DSC_0001.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Stockmann

 

Puhuttiin yhtenä iltana ystävieni kanssa omista kosmetiikkasuosikeistamme. Useampi osasi luetella tuotteita, joita on käyttänyt vuodesta toiseen ja tulee kuulemma aina käyttämäänkin. Siinä omaa vessan peilikaapin sisältöä pohtiessani tajusin, etten itse kuulu tähän porukkaan. Tai kuulun, kausittain. Saatan pysyä jossain tuotteessa pari vuotta, ja vaihtaa sen jälkeen. Ihon kunto ja sen tarpeet vaihtelevat. Lisäksi minusta on kiva testata markkinoille rantautuneita uusia tuotteita, vaihdella kuorintavoiteita, kokeilla erilaisia rasvapurnukoita ja erituoksuisia hajuvesiä. Tyypillistä on myös jossain vaiheessa palata hetkellisesti vanhoihin tuotteisiin. Tuoksut tuovat mieleen muistoja elämän eri vaiheilta ja niiden käyttäminen jälkeenpäin on ihanan nostalgista!

Miten teillä, pysyttekö tietyissä tuotteissa vai kuulutteko kokeilijoihin?

DSC_0292.jpg

Rio kasvoharja, Stockmann

Uusimpana kosmetiikkatulokkaana peilikaapissani on kasvoharja. Käytän harjaa kasvojen puhdistuksen yhteydessä joka ilta ja aamu (puhdistus ja kuorinta). Iho tuntui paremmalta ja puhtaammalta jo viikon jälkeen! Oletteko testanneet?

DSC_0413.jpg

Cutrin kuivashampoo, Stockmann

DSC_0209.jpg

Pyhitän joka viikko pienen hetken ihoni hemmottelulle. Kuorin ihon kauttaaltaan, annan hopeashampoon vaikuttaa 20 minuuttia, rasvaan ihon huolellisesti, nypin kulmakarvat, jätän kasvoille naamion, lakkaan kynnet ja avaan uuden lehden. Rauhottumishetket eivät helli pelkästään ihoani, vaan myös mieltäni. Viikottaisesta, 60 minuutin ulkopuolisesta maailmasta vetäytymisestä on tullut varsinainen terapiasessio. Omaa aikaa, rauhottumista ja itseensä keskittymistä.  

DSC_0333.jpg

The Body Shop Japanese Camella Cream, Stockmann

DSC_0017.jpg

L:A Bruket käsirasva ja The Body Shop moroccan body clay, Stockmann

Stockan kuukauden Hyvän olon valintoja -kampanja on ollut hyvä muistutus allekirjoittaneellekin siitä, että hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja se välittyy elämän eri osa-alueiden tasapainona: kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvinvointi on asia, jota pitää tarkastella kokonaisuutena. Hyvää oloa ei saa pelkästään ahkeralla treenaamisella, vaan huomiota on kiinnitettävä niin ravintoon, lepoon, hemmoitteluun kuin omalta tuntuvaan pukeutumiseenkin. 

Stressaavilla asioilla, jopa pienillä sellaisilla, voi olla isokin vaikutus senhetkiseen hyvinvointiin. Vaikka stressiä aiheuttavien asioiden välttely ja lykkääminen tuntuukin välillä mukavalta vaihtoehdolta (tyypillistä minua), pääsee niistä helpoimmin eroon kun asiat hoitaa samantien kuntoon. Oli se sitten likainen koti, verotietojen täyttö tai joku hankala koulu-/työjuttu, se kannattaa vaan hoitaa pois alta. Lupasin itselleni, että vuonna 2016 panostan tähän isosti. Ei enää asioiden roikkumista!

DSC_0449.jpg

greipintuoksuinen kosteusvoide, Kiehl’s/Stockmann 

 

Mainiota viikon alkua kaikille! Ollaan tehokkaita, mutta muistetaan myös levähtää ja hemmoitella itseämme! 🙂

 

xx Sara

 

 

Lue myös nämä:

Ruokavaliosta

Koti

Päivän puheenaihe: tyyli

 

image1 (1).PNG

 

DSC_6370-2.jpg

Australiassa ollessamme kuulin ripsien kohotuksesta ensimmäistä kertaa. Siinä missä omat ripseni eivät hiostavassa ilmastossa taipuneet astettakaan, näyttivät matkaseuralaisteni räpsyttimet biitsipäivinäkin ihan täydellisiltä. Kenelläkään ei ollut pidennyksiä, vaan täysin luonnolliset, kaarevat ja pitkät ripset. Ehdin jo kiroamaan uuden ripsentaivuttimeni (ja geenejäkin siinä samalla) maanrakoon, kunnes matkan loppuvaiheessa eräs mukana olleista bloggaajista paljasti käyneensä ennen reissua Lash Liftissä. Siis missä?

Lash lift on uusi (ainakin minulle uusi?!) tapa saada luonnollisen kauniit, helppohoitoiset, kaarevat ja pidemmät ripset ilman pidennyksiä tai liimoja. Ripsiin käytetää silikonimuotteja, joiden avulla ripset kaarretaan haluttuun kaarevuuteen. Käsittelyn kesto ripsissä on noin 6-8 viikkoa. Toimenpide, jossa ripset kaarretaan ja kestovärjätään kestää itsessään n. 1,5 tuntia.

Kävin lash liftissä tosiaan eilen ja vaikka alun perin ei tarkoituksenani ollut tehdä käsittelystä blogiin mitään juttua, tykästyin lopputulokseen niin isosti, että ajattelin vinkata tästä teitäkin. Näissä kuvissa minulla ei ole lainkaan silmämeikkiä. Tuntuu hullulta, että nämä ovat todella omat ripseni!!

Löytyykö muilta Lash Lift kokemuksia? 🙂

DSC_6359-5.jpg

 

Naturally beautiful and longer lashes – gotta love lash lift treatment! Few weeks ago I heard the name lash lift for the first time and after that I’ve been seeing and hearing it everywhere! I just had to try it and I’m glad I did! 🙂 Can’t believe these are actually my own lashes. So loooong!

 

xx Sara

SARA_10.jpg

Uusin valokuvaushimotukseni: mustavalkoiset kuvat! Ennen mustavalkoisiksi päätyivät yleensä ne kuvat, jotka olivat a) ylivaottuneita b) epätarkkoja c) muuten vaan rumia (:D), mutta nykyään etenkin henkilökuvissa pidän mustavalkoisista melkeinpä enemmän! Niin ihanan yksinkertaisia ja jotenkin vaan värillisiä kuvia aistikkaampia.

Vietettiin Ausseissa yksi iltapäivä edellisvuoden Aussome Job -voittajan, valokuvaaja Amanda Gyllingin kanssa. Napattiin Amandan kanssa muutamat kuvat, joista nämä mustavalkoiset nousivat suosikeikseni! Lempeää merituulta ja rantaviivaa alkaa olemaan kohta jo ikävä. Etenkin kun kurkkasin äsken seuraavan viikon säätiedotusta…. 

SARA_19.jpg

SARA_7.jpg

Oh I just love black and white photos these days. So simple and sensuel. These ones are from Broken Head beach few days ago. Moment captured by this year’s Aussomejob winner, talented Amanda! 

Photos: Amanda Gylling

xx Sara