This is how I roll

DSC_2129-2.jpg

Kesäkuulla on monta tarkoitusta. Silloin viimeistään ahdetaan ikeakassit täyteen talvitakkeja, jotka raahataan varastoon. Laitetaan istuinpehmusteet parvekkeen tuoleille (ja otetaan jouluvalot pois partsilta :S) ja päätetään lopulliset juhannussuunnitelmat (kyllä, viime tipassa). Kesäkuussa unohdetaan myös matkakortin aikalataus.

Joka kesäkuu lataan kortilleni 20 euroa, ja yritän sinnitellä sillä mahdollisimman pitkään. Kulkuvälineenä toimii kesällä pyörä, julkisiin turvaudutaan vain rankkasadepäivinä ja hätätilanteissa. Pääsen keskustaan pyörällä reilussa 10 minuutissa. Se on nopein ja ehdottomasti miellyttävin tapa liikkua, jopa pitempiä matkoja. Esimerkiksi Espooseen pääsee tosi näppärästi pyörällä! Kamat kulkee kätevästi korissa ja musa pauhaa lähes poikkeuksetta korvilla. Tästä touhusta on vaikea olla nauttimatta, hyötyliikuntaa parhaimmillaan!

Pyöräilystä on tullut varsinaista omaa aikaa ja leppoisia pyöramatkoja toimistolle/keskustaan huomaa ihan jo odottavansa edellisenä iltana. Raitista ilmaa, merimaisemia, kevyttä liikuntaa, hyvää musiikkia ja keskittymistä hetkeen. Se 30 minuuttia tätä joka päivä tekee ihmeitä! 

Kuinka moni teistä liikkuu pääsääntöisesti pyörällä?

DSC_2157.jpg

DSC_2146-2.jpg

DSC_2108-2.jpg

DSC_2117-3.jpg

dress Zara // shirt Monki // sneakers Nike

 

Translation: Sara <3 Bikes. Bike is the vihicle I use the most during the summer time. It’s the fastest and the most comfortable choice from my opinion. Not forgetting that nice and easy exercise (and tan!!) you’ll get when biking around. Listening music and enjoying the fresh air at the same time – some serious me-time!

 

Pictures: Elisa Lepistö

xx Sara

Tags:
20 Comments
  • Vierailija
    Posted at 05:22h, 11 June

    Onhan sulla kypärä? Jos ei, niin ainakin Intersport myy ihan sairaan kivoja Nutcaseja, jos ulkonäön täytyy olla jotenkin erilainen. Ite oon aivan ihastunu omaani! 🙂
    Eilen taas tsiigasin työmatkaa polkiessa, kuinka edellä oleva kaatui jarrutettuaan liian voimakkaasti. Onneks ei käyny pahemmin 🙁

    • Tinttinen
      Posted at 07:32h, 11 June

      Samaa mieltä kypärästä kommentoijan kanssa. Nykyään saa niin hienoja kypäriä, ettei se ennen niin ruma ulkonäkö ole toivottavasti kenellekään este kypärän käytölle. Itse olen nuoresta asti harrastanut lajeja, joissa käytetään kypärää. Varmaan siitä syystä kypärä pyöräillessäkin on ollut lähes aina käytössä pahimpia teinivuosia lukuunottamatta. En uskaltaisi ajaa ilman kypärää. Tunne on vähän sama kuin olla autossa ilman turvavyötä, turvaton.

      Äitini ja samoin myös yksi lapsuuden ystäväni ovat kaatuneet pyörällä pahasti. Selvisivät molemmat ruhjeilla, mutta pää iskeytyi maahan osuessa sen verran kovaa, että ensihoitohenkilöstö oli sanonut, että kypärä pelasti. Ja kypärät muuten hajosi molemmilta, onneksi pää siellä sisällä pysyi ehjänä.

       

      • saratickle
        Posted at 08:40h, 11 June

        Kypärä päässä aina polkiessa! Mulla myös tuttavia saanut pahoja iskuja kaatuessaan pyörällä ja ehdottomasti kypärä päässä. Sillä ei ole mitään väliä miltä pyörällä polkiessa näyttää ja kypärän voi kiinnittää lukkoon, niin ettei sitä tartta kanniskella messissä.

        Voit varmaan ymmärtää, että skippasin sen näistä asukuvista 🙂

    • saratickle
      Posted at 08:37h, 11 June

      On kypärä totta kai. Mä tykkään mun perus mustasta pottamallista ihan hulluna. Se nyt ei ihan vaan sopinut näihin asukuviin, joten jäi sivuun 🙂

      • Vierailija
        Posted at 05:13h, 12 June

        Jee! Ja äläs nyt, musta peruspotta on salee hyvännäköinen! Joskus asukuva sen kanssa 😉

  • Vierailija
    Posted at 06:18h, 11 June

    Pyörä on kyllä pop! Ihan erilailla pääsee kiinni ympäristön fiiliksiin! Ja kun polkee muualla kuin kaupunkikeskustassa, tulee tuulen mukana kaikkia ihania tuoksuja ja ääniä <3 Mut tosta musan kuuntelusta oon itse vähän eri mieltä, kun sitten ei kuule liikenteen ääniä, tai esim. jos joku toinen pyöräilijä soittaa ohituksensa merkiksi kelloa... Hieman turvallisuusriski liikenteessä, vielä enemmän kuin jalankulkijana.

    • saratickle
      Posted at 08:40h, 11 June

      Jess!

      Ei mulal musa ihan niin kovalla ole, etten kuulisi liikenteen ääniä 🙂

  • Hanna T
    Posted at 06:48h, 11 June

    Ite rakastan pyöräilyä 🙂 pitäisi kyllä viedä oma helkama huolyoon kun vaihteet alkaa temppuilemaan, ihmekö tuo kun pyröä melkeen 20vuotta vanha (äitiltä saatu, älyttömän ihana). Ja tosiaan, mikään ei voita kunnon pyörälenkkiä hyvän musan kanssa!

    • saratickle
      Posted at 08:42h, 11 June

      Suosittelen huoltoa 🙂 Pyörän vikoihin ja rassaaviin vaihteisiin alkaa ajanmyötä hiljalleen tottumaan, mutta huomaa kuinka se ärsyttää. Oli vähän eri meininki kun tämä kaveri öljyttiin ja huollettiin kevättä varten!

  • Pyöräilykypärä
    Posted at 07:45h, 11 June

    Oulussa pyöräillään joka paikkaan! Kesäpyöräily on kyllä ihanaa, kun saa vaan fiilistellä sun yllä kuvaamalla tavalla mut syksyllä/talvella/keväällä se vaatii melkoisen paljon luonnetta, mut minkäs teet kun on “pakko”. 😀 Ja plussaa vielä se, kun julkiset on niin kalliit ja huonot täällä päin, niin pyöräilemällä säästää pitkän pennin.

    • saratickle
      Posted at 08:44h, 11 June

      Toi on muuten totta! Lappeenrannassa pyöräiltiin talvellakin koska julkinen liikenne oli sen verran huonoa. Muistan edelleen ne kouolumatkat -25 pakkasessa. Ihan karseeta 😀

  • Laura Heinikki
    Posted at 08:30h, 11 June

    Aivan ihana pyörä! Haluan itsekin jonkun minimalistisemman mallin oman pinkin pyörän rinnalle :–)

    • saratickle
      Posted at 08:43h, 11 June

      Tää on ihan Best! Saana on mallin nimi! 🙂

  • Karin
    Posted at 08:52h, 11 June

    Siis en voisi olla sun kanssa enemmän samaa mieltä haha! Itse asun vallilassa ja täältä pääsee tosi kätevästi joka paikkaan pyörällä. Toissakesänä ostin jopon ja sen jälkeen se on ollut menoa – rakastan pyörääni yli kaiken 😉

  • sanniiiiis
    Posted at 11:13h, 11 June

    Mä asun Edinburghissa – ehkä maailman epäpyöräystävällisin kaupunki, mutta tänä vuonna rohkaistuin ja ostin 3 vuoden tauon jälkeen pyörän. Olihan se aluks aika hurjaa, varsinkin kun oon oppinut pyöräileen Keski-Euroopassa semmosissa yli-pyöräilijäystävällisissä maissa, ja sitten vielä opetella ajamaan “väärällä” puolella. Mutta parin viikon jälkeen sujui taas kuin rasvattu. Meidän perheessä on aina pyöräilty ja äiti ja iskä ovat huomaamattaan olleet jo 5kk täysin ilman autoa kun kaikki työ- ja kauppamatkat sujuu pyörillä. Huono puoli tässä vaan on se, että pyöräilijänä tulee päivittäisiä ärsytyshetkiä niin muiden pyöräilijöiden kuin autoilijoidenkin törttöilystä, ja että musta on tullut laiska. En nimittään nykyään jaksaisi lähteä edes parin kilsan matkaa kävelemään kun miettii vaan, että “pyörällä tääkin menisi niin paljon nopeammin!”

  • Tuuliatui
    Posted at 11:26h, 11 June

    Sama täällä, pyöräilen joka paikkaan kesällä! Niin hauskaa ja näppärää. Ps. Juoksin tänään puolimaratonin sun fresh-listan pauhatessa korvissa – kiitti! 🙂

  • Nors
    Posted at 12:53h, 11 June

    Kesät ja talvet pyörällä koska asun Oulussa. 😀

  • somewhere
    Posted at 13:17h, 11 June

    Oi nyt tuli kauhea himo pyöräilemään! Harmi että Lontoossa ei oikein voi pyöräillä ilman että pelkäisi henkensä puolesta koko ajan, sillä täällä tosiaan ajetaan autoliikenteen seassa ja vieläpä “väärällä” puolella. Tämän kömpelyksen ei siis kannata lähteä sinne hurjastelemaan 😀

    Upea tuo sun pyörä kyllä! Ja tosi cool pyöräilylook. 🙂

  • DOM
    Posted at 15:34h, 11 June

    Tositapaus: reipas pyöräilijä testaamassa uutta maatiekiitäjäänsä, MUSAA KORVISSA. Auton keula kurkkaa pensasaidan kulmalta kolmion takaa tulematta kuitenkaan pyörätielle. Säikähdys ja äkkijarrutus, etupyörä lukkoon ja tangon yli ketoon, matkaa risteykseen vielä viisi metriä. Solisluu ja kylkiluu poikki, aivotärähdys (alkoi kysyä samaa asiaa kahdeksatta kertaa “kävikö mitenkään”), 1,5 kuukautta sairaslomaa. Musiikin kuuntelu luureista pyöräillessä (ja lasketellessa) on erittäin typerää. Myös käveltäessä yhdistetyllä jalankulku- ja pyörätiellä. Aistit on tarkoitettu ympäristön aistimiseen.

    • Anumaaria78
      Posted at 16:24h, 11 June

      Pakko olla samaa mieltä. Vaikka pitäisikin musat normaalia hiljemmalla volalla, se plokkaa kyl aika tehokkaasti liikenteen äänet, ainakin ne matalimmat. En kuuntele koskaan musaa pyöräillessä, kävellessä kyllä.