Istun läppärin äärellä ja ihailen kynsiäni. Niihin laitettiin tänään ranskalainen manikyyri. Mulla ei ole koskaan ollut ranskalaista manikyyriä. Paitsi joskus teininä oli kyllä. Silloin ostin Euromarketista sellaiset liimattavat tekokynnet, joissa oli valmiiksi ranskalainen manikyyri. Ohjeessa sanottiin, että ne kuuluu viilata oman kynnen muotoon sopiviksi, mutta mä en koskaan viilannut. En edes niitä teräviä reunoja, jotka rikkoivat kaikki sukkahousut ja tekivät sohvaan naarmuja. Otin vaan kynnet pakkauksesta ja liimasin paikoilleen. Mitä pidemmät, sen paremmat, ajattelin.
Teinikynnet ei olleet kyllä ihan tätä tasoa. Nämä näyttää ihan morsiamen kynsiltä. Sellaisilta itsestään huolta pitävän aikuisen naisen kynsiltä. Ei kyllä ikinä tunnu siltä, ei etenkään kynsien osalta. Olen äärimmäisen taitava laiminlyömään kynsien kotihuoltoa, en edes omista kynsiviilaa. Mua aina hävettää mennä kynsistudioon ja paljastaa, etten tälläkään kertaa ole hoitanut kynsiäni. Taas on liian pitkän huoltovälin takia revitty/pureskeltu osa geelilakoista irti ja kynsinauhat on auki kuivuudesta. Siinä ne sormet lepää tyynyllä kynsiteknikon arvioitavana armottomassa valaistuksessa, joka paljastaa jokaisen yksityiskohdan. Hetken hävetys on kuitenkin sen arvoista, että 45 minuutin päästä kynnet näyttää tältä. Vielä kun näyttäisivät neljän viikon päästä…
Ajattelen yleensä, että jos minua oikeasti kiinnostaisi tai kokisin asian tärkeäksi, varmaan myös tekisin jotain sen eteen. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Kauniit kynnet ovat kivat, muttei välttämättömät.
Oon iloinnut ihan suunnattomasti lumisesta Helsingistä, kuten näistä viime viikkoisista kuvista pystyy ehkä päättelemään. Päivät tuntuu himpun verran pidemmiltä kun valkea maa valaisee pimeitä iltapäiviä. Ollaan tehty kävelylenkkejä ennätyspaljon. Haettu kahvia mukaan ja palloiltu ympäri kaupunkia kuin turistit konsanaan.
Viikonloppuna tehtii ekaa kertaa itse pastaa. Kaikki sai alkunsa Master of None -sarjan italiajaksoista (paras sarja!!). Tuli ihan hirveä himo päästä kokeilemaan pastan valmistusta. Sehän oli ihan helppoa, eikä yhtään niin työlästä kuin olen aina kuvitellut. Etenkin kun teki kahdelle hengelle. Suurin haaste oli oikeastaan löytää lähikaupoista durum-jauhoja. Taikinaa jäi vielä puolet varastoon. Josko sitä vielä loppuviikosta kaulisi ja keittäisi uuden satsin!
Aloitettiin tällä viikolla katsomaan The Crownia. Mä en olen aivan pihalla kaikista kuninkaallisjutuista. En muista nimiä, enkä titteleitä. En ollut tv:n ääressä edes kun Meghan ja Harry menivät naimisiin. Ehkä The Crown muuttaa mieleni, sarja on ainakin tähän asti vaikuttanut hyvinkin lupaavalta. Olen yhtenään googlettamassa henkilöitä, vertaamassa niiden ulkonäköä näyttelijöihin ja selvittämässä, että miten sarjassa kuvatut tilanteet oikeasti menivät. Wikipediahaut on pelkkää brittien kuninkaallisia nykyään 😀
Törmäsin toimistoa muuttaessani tähän In The Company of Women -kirjaan. 100 naista ja 100 erilaista urahaastattelua. Ostin tämän pari vuotta sitten toimistolle, mutta se on unohtunut hyllyyn. Ajattelin aloittaa 2021 työpäivät aina lukemalla yhden tarinan. Tänään luin Danielle Coldingin, Brooklynissa asuvan sisustussuunnittelijan haastattelun. Kun häneltä kysyttiin, että mikä on ollut paras vinkki, jonka hän on saanut yrityselämään uransa alussa, hän vastasi näin: “palkata ammattilaisia hoitamaan asioita, joita et itse osaa tai jotka eivät kuulu omiin vahvuuksiisi. Kaikkea ei tarvitse osata yksin, turvaudu ekspertteihin kun pitää”. Tää on niin totta. Yrityksen pyörittämiseen liittyy ihan valtavasti kaikkea. Mä helposti ajattelen, että jos en osaa jotain, niin sitten pitää opetella ja väkisin yrittää selvitä. Todennököisesti tähän menee vaan sairaan paljon aikaa, joka on pois taas siitä päätyöstäsi. Lopputulos ei myöskään itse tehtynä aina ole se paras mahdollinen, tämä voi näkyä myös tuloksessa… Tällaisia tehtäviä pitäisi ohjata osaaville ammattilaisille ja käyttää ne työtunnit todelliseen työhösi.
Huomenna on taas vapaapäivä. Toisaalta ihanaa, toisaalta tekeekö se arkeen tarttumisen entistä vaikeammaksi? Rytmi on ollut hukassa ja asioihin on ollut vaikea tarttua. Työpäivät on jo toista viikkoa tämmöistä ihme sinkoilua, mitään ei meinaa saada kunnolla valmiiksi. Perusjutuissa kestää jotenkin tavallista kauemmin. No välillä tää on tätä. Ehkä huomisen jälkeen sitten.
Päätettiin rustata huomenna loppiaisen kunniaksi vuoden tavoitteet ylös ja kasata 2021 Pinterest-taulut. Tää on ollut kiva tapa suunnitella uutta vuotta ja hahmottaa mitä kaikkea siltä toivoo. Haluaisin erityisesti lisää arkisia, päivittäin toistuvia kivoja rutiineja. Lukuhetkiä, kirjoittamista, ulkoilua, luovia harjoituksia ja itsenäistä opiskelua. Ja ehkä jotain ruoanlaittoon liittyvää. Viime vuoden tavoitelistasta moni kohta toteutui, vaikka vuosi olikin aika erikoinen. Toisaalta listaan mahtui myös monta sellaista tavoitetta, jotka eivät onnistuneet. Kynsien pureskelun lopettaminen oli yksi niistä… 😀
En yleensä innostu tammikuun haasteista, mutta tälle vuodelle me otettiin melko lempeä sellainen: 30min liikuntaa joka päivä. Tai toisin sanoin “urheilukellon aktiivisuustaso täyteen”. Sen ei välttämättä tarvitse olla hikiliikuntaa, kävelylenkki ja kehonhuolto käyvät myös. Olen haasteesta inspiroituneena kävellyt koti-toimisto välit äänikirjaa kuunnellen. Tää on ihana tapa aloittaa ja lopettaa työpäivä. Suon Villi Laulu on pian jo puolessa välissä!
Mua odottaa ensi viikolla vuoden ensimmäinen työreissu, ihan hullua. Se suuntautuu Pudasjärvelle, Iso-Syötteelle. Työreissuja ei ole viimeiseen puoleen vuoteen ollut yhtäkään, joten tuntuu jotenkin tosi spessulta. Oon ihan tosi innoissani. Ihana päästä valokuvaamaan ihan kunnolla!
xx Sara
Posted at 18:44h
in
Uncategorized
by Sara
kuvat: Johanna Rontu
