#REALME 09 December, Dec 2015 - 17:00
Olen viimeisen viikon aikana viettänyt meikittömiä päiviä tavallista enemmän. Kyse ei ole tällä kertaa ollut siitä, että istuisin päiväni neljän seinän sisällä tai etten jaksaisi/ehtisi meikata. Nyt on vaan tehnyt mieli liikkua luonnollisena.
Olen piirteiltäni hyvin vaalea. Kulmakarvani muistuttavat joulupukin omia eikä ripsiäni juuri erota. Hyvin tyypillinen suomalaisnassu siis.
20-vuoden kieppeillä kyllästyin tavalliseen ulkonäkööni ja hankin kaikki mahdolliset pidennykset, värjäykset ja lisäkkeet mitä markkinoilta siihen aikaan suunnilleen vaan sai. Hiukset ulottuivat lantiolle, ripsillä oli pituutta 15 mm ja iho oli kauttaaltaan tummanoranssi. Miksi? Jonkinlaisesta lisäkkeiden trendivaiheesta voidaan varmasti myös puhua, mutta oli taustalla muutakin. Näin jälkeenpäin asiaa tarkastellessani huomaan, että halusin piiloutua kaiken tämän alle. En voinut hyvin, en sisäisesti enkä ulkoisesti ja koin, että nuo kuukausittain huollettavat asiat kuontalossani, olivat ne kauneimmat asiat ulkonäössäni.
Heräsin jossain vaiheessa tähän ajatukseen ja halusin irti lisäkkeistäni. Se oli ensimmäinen vaihe. En halunnut kehooni enää mitään tekaistua. Kiinnostuin niin henkisestä kuin fyysisestäkin hyvinvoinnista ja halusin oppia hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Oivalsin, että sisäinen hyvinvointi vaikuttaa myös ulkoiseen: kun voin hyvin sisältä, näytän paremmalta myös ulkoa. Panostin ruokavalioon, ihmissuhteisiin, rentoutumiseen sekä liikuntaan, josta aidosti pidin. Yhtäkkiä aloinkin olemaan sinut itseni kanssa. Aloin viihtymään omassa kehossani ja pitämään myös meikittömistä kasvoistani.
Älkää ymmärtäkö väärin. En ole tässä tuomitsemassa ripsenpidennyksiä tai botox-huulia, vaan toivomassa, ettei niitä oteta samoista syistä kuin minä aikoinaan otin. Toisilla lisäkkeet voivat vahvistaa omaa aitoa hyvinvointia kun taas toisilla ne voivat lytätä sitä alas, kuten minulla kävi.
Just wanted to remind you that you are the most beautiful when you’re real you! Listen to yourself and be real you -> feel good inside -> look great 🙂
xx Sara