskaamaan ja täyttämään tylsiä hetkiä erilaisilla ärsykkeillä: Netflixillä, Instagramin skrollaamisella, kirjoilla, musiikilla, podcasteilla… Silloin kun hiljaisuus ei ole itse päätettyä, se ahdistaa minua. Pitkiä päivät olivat, mutteivät missään nimessä tylsiä. Suurimmaksi osaksi rakastin elämää saarella. Nousin yleensä pian auringonnousun jälkeen ja lähdin metsään keräämään mustikoita ja sieniä. Todistin luonnon heräämistä uuteen päivään kun aamun ensimmäiset auringonsäteet leikkasivat metsän halki. Se oli maagista. Usein törmäsin saarella asustavaan poroon. Kerran pääsin lähes silitysetäisyydelle. Kosteina aamuina laitoin nuotion päälle. Heittelin keppejä tuleen ja keitin teetä. Tuijotin kivien keskellä tanssivaa liekkiä. Tätä olisin voinut tehdä tunteja tuntematta tylsyyttä. Ajantaju katosi, niin läsnä elin hetkessä.

Olosuhteiden osalta haastavinta omalla kohdallani oli kylmyys, vaikka aurinko paistoikin melkein joka päivä. Saariston kova ja kylmä tuuli tekivät tehtävänsä. Vaikka villakerroksia oli päällä useampia, joka päivä paleli. Teki mieli huutaa ja kiroilla. Halusin eroon kylmyydestä, mutten missään vaiheessa päässyt. Kiloja tippui lyhyessä ajassa paljon ja energiaa oli tarjolla sen verran vähän, ettei se meinannut riittää kehon lämmittämiseen. Näin loppureissusta unia lasketteluhanskoista ja siitä miten pääsin sisälle lämpimään taloon ja suljin oven perässäni. Niistä minä haaveilin.

Heimojen yhdistymisen jälkeisistä grillibileistä lähti henkilökohtainen alamäkeni. Söin noissa juhlissa niin paljon, että keho meni aivan tukkoon. Seuraavaan viikkoon mikään ei enää pysynyt sisällä, se oli hurjaa. Kun energiaa ei ollut, pää ei toiminut, kroppa ei totellut ja kylmyys vaan lisääntyi. Harmitti ihan suunnattomasti. Olin valmistautunut koitokseen hyvin, mutta voittaminen näissä olosuhteissa ei enää motivoinut minua tarpeeksi. Yleensä kehoni on se mihin voin aina luottaa. Se kestää yllättävän paljon kaikenlaista rasitusta, mutta nyt kehoni petti minut. Olin alusta lähtien odottanut kisakenttiä ja kilpailuasetelmaa, mutta yhtäkkiä hitaus näkyi niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Oli iso kolahdus omalle identiteetille olla se porukan sekä fyysisesti, että henkisesti heikoin ja hitain.

 

 

Vaikeinta oli juonittelu, ihan kuten ennustinkin. Vaikka jollain kierolla tapaa toisten vedättäminen oli alkuun kutkuttavaa ja kiinnostavaa (sitä kun sai nyt oikein luvan kanssa tehdä), en kyennyt puukottamaan niitä todellisia liittolaisiani selkään. Miten se olikin niin vaikeaa? Kun jotain oli oikeasti sovittu ja kättä päälle lyöty, tuntui käsittämättömän vaikealta pettää sopimuksia. Koin, että minun oli pakko luottaa ja olla lojaali jollekin, muuten olisin seonnut. Ajatus siitä, etten voisi luottaa kehenkään tuntui liian ahdistavalta. Perustin liittoni hyvien kemioiden pohjalta, mikä oli tavallaan virhe. Tykästyin tyyppeihin, enkä osannut enää lukea bluffia.

Olin lähtenyt Selviytyjiin voittamaan, mutta matkan varrella päämotiivini muuttui. Voitto ei kiinnostanut, enemmän kiinnosti itse kokemus ja luonnon keskellä eristyksessä eläminen. Halusin vain viettää aikaa luonnossa ja istua porukalla nuotion äärellä kokkaillen.

Tajusin pian saarelle tullessani, että harvoin sitä päätyy samaan paikkaan näin pitkäksi aikaa näin erilaisten ihmisten kanssa. Sitä elää arkeaan omassa kuplassa, jossa suurin osa jakaa samanlaiset arvot ja ajattelee asioista samalla tavoin. Päinvastoin kuin oikeassa elämässä, Selviytyjissä ei ollut välttämättä fiksua haastaa toisten ajatuksia, toimintatapoja tai tuoda esiin omia mielipiteitä. Pelillisesti oli fiksumpaa olla hiljaa, ja se oli tappavaa. Niiden lukuisten hyvien kokemusten lisäksi täällä ihan jokainen joutuu kokemaan ja käsittelemään ikäviä tunteita yksin. Pettymyksiä, ulkopuolelle jäämistä, huijatuksi tulemista, epäonnistumisia ja tappioita. Näissä olosuhteissa sekä positiiviset, että negatiiviset tunteet koetaan moninkertaisena. Olin saarelle lähtiessäni päättänyt, että annan kaikkien tunteiden tulla. Otan jokaisen vastaan ja tarkastelen niitä kaikessa rauhassa, vaikka en heti ymmärtäisi mistä on kyse ja mistä mikäkin tunne johtuu. En esitä mitään muuta, olen oma itseni. Otan koko kokemuksen ennen kaikkea opettavana ja kasvattavana, ja sitä se todella oli.

Kiitos Selviytyjät ikimuistoisesta seikkailusta. Juryssa jatketaan!

 

kuvat: Lars Johansson

xx Sara

Tags:

 

Miten valmistauduit Selviytyjiin lähtöön?

Lähinnä töitä tekemällä, heh. Kalenteri piti saada täysin tyhjäksi koko heinäkuun lopusta syyskuun alkuun. Siinä oli vähän hommaa. Sit treenasin erätaitoja, lopetin kahvinjuonnin (oh shit mistä päänsäryistä kärsin 2 vk :D), kuuntelin pari kirjaa neuvottelutaidoista ja manipuloinnista. Pidin treenikuntoa yllä ja tankkasin vitamiineja. Sit katsoin edelliskauden jaksot läpi! Viimeiset viikot ennen lähtöä tankkasin vähän enemmän ruokaa varastoon.

Mikä oli sun pelistrategia?

Pysyä huomaamattomana, mukavana, kannustavana ja diplomaattisena. Tarkkailla ja mielummin olla hiljaa kuin sanoa jotain harkitsematonta (no jaah, tää ei ehkä ihan aina toiminut :D). Halusin olla heimolle hyödyllinen ja antaa kaikkeni kisoissa, mutta samaan aikaan olla tosi harmiton. Päätin, että teen kolmen liiton heti alkuun samanhenkisten kilpailijoiden kanssa. Mieluiten niin, että toinen nainen ja toinen mies.

Mitkä on sun vahvuudet pelissä? Entä heikkoudet?

Vahvuudet: Kokonaisuuksien ja pelin hahmottaminen. Sinnikkyys, sopeutumiskyky. Sit kisoissa ketteryys, nopeus, nopea reagointikyky, pulmatehtävät ja lihasvoima painoon nähden. Viihdyn luonnossa, enkä pelkää liikkua siellä. Nopea oppimaan.

Heikkoudet: Säälittävä kylmyydensietokyky ja herkkä vatsa. Herkkäuninen ja vaikea nukahtaa kovassa metelissä. Huono puristusvoima. Ei kokemusta pitkistä ajoista niukalla ravinnolla. Juoniminen ja valehtelu.

Mitä teillä sai olla mukana? Mitä olisit pakannut toisin?

Pakkauslista annettiin ennakkoon. Esim. 1 takki, 2 pitkähihaista, 2 kerrastoa, 3 alushousut, vaelluskengät, lekkarit, 2 ponnaria jne. Tuotannolta tuli makuupussit, hygieniatuotteet ja juomapullot. Olisi pitänyt investoida 100% villatuotteisiin ja pakata untuvatakki kuoritakin sijasta. Olin kohtalaisen jäässä kokoajan.

Mitä te söitte?

Me saatiin parin päivän välein annos ohraa, vehnäjauhoja, öljyä ja suolaa. Määrä ei suinkaan ollut vakio, vaan ne vaihtelivat rajustikin. Kun ensin olit tottunut ihan kivaan satsiin, saattoi seuraavan kerran tulla 30% edellisestä. Tää oli aivan sairaan raivostuttavaa 😀 Sit me syötiin kaikkea mitä luonnosta löydettiin: marjoja, kalaa, villiyrttejä, sieniä jne. Sit siitä tietää et nyt menee huonosti kun näkee ohjelmassa jonkun kilpailijan vetävän semmosia punaisia puolukalta näyttäviä, mut isompia marjoja, jotka maistui siis aivan kaameelta, haha.

Millaiset hygieniatuotteita teillä oli käytössä? Kuinka usein peseydyitte?

Vessapaperia, tamponeita, siteitä. Kondomeitakin oli tarjolla. Sheiverit oli myös halukkaille. Mä yritin peseytyä päivittäin. Oli vaan jotenkin pakko päästä “pesulle”, vaikka vesi kylmää olikin. Siitä tuli aina tosi fresh fiilis, vaikka todellisuudessa merivedessä huljuttelu nyt hirveästi mitään puhdista 😀 Nyt kun ollaan jo tässä vaiheessa kisaa niin voin sanoa, et mulla alkoi uusien e-pillereiden takia menkat heti saarelle astuttaessa ja ne kesti 10 pv. Se oli ihan mielenkiintosta 😀

 

 

Jos olisit saanu pakata yhden jutun mukaasi pakkauslistan ulkopuolelta, mikä se ois ollu?

Korvatulpat

Oliko kiusallista lähteä aina johonkin pusikkoon supattelemaan?

Oli, ihan tosi. Mua huvitti se tapa millä sitä välillä yritettiin muka perustella, vaikka kaikki ihan hyvin tiesi mistä on kyse “no hei mut kannattaaks nyt kolmen mennä samaan mustikkaspottiin, jos me mennään vaan Saran kanssa kahestaan ja muut menee kattomaan tuolta toiselta puolelta?” 😀

Mikä reissussa oli raskainta?

Mä kärsin tosi paljon siitä viimasta ja kylmyydestä. Tuntui et kaikki energia mitä ruoasta sai meni kehon lämmittämiseen, eikä sekään riittänyt. Kädet oli usein niin jäässä et niillä oli vaikea toimia. Mulle oli myös raskasta tuo paikasta toiseen liikkuminen. En oo koskaan ollu mukana tv-tuotannossa, joten yllätti miten monta tuntia päivästä oli kisapaikoilla venailua, venematkoja ja siirtymisiä saarella. Yllättävän raskasta oli myös se et ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ollu mitään aikatauluja tai tietoa kellosta, meitä tultiin vaan hakemaan ja sit mentiin.

Entä yllättävintä?

Mä oon yleensä aika innostuva ja positiivinen tyyppi, mutta tuolla en jaksanut ees säälistä nauraa huonoille jutuille 😀 Kylmyys, nälkä ja huonot yöunet takasivat sen, et energiaa ei vaan ollut mihinkään ylimääräiseen. 

Oliko vaikea olla ilman puhelinta ja ylipäätään mitään ruutuja/uutisia jne?

Ei tosiaankaan. Se oli maailman ihaninta. Kaikki tiesi mun olevan Selviytyjissä eikä kukaan yrittäisi tavoittaa. Ja tiesin, että jos tapahtuisi oikeasti jotain vakavaa, niin tuotanto kyllä ilmoittaisi siitä mulle.

Kenestä tuli sulle läheisin?

Karosta tuli mulle kyllä läheisin, ollaan päivittäin yhteyksissä edelleen. Oltiin myös Eliaksen kanssa ihan samalla aaltopituudella, Elias on huippu. Viihdyin tuolla kyllä tosi hyvin myös Sabinan, Nikon, Suvin, Mariannen, Johannan ja Joalinin kanssa.

Kummassa leirissä oli parempi olla oransseissa vai sinisissä?

Vaikka uusi sinisten saari oli ihan paratiisi tuohon oransseihin verrattuna, niin oli se ensimmäinen mulle silti se koti. Ehkä se johtuu siitä et mulla oli liitot siellä ja et se tosiaan oli se ensimmäinen saari missä tää seikkailu alkoi. Mut kyllä mä koin, että siellä oli parempi yhteishenki ja jotenkin vaan rennompi olla. Enemmän ehkä sit kuitenkin mun henkistä porukkaa.

 

 

Pystyitkö luottamaan liittolaisiisi?

Luotin Eliakseen ja Karoon kyllä niin hyvin kuin Selviytyjissä voi kehenkään luottaa.

Mikä fiilis kun sun, Karon ja Eliaksen liitto hajoitettiin?

Just ennen kun lähdettiin kisapaikalle ja meidät hajoitettiin eri heimoihin niin lyötiin pusikossa kättä päälle et mitä ikinä lisä- ja valeliittoja tähän rakenneltaisiin, niin tää kolmikko pysyy ja siihen voidaan luottaa. Et mennään tällä jengillä loppuun asti. Mut olin mä tosi rikki siitä et just minä olin se joka jäi yksin. Etenkin kun oikeasti Elias on Archieta vanhempi ja olis kuulunut sinisiin “vanhojen heimoon”, prkl 😀

Mieleenpainuvin kisa tähän mennessä?

Vaikea! Kyllä mä sanon et toi 4. jakson labyrintti oli kisana ihan mieletön. Mut mikään ei kyllä voita 3. jakson ekaa koskemattomuusvoittoa oranssien heimossa. Se menee varmaan oikeesti top 10 hetkiin koko elämässä 😀

Keneen sulla meni eniten hermot?

Tätä kysyttiin multa varmaan joka haastiksessa, hah. Mä oon aika sopeutuva tyyppi, mut peräänkuulutan kisatilanteissa reilua peliä, vastustajan kunnioitusta ja hyvää käytöstä. Sanotaan nyt et kaikilta tätä ei löytynyt, hah.

Kuka oli saarella sun mielestä tässä vaiheessa kovin pelaaja?

Karo oli kova juonimaan ja suunnittelemaan peliä. Elias oli tosi tykätty ja just sopivan liero. Kristian oli jotenkin arvaamaton ja kisoissa ihan sairaan kova.

Sun isoin virhe tässä vaiheessa kisaa?

Koen et mulla on ollu homma tasaisen hallussa kyllä. Jokainen äänestys on mennyt just niin kun ollaan suunniteltu ja peli tuntuu sujuvan kivasti. Yks iso moka oli siinä ihan ekassa kisassa se kun lähdin kaivautumaan hiekkaan liian ajoissa ja jäin sinne jumiin. Se oli kamalaa, kunnon ahtaanpaikan traumat jääny 😀

 

 

Keneen luotit vähiten uudessa leirissä?

Jostain syystä mulla oli vahva fiilis siitä et Suvi pelaa kovaa, enkä luottanut häneen kunnolla. Archieen en pystynyt luottamaan ollenkaan, hän vaikutti sellaselta et vaihtelee mielipidettä fiiliksen mukaan.

Tuliko sulla koti-ikävä?

Monella oli kamala koti-ikävä, mut mulla ei ollu. Podin siitä jopa jonkun verran huonoa omaatuntoa. Mut mä tiesin et kotona on kaikki hyvin eikä mun tarvi stressata mistään. Meillä on vahva parisuhde, jolle tämmöset breikit tekee vaan hyvää. Ne pitää mulle peukkuja ja odottaa mua sit kotona kun tuun. Olin valmistautunut siihen et keskityn elämään hetkessä, kerrankin. Tämmöstä toista mahdollisuutta ei enää siunaudu. Nyt vaan nautitaan kokemuksesta ja eristäytymisestä luonnon keskellä. 

Millasia asioita opit itsestäsi?

Mä opin, että oon vahvempi kuin kuvittelinkaan. Mua ei pelota sanoa mielipidettäni ääneen ja puolustaa kantaani (ei tosin ihan kamalan fiksua Selviytyjissä, no mut ehkä lopulta tärkeämpi asia kuin itse kisa…). Löysin itsestäni herkkyyttä ja taistelutahtoa, se oli ihanaa. Koin tosi paljon pettymyksiä tuolla, yllätyin miten pahalta ne tuntui. Mut niiden epäonnistumisten jälkeen onnistumiset tuntui taas tosi paljon arvokkaammilta. Mä mietin tuolla paljon sitä et mitä mä haluan elämältä ja työltä. Vakuutuin siitä, et haluun tehdä jotain oikeasti merkityksellistä.

Ootko aina halunnut mennä Selviytyjiin?

Mä oon fiilistellyt Selviytyjien skaboja niin kauan kuin muistan. Se et pääsisin tonne kiipeilemään, heittämään, kaivamaan, tasapainottelemaan ja haastamaan sitkeyttäni oli kyllä maailman siistein juttu.

Mikä Selviytyjissä oli parasta?

Kisat ja luonto. Ihmiset tietty. Mä en oo koskaan harrastanut mitään joukkuelajia, joten noi yhdessä koetut onnistumiset oli ihan mielettömiä.

Mikä pelotti eniten?

Eniten pelotti se, et lennän ulos ekassa äänestyksessä.

 

 

Millaiset kisat oli sulle vaikeimpia?

Yleisesti pelkäsin kaikkea missä kastuu (kylmä) ja niitä missä tarvii puristusvoimaa ja ylipäätään voimaa. Tuntui et mun voimavarastot oli tässä 10 päivän kohdalla jo ihan lopussa ja lihakset ihan tyhjinä. Kaikki tasapainohommat ja nopeutta vaativat oli enemmän mun heiniä.

Kuinka paljon olet valehdellut kisassa tässä vaiheessa, oliko valehtelu vaikeaa?

No aika paljon ja sit samalla taas en hirveesti. Semmosta et esitän tyhmempää kun oon ja sanon etten tiedä kellä on amuletti. Ja sitä et mulla ei ole mitään vahvoja liittoja tai et en tiedä ketä äänestän/äänestän henkilöä x. Valeliitoissa piti valehdella jonkun verran.

Kuinka paljon kameramiehet heiluu leirissä?

Loppupeleissä tosi vähän. Ihan joku pari tuntia päivässä ja nekin enimmäkseen sit jossain pusikossa.

Mitä teitte kun kamerat ei kuvanneet?

Juteltiin elämästä, parisuhteista, perheistä ja työstä. Lähdettiin pitkille metsäretkille etsimään ravintoa, kalastettiin ja keitettiin teetä. Nukuttiin päikkäreitä ja hakattiin halkoja. Spekuloitiin ja pohdittiin et mitähän seuraavaksi tapahtuu ja millainen on seuraava kisa.

Onko luvassa jännittäviä käänteitä?

OI KYLLÄ, you haven’t seen anything yet!!!!

 

kuvat: Lars Johnson

 

xx Sara

Tags:

 

Moi kaikki! Mitä tänne kuuluu?! 

Tässä mä istun parhaillani aamiaispöydässä kylpytakki päällä. Epätodellinen fiilis olla kotona. Elämä on ollut tosi erilaista viime viikkojen aikana. Erilaista ja aika uskomatonta.

Katselin tänään kuvaa, joka otettiin lähtöpäivänä heinäkuun lopulla. Seisotaan koko porukka bussin edessä Helsingin päässä. Kaikilla leveät hymyt ja lähtöjännitys. Ei vielä tietoa tulevasta kokemuksesta. Tuntuu kun tuon hetken kameralle taltioimisesta olisi vuosi.

Selviytyjät oli kokemuksena paljon enemmän kun osasin ennen reissua kuvitella. Vaikka olosuhteet haastavat olivatkin, nautin joka hetkestä. Luonnossa eläminen oli maailman ihaninta, joskin viilenevät päivät ja hyytävä merituuli tuntuivat välillä luissa asti. Tuntui, ettei energia meinannut riittää kehon lämmittämiseen. Kylmyys ja vähäinen ravinto olivat minulle ehdottomasti suurimmat haasteet koko reissulla.

Moni Selviytyjissä ollut sanoi, että ensimmäisen päivän jälkeen alkaa tylsyys. Tästä olin kyllä hyvin eri mieltä. Rakastin hiljaisuutta ja ulkoilman tuoksua. Rakastin elämää ilman kelloa ja puhelinta. Saatoin tuijottaa tanssivaa nuotiota tai piirrellä kuvioita rantahiekkaan monta tuntia putkeen. Uppouduin oikeastaan kaikkeen mitä tein. En kaivannut mitään virikkeitä, täällä oli niin hyvä just näin.

Päätin jo ennen reissuun lähtöä, että otan avosylin vastaan kaikki mahdolliset tunteet, joita seikkailun aikana tulen kokemaan ja annan niille kunnolla tilaa. Selviytyjät olisi minulle ennenkaikkea matka itseeni. Yritin jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, että tässä pelissä kaikki on mahdollista. Onnistumiset tuntuvat aina paremmalta kun alla on epäonnistumisia.

Parasta oli tietysti jakaa tämä kokemus 15 muun kanssa. Miten huikeita tyyppejä! Naurattaa moni inside-vitsi kun mietin meidän saarielämää. Iltaisin hörpittiin villiyrteistä tehtyä teetä ja juteltiin elämästä. En malta odottaa, että pääsen kokemaan näitä uudestaan kun Selviytyjät Suomi starttaa helmikuussa Nelosella!

Vaikka viimeiset viisi viikkoa ovat olleet ehkäpä elämäni ikimuistoisimmat, tuntuu ihan käsittämättömän hyvältä olla just nyt kotona.

 

 

 

xx Sara

Tags: