Asennemuutos

Otin eilen Annikan ensimmäistä kertaa mukaan meidän salin voimatunnille. Tunti alkoikin aloittelijaystävällisesti mukavalla rääkkihaasteella, joka toteutettiin globaalisti joka ikisellä TFW salilla 😀 Haasteeseen liittyi mm. punnertamista ja leuanvetoja ym mukavaa! Tästä selvittiin kuitenkin molemmat, yess!

Tänään aamulla unihiekat vielä silmissä aamutunnille raahauduttuani sain kuulla, että sama haaste tehdäänkin nyt uudestaan. Sen sijaan, että olisin lyönyt nyrkkiä kämmeneen ja huutanut, että “let’s do this” oli reaktio lähinnä tyyppiä massiivinen face palm.

Siinä tovin muiden innostuneita ilmeitä ja leveitä hymyjä katseltuani, fiilis tarttui meikäläiseenkin. Eiköhän rokata tämä haaste uudestaan! Ja parastahan tässä on se, että vaikka kädet olivatkin eilisestä herkät eivätkä punnerrukset sujuneet läheskään samalla teholla, paransin muilla osa-alueilla sen verran hyvin, että päihitin eilisen tulokseni. Siis aamutunnilla?! Tähän ei ole taas mitään muuta järkevää vastausta kun nämä ihmiset ympärilläni.

Kotiin kävellessäni aloin pohtimaan asiaa. Hitto, minä haluan olla myös se tyyppi, joka innostuu vielä siinäkin vaiheessa kun rääkkihaastetta tehdään kuudetta kertaa putkeen. Se joka tartuttaa aina hyvän fiiliksen muillekin!! Ehkä hymyilen tänään tuolla kaupungilla viilettäessäni vähän enemmän kuin normaalisti. Katsotaan, josko hymy tarttuisi muihinkin! 🙂

Mahtavaa torstaipäivää! <3

DSC_8967.jpg

DSC_8990.jpg

aamutreenin jälkeinen aamupala maistuu aina parhaalta!

DSC_8976-2.jpg

top Nike* / pants Nike / shoes Puma* (*=gifted)

 

 

Yesterday we started our strength class with TFW challenge. The five minute challenge wasn’t the easiest one: non-stop push ups, chin ups etc fast as you can. We did the best we could and I’m quite sure my arms agreed 😀 This morning 8 am at Circuit class the coach told us that we’re gonna do the same challenge again. While others were yelling that “yess we can do this”, my reaction was more like a massive facepalm. Changed my attitude right before the challenge started and did my best once again. I even got the better score than yesterday, even though it was a morning class and my arms were hurting like hell! After the workout I told myself that I want to be that person, who stays positive no matter what. That energetic person who won’t give up, ever! Today I’m gonna spred this energy to all people around me! Have a great Thursday 🙂

 

xx Sara

12 Comments
  • AjN
    Posted at 09:11h, 26 November

    Terveisiä Tampereelta; täällä on myös haaste tehtynä 🙂 Ihan huikeaa, kuinka tuo TFW-porukka saa yltämään huikeisiin suorituksiin, kerta toisensa jälkeen! Noista treeneistä saa aina hymyn huulille ja niin mahtavaa virtaa kaikkeen. Ja vielä hitusen lisämotivaatiota vielä täältä sun blogista, kiitos siis.

    • saratickle
      Posted at 09:33h, 26 November

      Wuhuu!! Oon ihan samaa mieltä 🙂 Huippujengiä!

  • Mmmo
    Posted at 10:55h, 26 November

    Täällä myös toinen Tampereen TFW poppoolainen voi samaistua tohon, että porukasta saa imettyä mieletöntä energiaa ja porukkaa auttaa saavuttamaan huikeita tuloksia! 🙂 Meillä on myös huikeet valmentajat rääkkäämässä meitä. Saako udella, millasia tuloksia sait haasteesta?

    • saratickle
      Posted at 14:53h, 26 November

      Jee 🙂 Ja sama täällä! 149 tais olla score!

  • ellikkä
    Posted at 11:15h, 26 November

    ompa kaikessa yksinkertaisuudessaan kivan näköiset pökät! onkohan miten monta vuotta vanhat, mahtaiskohan noita vielä saada jostain? 🙂 ja olipa taas kivasti kirjotettu, fiilistä nostattava postaus! alko heti tekee mieli treenaamaan…

    • saratickle
      Posted at 14:55h, 26 November

      No eikö ookin! Mä muistin näiden olemassaolon vasta eilen! Kangas on tosi ohutta ja ostin näitä aikoinaan kahdet just sen takia, mutta käyttänyt näitä vuosien saatossa niin paljon, että toiset ovat jo hajonneet.

      Oisko neljä vuotta aikaa ostosta :S

  • ainooooo
    Posted at 16:15h, 26 November

    Heippa! Saisko ton smoothiebowlin ohjetta kehiin tänne blogin puolelle? Näytti niin hyvältä instassa jo, että pakko testata! 🙂

    • saratickle
      Posted at 06:38h, 27 November

      Hmmm mitähän mä heitin sinne 😀

      banaania, puolukkaa, lehtikaalia, persiljaa, kookosjuomaa, inkivääriä, avokadoa ja kananmunan valkuaisia ainakin! 😀

  • Suvi K.
    Posted at 19:57h, 26 November

    En tiiä mitä teidän haaste sisälsi, mutta mun kokemuksen mukaan niissä treeneissä, joissa eniten valitan ennen treeniä/ treenin aikana kuinka se on ihankamalaakuolentänne, fiilis loppuvenyttelyitä tehdessä on yleensä kaikkein paras. 😀

    • saratickle
      Posted at 06:37h, 27 November

      No näinhän se yleensä menee! 🙂

  • Ellaelers
    Posted at 20:27h, 26 November

    <3 !!

    • saratickle
      Posted at 06:36h, 27 November

      <3