Ne rehelliset kuulumiset 19 April, Apr 2019 - 15:27

Kiitos Julia mainiosta postaushaasteesta, jälleen! Päätin tarttua tähän pääsiäispyhien kunniaksi.

Olen monesti miettinyt ihan samaa asiaa, nykyään ne aidot kuulumiset jäävät liian usein kauniiden kuvien varjoon. Ja valokuvia rakastavana totean, ettei kauniissa kuvissa mitään pahaa ole, mutta hitsi miten kiva olisi kuulla rehellisiä kuulumisia. Niitä aitoja huippuhetkiä kuin myös niitä mieltä painavia. Kenenkään elämä kun ei ole pelkkiä kauniita kuvia.

Mitä oikeasti kuuluu?

Mulle kuuluu hyvää. Välillä mietin miten voikin kuulua niin hyvää. Kuunneltiin tänään aamupalalla Auta Antti -podcastin uusin jakso, jonka aiheena oli kuolema. Se pysäytti. Muistutti miten jopa hävettävän hyvin meillä on asiat. Mun lähipiirissä ihmiset ovat pysyneet terveinä, eikä vuosikausiin olla kohdattu vastoinkäymisiä, mistä ei oltaisiin 100%:sti selvitty. Tälle vuodelle on mahtunut viikkoja kun olen ollut valtavan väsynyt ja on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin, mutta tämä on niin pientä. Oon kiitollinen parisuhteesta, perheestä ja ystävistä. Terveestä kehosta ja mielestä. Sopivan haastavasta työstä, jota rakastan. Meidän kannustavasta työyhteisöstä, jossa on mahtava olla mukana. Kiitollinen keväästä ja lähestyvästä kesästä. Kiitollinen siitä, että vihreät naiset menestyivät vaaleissa ja siitä että yhä useampi vaikuttaja on alkanut ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Kiitollinen myös siitä, että sain vihdoin ja viimein siivottua vaatekaapin (kirppispöytä Relovessa kesäkuun alussa!).

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Kuulostaa varmaan stereotypisen kulutetulta, mutta olen aika fiiliksissä tämän hetken projekteista. Lovian laukku case ja ensi kuussa häämöttävät valokuvaus workshopit (tästä lisää pian!) mielessä päällimmäisenä. Ollaan saatu myös ihan hurjan hyvää palautetta podcastista, erityisesti viimeisistä kolmesta: tätä en kertonut blogissa, alkoholi ja menkkavallankumous -jaksoista.

Päivät ovat toisinaan pitkiä ja käynnissä on samanaikaisesti aika helkkaristi kaikenlaista. Tänä vuonna oon opetellut puolustautumaan ja sanomaan myös suoraan. Aikaoptimistisuuteni on kostautunut kevään aikana muutaman kerran, mutta kaikesta on selvitty. Valokuvaaja Jere Viinikainen on häärinyt mun arjessa viime viikkoina ja kuvannut valokuvareportaasia mun työstä. Meikäläisen laajan skaalan työnkuva avautui viimeistään kun projektin alussa jouduin luettelemaan ihan kaiken, mitä työhöni kuuluu. Lista oli aika pitkä 😀 Tätä on ollut kiinnostava tehdä!

Parisuhde/perhe/ystävät?

Kotona on asiat ihan hurjan hyvin. Yhteinen aika on toisinaan kortilla, mutta sitä suuremmalla syyllä yhteisistä hetkistä on yritetty ottaa mahdollisimman paljon irti. Meillä on hyvä tiimi, ja tuntuu, että ollaan kannustettu toisiamme viime aikoina tavallista enemmän. Oon kevään aikana potenut yllättävän paljon ikävää (ihan vaikka keskellä päivää) ja se on ollut ihan kiva huomata. Ikävän tunne tekee niin hyvää. Odotan meidän tämän illan treffejä, kun mennään testaamaan uusi meksikolaisravintola Frida´s.

Vietin tällä viikolla kolme päivää veljeni 3- ja 1-vuotiaiden lasten kanssa Lappeenrannassa. Lapset olivat päivät päiväkodissa ja sain rauhassa tehdä sen aikaa töitä kämpillä, mutta illat vietettiin yhdessä. Luettiin satukirjoja, pelailtiin, korkattiin pyöräilykausi ja puhalleltiin saippuakuplia leikkipuistossa. Letitettiin hiuksia ja loikoiltiin. Kaikkea tavallista ja samaan aikaan niin tärkeää. Mä oon niin kovin iloinen siitä miten säännöllisesti näiden kanssa nähdään, välimatkasta huolimatta.

Mulla on ollu ihan kamala ikävä siskoa. Sisko lähti alkuvuodesta puoleksi vuodeksi Roomaan vaihtoon, eikä olla nähty kolmeen kuukauteen. Se on pisin aika mitä ollaan oltu koskaan erossa. Tuntuu hullulta miettiä, että me nähdään ihan muutaman päivän kuluttua!!! <3

Matkat?

Ensi viikolla matkustan tosiaan siskoni luokse Italiaan, olen tästä siis ihan käsittämättömän innoissani. Myös maailman ihanin Elli saapuu Tukholmasta mestoille ja osutaan pariksi päiväksi saman katon alle. Meikäläisen Italian reissu tulee olemaan yhdistelmä lomailua ja duunia. Edessä on muutamalle päivälle kuvatuotantojen tekemistä parillekin eri asiakkaalle. Sitten on kampanjakuvauksia ja lopuksi vielä duunireissu Napoliin!

Harrastukset/hyvinvointi?

Viimeiset pari kuukautta on mennyt salin sijasta maratonille treenaillessa ja lenkkarit ovat kulkeneet mukana missä ikinä olenkaan pyörinyt. Tällä viikolla olen juossut Lappeenrannassa, viime viikolla Barcelonassa. Rauhallisimmilla lenkeillä kuuntelussa on podcastit tai äänikirjat, kovemmilla motivoiva nopeatempoinen musiikki. Rakastan sitä mitä raitis keväinen ulkoilma minulle tekee. Sen vaikutukset näkyvät laajasti koko hyvinvoinnissa.

Pitkät työpäivät yhdistettynä juoksutreeneihin on tuonut omia haasteita ruokailurytmiini. Ei olla oikein jaksettu panostaa ruoanlaittoon. Olen saattanut korvata aterioita leipäpaloilla, patukoilla tai herkuilla. Olen myös tänä keväänä syönyt ennätyspaljon ulkona/tilannut ruokaa kotiin.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi valo ja kevät. Vihertämään alkaneet nurmikot. Saunominen, uiminen (lue pulahtaminen) ja kirjat. Vähiten inspiroi negatiiviset ihmiset ja lumen alta paljastuneet koirankakat.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Uunifetapasta on jyrännyt aika monena arki-iltana, jos puhutaan viime kuukausien syömisistä. Se on niin valtavan helppo. Lounaaksi syön nykyään lähes poikkeuksetta sushia, jos siis syön ulkona tai tilaan jostain. Istutaan parhaillaan Kiran kanssa toimistolla, ja Kipe tilasi meille tänään lounaaksi vietnamilaiset nuudelisalaatit. Nähtäväksi jää onko tästä haastajaksi, hah!

Samaan aikaan kun puhun pitkistä päivistä ja kohtalaisen vähäisestä vapaa-ajasta voin todeta, että katson muuten telkkaria ainakin hetken aikaa joka ikinen arki-ilta – perus, hah! Ajan voisi varmasti käyttää paremminkin, mutta tällä hetkellä tulee vaan liian monta hyvää sarjaa. Suomeksi se tarkoittaa Selviytyjiä, Bacheloria, Sohvaperunoita ja temppareita 😀

Viimeistelin juuri Kuiva Kausi nimisen dekkarin, joka upposi lujaa. Tällä hetkellä on kesken on Michelle Obaman Minun Tarinani sekä Ulrika Björkstamin lentokoneonnettomuudesta kertova selviytymistarina nimeltä Nouse nyt.

   kuvat: Elisa Lepistö

Mitä odotan?

Kävelin tänään pitkästä aikaa toimistolle. Matka kestää vajaa 40 minuuttia. Jouduin puolivälissä riisumaan ensin farkkutakin ja pian neuleenkin. Kävelin reppu selässä teepaitasillani ja ajattelin miten mieletöntä tämä on. Just nyt on niin hyvä, nyt nautitaan tästä.

Hymy nousee kasvoille kun ajattelen kesän mökkilomailua, festareita ja asuntoautolla tehtävää readtrippiä Norjaan. Tai äidin järjestämää 60-v matkaa, johon lähtee koko meidän perhe. Kauhunsekaisin ja odottavin tuntein venailen myös tasan kuukauden päässä häämöttävää maratonia. Jännää.

Asia, jota muuten odotan myös kovasti on uuden eduskunnan aloittaminen ja ympäristöön kohdistuvat lakialotteet. Suoraan sanottuna alan olla aika väsynyt kinastelemaan siitä kuka lentää ja kuka syö lihaa. Enää ei voida pitää vastuuta yksilön harteilla. Me tarvitaan valtion tuki, yhteiset pelisäännöt ja laaja-alaisia linjauksia, joilla saadaan oikeasti muutoksia aikaiseksi.

xx Sara